sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ohjeita tairorullaluisteluun osa 8: ritti

Eilen pääsin viimeinkin harjoittelemaan taitorullaluistimilla. Päivän haasteeksi otin tällä kertaa sisäkolmoset, joiden harjoittelu oli kieltämättä varsin laiskaa. Syy on yksinkertainen: ne eivät sujuneet. Kuka nyt haluaa harjoitella sellaista mikä ei onnistu ensimmäisellä kerralla?! No, harjoittelu jatkuu ja sain sentään itsestäni irti enemmän kuin yhden toiston. Salchow, valssihyppy ja tulppi menivät jo paremmin, mutta päivän ehdoton "saatuvus" oli ritti. Jostain syystä alle puolesa alastulo onnistui ilman kumarrusta, mutta eiköhän se harjoittelemalla helpota. Vaikka hyppy on itselläni vasta alkuvaiheessa, uskaltaudun silti ohjeistamaan. Rittiä edeltäviä harjoitteita löytyy täältä.

Ritti. Rittiin voi lähteä sisäkolmosesta, mutta itse olen tottunut lähtöön takaperin kaarelta. Ei hätää, mitään yhden jalan kaarta ei tarvitse tehdä! Ei ainakaan niin että kaareen pitäisi erikseen keskittyä. Tärkeää ponnistaessa kuitenkin on, että lähtöön tulee kierrettä. Jos yrittää lähteä suoraan, on tavoiteltava kokonainen kierros todella vaikea saada. Kierre toimii niin ikään vauhdinottona. Taas neuvon hypyn niin, että kierrossuunta on vastapäivään.

Ritti takaperin sirklauksesta: Lähtiessä aseta vasen käsi eteen ja oikea taakse. Jätä jalat sopivan hetken tullen ristiin niin, että vasen jalka on edessä. Tässä vaiheessa sinun pitäisi liukua (tai rullata?) miltei automaattisesti loivalla kaarella niin, että taaempi (oikea) jalka tekee ulkokaarta. Oikeaoppisessa lähdössä myös vasemman jalan asentoa käännetään niin, että molemmat "terät" tekevät ulkokaarta. Itse neuvoisin kuitenkin keskittymään tähän vasta kun ylipäänsä uskaltanut hypätä. Muuten tulee turhan monta asiaa kerralla. Valmistaudu lähtöön koukistamalla oikeaa jalkaa. Kierrä samalla itseästi lantiosta asti aavistuksen verran lähtösuuntaan ja ponnista! Ponnistaessa tuo oikeakäsi ronskisti rinnalle. Vasen käsi lähinnä vedetään suljettuun asentoon. Tässä kuvassa on esitetty ritti vaiheittain. Kuvassa näkyy myös se, miten paljon luistelija ottaa kierrettä ponnistaessa.

Kuvahaun tulos haulle single loop jump edge

Kuvan luistelija on ilmassa vetänyt jalkansa nk. rotaatioasentoon, eli vasen jalka on hieman ristissä oikean edessä. Aivan ensimmäisillä kerroilla oikeaoppista asentoa ei välttämättä saa, mutta varmuuden lisääntyessä jalkojen asentoon on helpompi kiinnittää huomiota.Todennäköisesti joko käsien käyttö tai kierre unohtuvat aluksi, mutta riittävästi toistettuna ne kyllä muuttuvat automaattisiksi. No, välillä pitkäänkin harjoitellut unohtaa.. Alastulo ponnistusjalalle voi aluksi tuntua hurjalta, mutta se onnistuu kyllä. Ensimmäisissä riteissä voi tulla kumarrusta sekä alastuloa kahdelle jalalle. On kuitenkin hyvä muistaa, että ritti ei hypyistä ole enää helpoimmasta päästä. Itse painottaisin kierrettä ja käsien käyttöä niin jäällä kuin taitorullaluistimilla. Vaikka sorruin hieman pelottelemaan tätä hyppyä, ei se mikään mahdottomuus ole. Osa kokee ritin todella helppona juuri siksi, koska tekniikka on yksinkertainen. Kun samalla jalalla tehdään ponnistus ja alastulo, ei vaihtoja tai painonsiirtoja tarvitse miettiä lainkaan.

Rittiin voi lähteä myös sisäkolmosesta, mistä itsekin aikoinaan jäällä aloin kyseistä hyppyä harjoittelemaan. Kumpi lähtö on helpompi? Luulen että se on makuasia. Sisäkolmosesta voi kierteen saaminen olla osalle helpompaa, sillä jo kolmoskäännöksessä tulee omanlaisensa kierre. Kannattaa kokeilla molempia. Sisäkolmosesta voisi olla siinä mielessä hyvä aloittaa, sillä takaperin sirklauksesta lähtö voi aluksi tuntua turhan raskaalta. Osa taas kokee kaarella odottamisen hankalaksi. Toisaalta mistään pitkästä odotuksesta ei ole kyse. Tässä on melko hyvä video yksöisritistä:

https://www.youtube.com/watch?v=3x3Qf2XtZxI

Mukavia treenihetkiä! Seuraavaan ohjepostaukseen kirjoitan vaihteeksi mm. tasapainoharjoituksista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti