Reformaatio ja jokaiselle kuuluva lukutaito

Reformaatio ja luterilaisen kirkon kehitys ei tapahtunut yhdessä päivässä. Luther ei myöskään saanut muutosta aikaan vain toteamalla katolisen kirkon edustajille "ei näin" ja kiinnittämällä teesejä. Työ oli intensiivistä, ja vei vuosia. Myös nk. puhdastoppisuuden aika jona reformaation sisältö levisi esimerkiksi pohjoismaihin, oli siirtymänä hidas ja suuritöinen. Vaikutukset eivät kuitenkaan liittyneet vain kirkkoon, vaan paljon laajemmalle alueelle. Merkittävää työtä tällä alueella teki myös itse suomen kielen eteen Mikael Agricola, joka kuului Lutherin oppilaisiin. 

Kansan oman äidinkielen huomioiminen

Lutherin yksi merkittävä projekti kirkon dogmaattisen sisällön uudelleenjärjestämisen ohessa oli uskonnollisten tilaisuuksien sisällön sekä siihen liittyvän kirjallisuuden kääntäminen kansan omalle kielelle. Mitä tämä käytännössä vaati? Lutherin oli tehtävä intensiivistä käännöstä työtä vähintään kolmesta eri kielestä saadakseen kirjallisuuden teologisen sisällön sellaiseksi, että itse sanoma säilyy. Lisäksi Luther panosti myös virsiin, joista meille yksi tunnetuimmista on jouluvirtenä tunnettu Enkeli taivaan. 

On myös hyvä muistaa, että kristinuskon sisältö esimerkiksi lakeineen oli osa kyseisen ajan ihmisten elämää ja arkea. Raamattu ja siitä rakennetut lisämateriaalit olivat se, mitä tuolloin oli tarjolla. Messuun osallistuminen oli tapahtumana kollektiivinen, mutta mahdollisuus kuulla päivän sanaa omalla äidinkielellä tarjosi kävijöille jotain merkittävää: mahdollisuuden ymmärtää. 

Lukeminen 

Vaikka kansan lukutaitoon panostaminen ei käynyt hetkessä, ajan myötä lukutaito antoi kansalle välineitä, joita heillä ei aiemmin ollut. He eivät olleet enää pelkään suullisen tiedon varassa. Tätä prosessia lienee hyvä tarkastella eräänlaisena hitaana ketjureaktiona: Jokaisella uudistuksella on seurauksensa. Lukutaidon muuttuessa säädystä tai ylipäänsä yhteiskunnalliseksi statuksesta riippumattomaksi asiaksi, yhä useampi ihminen sai mahdollisuuden itse nähdä sivulle painetun informaation ja tulkita sitä ilman välikäsiä. 

Toki on tärkeää muistaa, että myös kirjapainon kehittymisen jälkeen kirjat olivat pitkään ylellisyys. Aika jona mahdollisuus tuohon ylellisyyteen lisääntyi, oli pitkä. Kun siirrymme yli 200 vuotta eteenpäin Suomeen, oli lukutaidon oppiminen jo yleisempää. On helppoa tarkastella ilmiötä mieluummin kauhistelemalla kirkollisen opetuksen jyrkkää kurinpitoa sanktioineen kuin sitä, mitä luku- ja laskutaito saattoivat merkitä tavallisen kansalaisen elämässä. Ainoa keino lienee vaihtaa perspektiivi nykyaikaan ja erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaan, jotka keräävät varoja edistääkseen erityisesti tyttöjen lukutaitoa kehitysmaissa. 

Noin viisisataa vuotta myöhemmin? 

Lukutaidon tasosta kertovat uutiset eivät ole olleet hyviä. Ihmiset lukevat yhä vähemmän, ja kyky ymmärtää luettua tekstiä laskee. Kirjoihin liittyvä pitkäjänteisyys ja keskittyminen on muuttunut yhtä vaikeammaksi, etenkin kun älylaitteet tarjoavat lyhyitä ja nopeasti vaihtuvia tekstejä. Aivot tottuvat nopeutuneeseen tempoon ja pienempään määrään materiaalia. Kirjoittaminen käsin on vähenemään päin, eikä kaunokirjoitusta enää vaadita opeteltavaksi. 

Myös luetun tiedon laadun ymmärtäminen on heikentynyt. Kyky lähdekritiikkiin näyttää laskeneen. Ihmiset eivät enää ymmärrä, millainen lukemisto on luotettavaa. Teknisesti saatamme osata lukea, ja voimme nopeasti vilkaista päivän uutiset mahdollisilta verkkosivuilta tai suoraan sovelluksista. Tämä mahdollistaa aivoillemme nopean reitin vilkaista ja omaksua havaitun tekstin sisältöä. Saatu informaatio jää kuitenkin herkästi pintapuoleiseksi, ja unohtuu herkästi. 

Se, mitä ihmisten lukutaidolle on vähitellen tapahtunut ja tulee tapahtumaan, on huolestuttava ja surullinen ilmiö. Ne mahdollisuudet, joiden ensimmäisten askelien eteen nuo reilu viisisataa vuotta sitten vaikuttaneet henkilöt työstivät projektiaan uhraten suurimman osan ajastaan ja energiastaan, on valumassa hukkaan. Itse näen tämän suunnan merkittävänä uhkana yksilön hyvinvoinnin, valinnanvapauden ja tulevaisuuden kannalta. Mitä enemmän lukutaito heikkenee, sitä suurempi riski on, että ihmiset jäävät vaille sellaista informaatiota mikä jo heidän tavallisessa arjessaan olisi olennaista. 

Voimme tukea taloudellisesti kehitysmaiden tyttölapsien lukutaidon parantamisen puolesta, mutta samaan aikaan annamme itse oman, ja tulevien sukupolvien lukutaidon valua hukkaan. Koska suunnan on oltava kehityskeskeinen, ilmeisesti tarvitsemme uuden reformaation, tai vaihtoehtoisesti käänteisen sellaisen. 

Kirkon asema Suur-Ruotsissa puhdasoppisuuden aikakaudella: hallitseva vai alisteinen?

Ajoittain ihmisten käsitys kirkkohistoriasta erityisesti ennen valistuksen aikaa siirtyy ajatukseen kirkon merkittävästä vallasta. Kirkon valta oli selkeästi suurempi kuin nykyään. Tänä päivänä määräysvaltaa yhteiskunnallisista asioista ei ole lainkaan. Suomessa uskonnolliset yhteisöt voivat ottaa kantaa, mutta vaikutusvaltaa ei ole. Tässä tekstissä esitän hieman toisenlaista näkökulmaa kirkon vallasta 1600-luvulla.

Poliittiset suhteet ratkaisivat  

Esivallan merkitys oli suuri. Vaikka hallitsijaan yhdistettiin ajatus Jumalan osuudesta hänen työhönsä, esivaltaa kunnioitettiin. Tämä ilmenee esimerkiksi brittiläisessä kulttuurissa hallitsijan merkittävänä ihailuna. Kirkko puolestaan oli eräänlainen tiivis yhteistyökumppani. Kirkon rooli yhteiskunnassa oli suuri, samoin vaikutus hallitsijaan. Katolisen kirkon valtakautena ennen reformaatiota tilanne saattoi olla toinen. Alueilla, joihin reformaatio ylsi, esivallan rooli vaikutti kirkon toimintaan. 

Esimerkiksi Ruotsissa 1600-luvulla Kaarle-herttua teki kirkon toimintaa koskevat ratkaisut paljolti poliittisten tekijöiden perusteella. Hänen valtaansa uhkasi katolilaisen kasvatuksen saanut Puolan kuningas Sigismund. Näin ollen oli taktisesti viisaampaa taistella myös katolilaisuutta vastaan, ja panostaa luterilaisuuden vahvistamiseen Suur-Ruotsin alueilla. 

Papisto yritti saada enemmän toimivaltaa

Papisto ei saanut toimia täysin vapaasti. Esimerkiksi virkojen täyttäminen vaati hallitsijan hyväksyntää. Upsalan kokouksessa 1593 papisto toivoi saavansa olla toiminnassaan vähemmän riippuvainen hallitsijan suostumuksesta. Kirkko toivoi esivallan enemmänkin tukevan kirkkoa sen toimessa sekä kirkkokurin ylläpitämisessä. Näille ajatuksille Kaarle-herttua ei myöntynyt. Hallinnollisella tasolla kirkon valta jäi siis alisteiseksi suhteessa hallitsijaan. 

Toisaalta kirkon ja papiston rooli itse kansalaisten keskuudessa oli erilainen. Lienee kuitenkin hyvä pohtia, mitä käsitteellä "valta" tarkoitetaan. Kirkon ja papiston rooli saattaa äkkiseltään antaa kuvan hallitsevasta roolista. Kohteen ollessa pitäjän yksittäinen asukas perheineen, hänen tuli perheineen elää kirkon oppien mukaisesti. Kuka kuka annettujen käskyjen takana oli, ja kuka pääasiassa oli velvollinen viemään käskyjä eteenpäin. 

Lopuksi

Voisi siis todeta, että poliittisella ja hallinnollisella tasolla luterilainen kirkko oli suhteessa hallitsijaan alisteisessa asemassa. Vaikka reformaatio muutti kirkon ja politiikan välistä suhdetta, kirkko ja valtio tekivät tiivistä yhteistyötä. Kirkon toiminta toisaalta ylsi usealle tasolle: akateeminen maailma, kirkon omat hallinnolliset tehtävät, hengellisen elämän jakaminen kansalle, kansanopetus, kirkkokurin ja kansan siveyden vaaliminen ja tietenkin osallistuminen elämän merkittäviin hetkiin: kaste, ripillepääsy, avioliittoon siunaaminen ja hautaan siunaaminen. -Toisin sanoen: koko elämänkaaren merkkihetkiin.

Esimerkiksi yksittäisellä pitäjällä kirkko saattoi pitää yllä järjestystä laaditun säännöstön, ja tarvittaessa sanktioiden kautta. Lisäksi kansaa kasvatettiin "oikeaoppisen elämisen" suhteen kollektiivisuuteen, mikä kenties helpotti yleisen järjestyksen ylläpitoa. Voisiko siis olla niin, että kirkkokuriin panostaminen kohdistui myös rikkeiden ennaltaehkäisyyn ja seurausten hoitamiseen siten, ettei valtiollisen tason tukea tarvittu kuin poikkeustilanteissa? 

Lopuksi muistuttaisin, että kirjoittamani teksti oli jälleen vain yksi näkökulma. Ei itse totuus. Valta on käsitteenä laaja. Se, miten Suur-Ruotsin tai ylipäänsä yhdenkään suurvallan valtahierarkkia jakautuu, on harvoin yksinkertainen rakennelma. Lienee tarpeellista pohtia, oliko kirkon valta todellisuudessa yksiselitteisesti sellainen, kuin yleisesti saatetaan olettaa? Ehkä hallitsijan ja kirkon suhde oli molemminpuoleisesti toisistaan riippuvainen, mutta konkreettinen käskynjako oli rajoittunut vain yhteen tahoon. 

Kirkko hyvinvointivaltion esiasteen rakentajana

 Varoitus: aihepiiri vaihtuu täysin. Työstän paria aihetta osaksi harrastuksena, ja osaksi sumuisena haaveena saada olla kyseisen aiheen parissa hieman enemmänkin. Olen teologi. Yliopistossa pääaineeni oli Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria. Tosin kuluneen vuoden aikana tehtyäni paluuta teologian koko sisällön pariin, olen saanut kipinään myös aihealueista, jotka opiskeluaikojen kiireessä olivat "pakkopullaa". Näihin kuuluivat mm. eksegetiikka. En kritisoi yliopistoa vaan vaatimuksia: Tiukat aikataulut tekevät vaikeaksi nauttia useammasta osa-alueesta. Toki tietyillä aloilla yliopistolla on mahdollista "asua", mutta omalla kohdallani ikä ja elämäntilanne pakottivat pitämään edes jotain aikataulua. 

Suhteeni historiaan ylipäänsä on ristiriitainen. Minun on vaikea oppia historiaa, sillä suuret kokonaisuudet tuntuivat jo peruskoulussa liian vaikeilta sisäistää. Yliopistossa etuna oli se, että kun tenttimisestä selvisi, ei asioita tarvinnut enää opetella ulkoa. Nk. pänttääminen jäi vähemmälle, sillä aineistoa alettiin tutkia. Tämä oli minulle uusi perspektiivi, ja myönnän että se taisi viedä minut. Esimerkiksi gradun tekeminen oli mielestäni yliopiston yksi parhaista osuuksista. Sääli vain, että arvosana jäi keskitasolle. Mitä aion yrittää nyt? Kirjoitan tänne oppimispäiväkirjan ja pohdintatekstien kaltaisia julkaisuja aiheista joihin olen perehtynyt. Ehkä tämä ajan myötä kehittyy tieteelliseksi kirjoittamiseksi. Tämän päivän pohdinta on seuraava: 

Kirkko hyvinvointivaltion esiasteen rakentajana Suomessa 1600-luvulla

Taustalla on kaksi Pentti Laasosen teosta: Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia sekä Suomen kirkkohistoria 2. Käsite ortodoksia ei tässä kontekstissa viittaa ortodoksiseen eli nk. kreikkalaiskatoliseen kirkkoon, vaan reformaation ohessa tulleeseen puhdasoppisuuteen, mikä suuntautumuksena taisteli katolista kirkkoa vastaan. 1600-luvulla Suomi oli osa Ruotsia. Kirkko ja politiikka kulkivat käsi kädessä. Mitä suuntautuneisuutta hallitsija suosi riippui paljolti siitä, keiden hallitsijoiden kanssa välit olivat hyvä, ja keiden kanssa eivät. 

Suomen kirkkoon puhdasoppineisuuden aikakausi toi mukanaan merkittäviä muutoksia. Yksi suurimmista vaikuttajista oli piispa Johannes Gezelius vanhempi. Virkavuosinaan Gezelius vaikutti mm. köyhäinhoitoon esittämällä vaatimuksen, että jokaisen seurakunnan tuli pitää köyhistään huolta. Hieman epäselväksi jäi, mikä merkitys nk. hospitaaleilla oli. Nimi luonnollisesti saa aikaan assosiaation paikkaan jossa hoidetaan sairaita. Näyttää siltä, että hospitaalit olivat joissain pitäjissä köyhäintaloja vastaavia paikkoja, mutta oli myös ohjeistetty, että hospitaaliin vietäisiin tarttuvaan tautiin sairastuneita. Oliko kyseessä eristys vai mahdollisuus saada hoitoa? Se jäi epäselväksi. 

Gezelius panosti vahvasti myös kirkon järjestemään kansanopetukseen, jonka tavoitteena oli lukutaidon opettaminen. Edistystä seurattiin mm. rippikirjoista. Pedagogisella tasolla Gezelius toi mukanaan uusia suuntia panostaessaan sisälukuun, ulkolukuun ja ymmärtämiseen. Lisäksi Gezelius painotti oppimisen iloa ja kannustamista. Oppilasta joka ei tiennyt vastausta ei saanut nolata tai rangaista, vaan häntä tuli kannustaa oikean vastauksen löytämiseen. 

Hyvinvointiyhteiskunnan aineksia

Kirkko siis panosti asioihin, jotka vuosisatoja myöhemmin olivat nk. hyvinvointiyhteiskunnan aineksia: Köyhistä huolehtiminen ja kansanopetus. Vaikka näiden sisältö ei ollut yhtä kattavaa kun aikana jona Suomi virallisesti identifioitui hyvinvointivaltioksi, on hyvä huomioida aikaan liittyvä konteksti. 1600-luvulla lukutaito ei ollut itsestäänselvyys. Vaikka syrjäseudulla asuva maatilan pitäjien jälkikasvu ei päätynyt akateemisen maailman vietäväksi, on hyvä pohtia mitä lukutaito merkitsi tulevaisuuden kannalta. Tiedämme myös nykyajan maailmasta miten merkittävä asia lukutaito on, ja mitä sen puuttuminen merkitsee. 

Siveyden vaaliminen oli kirkolle tärkeä tehtävä. Tälle aiheelle modernin länsimaalaisen yhteiskunnan jäsenen on helppo nauraa ja ivailla. Luettuani aiheesta hieman enemmän, siveyden vaalimisella näyttäisi olleen kauskantoiset vaikutukset. Siirryn ajassa yli parisataa vuotta eteenpäin lukemiini pappeinkokouksien pöytäkirjoihin. Kävi ilmi, että siveyden "mittari" oli selkeimmin aviottomien lasten määrä. 

Tässä kohden on hyvä pohtia, mitä aviottoman lapsen syntyminen tarkoitti. Se ei tarkoittanut vain määrättyä aikaa jalkapuussa. Avioton lapsi itse oli asemassa, jossa syrjäytymisriski oli suuri. Samoin lapsen äiti, joka saattoi iältään olla hyvinkin nuori. Avioliitto mahdollisti sinetin turvattuun tulevaisuuteen monesta eri näkökulmasta. Rajoittunutta ja tasa-arvon vastaista? Vastaukseni jälleen: Muistakaa konteksti. Näin voidaan siis ajatella, että kirkkokuri ja siveellisyyden vaaliminen saattoi ennaltaehkäistä köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä. 

Asiat joita kirkko pyrki työstämään muistuttavat mielestäni paljon sitä, mitä satoja vuosia myöhemmin "oikea" hyvinvointiyhteiskunta pyrki tekemään. On hyvä muistaa, että käsite yhteiskunta kävi läpi merkittäviä muutoksia 1600-luvusta 1900-luvulle ja tähän päivään. Lisäksi Suomessa hallitsija vaihtui kertaalleen, ja lopulta Suomi muuttui itsenäiseksi. Kirkon asema heikkeni, jolloin sen toiminta-alueista suuri osa siirtyi valtiolle. Näkisin silti tärkeäksi uskaltaa nähdä ne elementit, jotka kirkko 1600-luvulla Suomeen rakensi.

Koska materiaalini koostuu vain sekundaarilähteistä, en koe mahdolliseksi tehdä vahvoja johtopäätöksiä. Toistaiseksi näyttäisi kuitenkin olevan viitteitä siitä, että kirkko 1600-luvun Suomessa (Ruotsi-Suomessa) rakensi eräänlaisen esiasteen sille, mitä me voimme nykyään luonnehtia hyvinvointiyhteiskunnaksi.