sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tautisia pohdintoja

Ilmeisesti vuosia kadoksissa ollut tuttava on päättänyt palata luokseni, ja näyttää vieläpä viihtyvän varsin hyvin. Tämä vieras on flunssa nimeltään. Ehdin juuri toipua edellisestä, onneksi lyhyestä flunssasta, kunnes toinen ilmoitti tulostaan. Olen kutsunut tätä "kansalaisvelvollisuudeksi", mikä minun suoritettava. Ilmeisesti nyt on meneillään jokunen rästisuoritus. Olen monen vuoden ajan ollut todella harvoin kipeänä, yleensä kerran vuodessa. Mikä lienee taustasyynä, varmaan monet tekijät, kuten stressin helpottaminen, oleskelu ihmisten parissa, kylmenevä keli ja ihanan kirpakka tuuli jne. Ilmeisesti joudun luopumaan tuosta ainoasta melkein yli-ihmisyyden ominaisuudesta. Mitähän Nietzsche tähän sanoisi? Kenties ei mitään, kiitos edustamani sukupuolen.

Praktikumin ensimmäinen osio on turvallisesti ohi. Nyt odottelen vielä kandiesseen "tuomiota". Toisessa periodissa ajattelin palata enemmän teorian pariin, eikä vaihtoehtoja oikeastaan olekaan. Keväällä olisi edessä harjoittelu seurakunnassa, mutta tammikuun sijaan toivon pääseväni suorittamaan harjoittelun loppukevään aikana. Tällä hetkellä meneillään on turhauttavaa odottelua, mutta yritän etsiskellä järkeviä tapoja hyödyntää tätä periodia helpottaakseni edes vähän opintojen etenemistä. Myös ihana operaatio nimeltä kesätöiden etsintä alkaa jälleen. Ensisijaisesti haen ns. oman alani töitä, mutta varmuuden vuoksi on myös hyödynnettävä muita vaihtoehtoja. Vuosien mittaan olen oppinut, että töiden etsiminen on eräänlaista kärsivällisyystaistelua. Tällä kertaa suunnitelma B:tä on vaikea keksiä, sillä olen opinnoissani siinä vaiheessa, että sopivia kesäopintoja on  vaikea keksiä.

Treenirintamalla jatkosuunnitelmat alkavat hiljalleen muotoutua. Tuo harrastelijaryhmä on jakautunut kahteen tasoryhmään, joista minä päädyin ns. helpompaan. Jos totta puhutaan, kerran testattuani toista ryhmään olin muita hitaampi ja arempi, minkä vuoksi tämä ryhmä on hyvä vaihtoehto ainakin loppusyksyn ajalle. Toisaalta kellonaika on hivenen epämukava, sillä herätys on hieman ennen puolta kuutta. Kyllä siitä selviää, mutta joudun hieman siirtymään mukavuusalueeni ulkopuolelle. Itse herääminen ei ole ongelma, vaan riittävän aikainen nukkumaanmeno. Tosin sekin sujuu riittävällä itsekurilla. Pitää vielä keskustella ohjaajan kanssa, mutta syksyn aikana yritän parhaani mukaan edistyä siinä määrin, että pärjäisin myös tuon haasteellisemman ryhmän kanssa. Eilen harjoituksissa sain kuitenkin jonkinlaisen käsityksen niistä osioista, joita yleisövuoroissa pyrin harjoittelemaan. Yleisövuorot ovat tosin ympäristönä hivenen hankalia, sillä väkeä saattaa olla ajoittain todella paljon. Erityisesti nopeutta vaativat elementit ovat vaikeita tehdä törmäysvaaran vuoksi. Alustava lista on seuraavanlainen:

- Rotaatiopiruetti (ja taaksepäin istumapiruetti): Painopiste piikille ja etuterälle sekä vauhdin lisääminen
- Vauhdin lisääntyminen askeleissa, erityisesti käännöksissä ja kolmosia sisältövissä yhdistelmissä
- Axeliin ja kaksoissalchowiin kädet mukaan ja lähtövauhdin lisääminen
- Lisää korkeutta perushyppyihin ja uusia lähtötapoja kaarista ja askeleista --> Ei vain perusluistelulla saadusta vauhdista

Vauhdin ja varmuuden lisääminen lienee avainsana. Toki harjoittelen samaan tapaan myös muita kaksoishyppyjä, erityisesti rittiä. Onneksi lonkan mysteeri on alkanut ratketa (toivottavasti?). Foam rollerin hellässä käsittelyssä on selvinnnyt, että oikean jalan reisilihas on sekä edestä että sivulta todella pahasti jumissa. Hampaat irvessä sitä on availtu, ja hiljalleen mokoma projekti tuottaa tulosta. Läheisellä jumppapaikalla lisään hyppyharjoituksiin vähitellen yksittäisiä luisteluhyppyjä, ja toistoja tulkoon enemmän maltilliseen tahtiin. Eilen onnistuin hyppäämään täysin kivuttomasti axelin, mikä oli uskomaton kokemus! Valitettavasti oikeasta jalasta on lähtenyt varomisen seurauksena lihasvoimaa, mutta eiköhän se hiljalleen palaudu ja kehity. Nuo laatikot ovat loistava apuväline hyppykorkeuden harjoittamisessa. Matalimman kanssa olen yrittänyt soveltaa myös aiemmin opittuja koordinaatioharjoituksia (erilaista askellusta), mistä ainakin toivon mukaan on hyötyä. Nyt vain toivon että tämä tauti poistuu seurastani mahdollisimman pian, jotta pääsisin harjoittelemaankin pelkkien suunnitelmien sijaan!

Ensi viikolla edessä olisi hieman reissaamista, mutta mukavaa sellaista. Jos kunto sallii, poikkean huomenna jäällä treenaamassa. Tämä päivä täytyy vain tavalla toisella saada vietettyä erittäin leppoisasti, mikä ei ole maailman helpoin tehtävä. No, yritän parhaani. Onneksi sää näyttää sen verran epämukavalta, että ulkoilu ei pahemmin houkuttele. Jospa testaan itsesääliä: Voi minua raukkaa!! Näin parin sekunnin kuluttua testauksesta totean metodin hyödyttömäksi, tunnen itseni lähinnä hivenen typeräksi. Jääköön voivottelu siis sikseen.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Aamutreenien kommelluksia ja onnistumisia

Taas vierähti viikonloppu vauhdilla. Onneksi tuleva viikko tulee olemaan hieman vähemmän kiireisempi, sillä praktikumin ensimmäinen on yhtä kokoontumista ja kokoavaa esseetä vaille valmis. Mihin väliin tulevan seurakuntaharjoittelun asettaisi, sitä en ole vielä päättänyt. Toisaalta päätös ei ole yksinomaan minusta kiinni, vaan paikkojen riittävyydestä. Olisi kieltämättä mukava jos harjoittelupaikka ei olisi kovin pitkän matkan päässä, mutta täälläpäin tahtoo olla tungosta siinä määrin, että jo paikan saaminen lienee kiitollisuuden arvoinen asia. Kandityön korjausprojekti alkaa olla loppusuoralla, eli pian sen voinee lähettää ensimmäiseen "tuomarointiin".

Eilen mukavan varhain aamulla kävin jääharjoituksissa. Itse harjoitukset menivät mukavasti, mutta taisin antaa itsestäni äärimmäisen törkeän ylimielisen kuvan, kiitos eksymisten ja yleisen tietämättömyyden. En vieläkään ole oppinut tulkitsemaan merkintöjä halleista ja pukukopeista. Viime hetkellä minulle vinkattiin koppi johon aikuisluistelijat siirtyivät. En ollutkaan tietoinen että täällä olisi "virallinen" aikuisryhmä myös. Sepä hauskaa, todella mukavaa vaihtelua! Siinä kiireestä sekopäisenä kyselin aikuisilta mitä harjoituksissa ovat tehneet. Lähinnä perusjuttuja kuulemma, eli perusluistelua, kaaria, kolmosia ja joitain yksöishyppyjä. Sitten mainittiin ryhmä jossa viimeksi harjoittelin ja olen virallisesti ilmoittautunut. "No ne nyt tekee kaikkia hienoja juttuja kuten kaksoishyppyjä ja vaikeampi askeleita." Enempiä ajattelematta totesin ääneen harjoitelleeni tämän ryhmän kanssa, mutta lisäsin että perusliikkeiden harjoittelu on aina hyvä juttu, mitä todellakin ajattelen. Jäällä tehtiin aluksi kaarenvaihtoja, mikä sujui varsin helposti. Hetken päästä huomasin, että oma ryhmäni luisteleekin kentän toisella puolella. Jostain syystä en heitä tunnistanut kuin vasta nyt. Jälleen enempiä miettimättä ja sekopäisenä koputin ohjaajaa olalle ja totesin näinkin fiksusti: "Tuota..mun pitäisi varmaan olla tuolla..".Luistelin ryhmän luokse ja ohjaaja olikin kysellyt perääni. Harjoitusten jälkeen joku aikuinen kysyi hieman erikoiseen sävyyn: "Oikea ryhmä taisi sitten löytyä?" Naurahdin ja nyökkäsin sekä lisäsin että olen vielä aivan pihalla käytännössä katsoen kaikesta. Yritin sitten jututtaa aikuisia ja kysellä kaikenlaista. Sitten sorruin lisäämään senkin, että minusta on hienoa kun jokainen yrittää kunnolla. Yksitellen aikuiset siirtyivät oheisharjoituksiinsa hiljaisuuden vallitessa. Tilanne oli äärimmäisen kiusallinen, ja ilmeisesti minä olen heidän silmissään itseäni täynnä oleva snobi. Koska asialle ei tässä vaiheessa voi mitään, enkä tietääkseni sanonut mitään loukkaavaa, tyydyn tilanteen hyväksymiseen ja keskityn harjoitteluun. Täytynee jatkossa vain pitää suu kiinni, sillä ilmeisesti en edelleenkään osaa muokana verbaalista ulosantiani järkevään muotoon. Koomista tässä kuitenkin on se, että olen nykyisen ryhmän heikkotasoisimpa luistelijoita, ja teknisessä osaamisessani on miltei kiusallisia puutteita. Moni kakku päältä kaunis, mutta käytännössä täyttä tohelointia. Silti kieltämättä toivon, että ensivaikutelma muuttuisi hieman positiivisempaan suuntaan..

Itse harjoituksista jäi sen sijaan todella hyvä mieli. Viime viikolla hommasin tappovälineen, toisin sanoen foam rollerin. Olen sillä rääkännyt reisilihaksia sekä lonkankoukistajia. Jossain lantien sivuosassa oleva lihas on ollut erityisen kivulias ja kipu on säteillyt mukavasti pohkeen sivuosaan asti. Valitettavasti tämä infernaalinen rullaus on vähentänyt kipuja merkittävästi, ja hyppiminenkin onnistuu jo paremmin. Olen muihin luistelijoihin verrattuna todella hidas, erityisesti askeleita tehdessä. Lisäksi minulla on vaikeuksia hahmottaa 3-4 askeleen/kaaren yhdistelmää, mutta verrattuna aiempaan kehitystä on tapahtunut jossain määrin. Kai tuo liikemuistikin kehittyy vain harjoittelemalla. Axelia harjoitellessa sain hyppyyn pontta nähdessäni useita rohkeita yrityksiä. Rotaatio on edelleenkin vajaa (kas kummaa!), mutta puolen kierroksen vajaukset alkavat olla vähenemään päin. Ohjaajan rohkaisemana uskaltauduin vajaasta rotaatiosta huolimatta kokeilemaan oilerin, puoliflipin ja flipin lisäämistä loppuun. Pelottavaa kyllä, mutta tämä onnistui! Itse asiassa axeliin tuli enemmän rohkeutta näiden lisäysten myötä! Seuraavassa harjoituksessa oli pää mennä pyörälle: silmukka taakse sisään - avopiruetti -valssihypyllä pois -oiler - painonvaihto -ritti. Jestas! Kyllä tämä onnistui (älkää kysykö puhtaudesta!), mutta erityisesti ritti jäi varsin säälittäväksi miniatyyriseksi hypyksi loppuun. Pääsimme myös kaksoisrittiä kokeilemaan. Olen saanut korjattua pahaksi kehittynyt virheasentoani, mutta uuden asennon myötä hypyn korkeus on laskenut aika pahasti. Pientä parannusta on sentaan tullut, mutta hyppykorkeuden lisääminen vaatii paljon töitä. Rittipiruetti (yritän tottua sanaan "rotaatiopiruetti") menee paremmin, ja pyöriminen piikillä onnistuu jo paremmin. Tosin kun näin muiden, minua kylläkin puolta nuorempien pyörivän uskomatonta vauhtia, oma pyörimiseni oli kuin hidastetusta filmistä. No, viikko takaparin pääsin juuri ja juuri piikille ja nyt piruetti jopa pyörii. Eiköhän se vauhtikin siitä siis lisäännyt harjoittelun myötä.

Ensi viikolla pääsen jäälle ainakin muutaman kerran. Suunnitelmissa on harjoitella mm. axelia lisähyppyjen kera. Kaksoissalchow on taas jotenkin kadoksissa, joten se vaatii työstämistä. Ritissä ja flipissä yritän saada korkeutta lisättyä. Hyppimistä täytyy hieman vielä varoa, mutta kenties maltillisuuden myötä harjoittelu tulee onnistumaan entiseen tahtiin. Aerobinen harjoittelu on jäänyt harmillisen vähälle viime aikoina. Onneksi vanha vihollinen, ts. hyppynaru on palannut kuvioihin. Tuosta lonkasta en ole kuullut erityisiä lausuntoja. En ole jään ulkopuolella tehnyt luisteluhyppyjä varmuuden vuoksi. Yhden jalan loikkia sen sijaan kyllä, sekä hyppimistä laatikoille. Eilen pääsin ponkaisemaan tuolla huonommallakin jalalla keskimmäiselle laatikolle! Toistojen kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana. kunhan tuo lonkankoukistaja lakkaisi kramppaamasta pian! Mikä lie siinäkin.. Pirueteissa yritän saada taivutuspiruetin pysymään hieman paremmin paikoillaan ja asentoa paremmaksi. Jossain vaiheessa pitäisi tuota kisaohjelmaa taas kerrata, mutta jostain syystä se vain tahtoo jäädä. Jos keväällä pääsen kisaamaan, luulen että pysyttäydyn Silverissä, sillä tuskin ehdin saamaan riittävästi kaksoishyppyjä valmiiksi. Salchow voisi onnistua, mutta yksi kaksoishyppy on liian vähän. Mikäli joulun alla tapahtuu ihmeitä edistymisen suhteen, voisivat kaksoistulppi -ja ritti olla hyviä lisähyppyjä, mutta vaikka nämä onnistuisivat, riittävää varmuutta ei välttämättä ehdi kehittyä.

Täytyykin tästä kohta siirtyä ulkoilmaa hengittämään. Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!




lauantai 15. lokakuuta 2016

Ajatuksia yrittämisestä ja kehittymisestä

Operaatio sopeutuminen ja kotiutuminen etenevät kohtuullista vauhtia. Turhautuminen on edelleenkin päivittäinen vierailija, mutta sitä kompensoi vähitellen edennyt tottuminen sekä aktiviteettien löytäminen. Opiskelun suhteen lyhyempi välimatka on kieltämättä helpottanut asioita. Jostain syystä minun on vieläkin vaikea jäädä ylimääräiseksi aikaa paikan päälle. Esimerkiksi kirjastossa työskenteleminen ei ole vielä "onnistunut", vaan olen mieluummin jatkanut työskentelyä kotikoneella. En usko että tässä on mitään sen dramaattisempaa taustalla kuin tottumus. Aiemmin oli ehdittävä junaan, sillä niitä kulki tunnin aikana kaksi, ja matkakin vei oman aikansa. Perjantaisin matka kappelille käytännön harjoittelua varten vei tosin vieläkin melko pitkään, mutta matka väheni vajaasta kahdesta tunnista n. 40 minuuttiin. Vaikka tuo 5:20 oleva herätys oli suoranainen autuus verrattuna aiempaan tuntia aikaisemmin olevaan herätykseen, en tule ikävöimään näitä kellonaikoja. Toisaalta oli mielenkiintoista huomata, miten päivärytmiä sai kuin saikin käännettyä tähänkin suuntaan.

Tänään eksyin syystä tai toisesta pohtimaan millaista on ns. hyvä harjoitteleminen, eikä pelkästään urheilussa vaan muissakin lajeissa, myös liikunnan ulkopuolella. Olen ajoittain potenut huonoa omaatuntoa potentiaalisen ylimielisyyden vuoksi. Mietin usein, että ärsyttääkö minua harjoituksissa ja yleisövuoroissa hitaat ja varovaiset luistelijat, tai sitten kuntosaleilla (niinä harvoina kertoina kun käyn) vähemmän timmissä kunnossa olevat ihmiset. Myös erilaisissa ulkona olevissa liikuntapisteissä päädyn pohtimaan samaa. Jokin minua jää suorastaan ärsyttämään, mutta mikä? Itse en kuitenkaan ole huipputason edustaja missään mainituissa, parhaimmillani sijoitun jonnekin näkymättömän keskitason massaan. Ylimielisyys on kuitenkin luonteenpiirteenä ja asenteena sellainen, mitä kritisoin syvästi, ja haluan itse pitää kyseisen piirteen itsestäni etäällä. Valitettavasti satunnaisesti sellaiseen sorrun, mutta mainituissa tilanteissa taisin sittenkin vapautuksen "synneistäni", näin teologiseen sanastoon nojaten. Muistan miten edellisessä seurassa minulle tuli äärimmäisen hyvä mieli nähdessäni onnistumisia, ja rohkeuden riittäessä halusin sen mainita asianomaiselle. Harmi vain, että rohkeuteni riitti harvoin. Voin siis vain toivoa, että sanaton kannustukseni löysi tiensä perille. Entä se ärsyyntymistä herättänyt ilmiö? Se olikin täydellinen passiivisuus ja yrittämisen puute. Ymmärrän täysin, että jokainen etenee omaan tahtiinsa, ja että erityisesti aikuisena arkuus on voimakkaampaa kuin lapsena tai teini-ikäisenä. Olenhan itsekin melko arka uusien liikkeiden kanssa. Tarvitsen aikaa tutustua liikkeeseen askel askeleelta. Kokonaiseen suoritukseen riittää rohkeuteni todella harvoin, eikä tämä rajoitu pelkkään liikuntaan. Esimerkiksi lukiessani haasteellisia sanamuotoja, minun on ensin "pätkittävä" sana palasiksi jotta ääntäminen onnistuisi. Ja tämä koskee myös suomenkielistä tekstiä.

Ehkä olen liian jyrkkä mielipiteissäni, mutta minun on todella vaikea ymmärtää miksi käydä kuntosalilla istuskelemassa ja hoitaa treeni selfie -kuvia ottaessa, seisoskella jäällä (ja luonnollisesti puhelin kädessä), istua liikuntapaikkojen laitteilla yms. En myöskään tarkoita sitä, että jokaisen olisi raadettava niin, että syke nousee vaarallisiin lukemiin. Yrittämisen skaala on laaja, mutta täydellisen passiivisuuden tunnistaminen onnistunee jokaiselta. Itse henkilökohtaisesti hyväksyn myös yrittämättömyyden, mutta siinä vaiheessa en ymmärrä miksi saapua paikalle lähinnä näyttäytymään, etenkin jos näyttäytyminen maksaa. Jos minulta kysytään, kuntosalit ja yleiset liikuntapaikat (urheiluhallit, urheilukentät, jäähallit, uimahallit jne.) ovat avoima kaikelle kansalle joka vain haluaa liikkua, kukin itselleen sopivissa määrin.

Niin varma kuin olinkin kirjoittamani suhteen, pieni "ahaa-elämys" vei ainakin osan pohjasta. Tänään jos koska havaitsin itsessäni harmillisen selkeästi alisuorittajan piirteitä. Ehkä "suorittaminen" on käsitteenä hivenen negatiivinen, mutta en tässä kontekstissa yhdistä sitä pakollisuuteen. Opinnot, soittaminen ja luistelu: näitä yhdistää halu kehittyä. Huipputason edustajaa minusta ei tule missään näissä, kiitos korkean ikäni (brutaali 31 vuotta). No, akateemisessa maailmassa mahdollisuuksia olisi enemmän, mutta laiskuus ja halu päästä yliopistosta pois tutkinnon kera saattavat hieman jarruttaa. Mutta: kun teen koulutehtäviä, työskentelen harvoin mukavuusalueen ylittävän ajan. Soitan kappaleet läpi sen verran kuin on mukavaa, en enempää. Kun harjoittelen hyppyjä, en päätä käyttää ponnistuksessa enemmän voimaa kuin aiemmin, en keskity askeleissa polven joustamiseen, en tee vielä paria ylimääräistä piruettia, kun mieli tekee jo vaihtaa toiseen. Tämän kaiken ymmärtäminen oli kieltämättä musertavaa, mutta toisaalta taas kerran kasvattavaa. Sain tänään itseni "kiinni", kun meinasin jättää kandityöhön tehtävät korjaukset väliin. Aamun jääharjoituksissa valmentaja antoi todella haasteellisia liikkeitä. Aluksi mietin pysyttäytymistä helpommissa, mutta uskaltauduin kokeilemaan vaikeampia (esim. axel-oiler-"puoliflippi"-flippi). Tämä kannatti! Kun axeliin tuli lisäliikkeitä, itse hyppy parani paljon. Tätä ennen en ole edes kuvitellut tekeväni mitään axelin perään. Olen kyllä miettinyt oilerin lisäämistä, mutta olen olettanut ettei siitä mitään tule, siispä en ole edes yrittänyt. Järkevää vai mitä? Sama pätee soittamiseen. Olen tosin laiskistunut hävettävällä tasolla niin pianon kuin viulun suhteen. Onneksi esimerkiksi viikon mittaisia taukoja ei ole tullut, mutta harjoittelu päivittäin on harvinaistunut. Kappaleiden toistamisen suhteen on laiskuus kuitenkin päättänyt tulla ylimääräiseksi osapuoleksi. Toistaiseksi olen yrittänyt lisätä vielä yhden soittokerran alkujaan viimeisen päälle. Ehkä joku näkee tällaisen turhana itseruoskintana, mutta itse en katso yhtä kolmen minuutin lisää harjoittelussa erityisen dramaattiseksi lisäksi. Lähinnä pieni lisäripaus kasvatamaan itsekuria ilman liiallista rääkkiä. "Kerta kiellon päälle", siihen tämän muutosyrityksen voisi kiteyttää.

Voinko tämän kaiken jälkeen kritisoita passiivisuutta ja yrittämättömyyden puutetta? -Kyllä ja en. Luulen että voin kritisoida ilman omantunnon jatkuvaa soimaamista heitä, jotka eivät yritä, ja jotka saapuvat paikkaan X vain oleskellakseen ja luodakseen vaikutelma tekemisestä ja yrittämisestä, mitä ei loppujen lopuksi millään muotoa tapahdu. Heitä taas en, jotka yrittävät, mutta itselleen sopivin välimatkoin ja omaan tahtiinsa edeten. Ja luonnollisesti omien valmiuksiensa innostuksensa mukaan. Jos ero näiden kahden välillä silmämääräisesti alkaa muuttua haasteelliseksi, ymmärtäväisyys noudattaa kaiketi inhimillistä rajaa, toisin sanoen päivän ja mielialan perusteella. Reiluahan se ei ole, mutta meillä tavallisilla, eli yliluonnollisilla otuksilla kun on taipumus toimia näin. Se meille sallittakoon, kunhan muistamme, että asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Harva meistä nojautuu pelkkään ensivaikutelmaan, ja tämä on niitä harvoja asioita, joiden kohdalla haluan uskoa hyvään ihmisessä. Toisaalta uskon myös, että jokaisessa ihmisessä on omat vahvuutensa. Joskus vahvuudet vain ovat vähän piilossa. Uskon myös siihen, että kyky oppia uutta ja kehittyä on jokaiselle suotu kyky, minkä vuoksi kannustaisi jokaista yrittämään, ja viimeisen kerran jälkeen yrittämään vielä yhden kerran. Tämä ei päde vain liikuntaan, vaan jokaiseen sellaiseen asiaan, missä voi kehittyä. Itse näen kehittymisen todella moninaisena käsitteenä. En henkilökohtaisesti usko suunnan olevan olevan vain eteenpäin, vaan moniin eri suuntiin. Kehittyminen voi olla myös aiemmin opitun rikastamista, eikä siis lainkaan vähäisempää kuin suunta eteenpäin. Ehkä uusien asioiden oppiminen ja syventäminen ovat verrattavissa vaikkapa kirsikkapuuhun. Runko ja paksumat oksat kannattelevat kokonaisuutta, mutta ohuemmat oksat tekevät kevään kukkaisloistossa sitäkin näyttävämmän.

P.S Lyhyestä virsi kaunis: näppis..


lauantai 8. lokakuuta 2016

Liikuntaa ja ensimmäinen kerta uudessa seurassa

Toiveikkuus kannatti, asiat tosiaan helpottivat vähitellen. Nyt kun rutiinit ovat selkeytyneet, osaan liikkua tarpeellisen laajalla alueella ja koulutehtävät ovat hoituneet, tuntuu moni asia helpommalta. Käynti lääkärillä saattaa toki omalta osaltaan rikkoa rakentunutta balanssia, mutta yritän olla murehtimatta liikoja. Mitään spontaania ihmeparantumista en toki lonkan kohdalla odota, sillä vaiva on jatkunut pari kuukautta, kenties pidempäänkin. Pientä helpotusta on ollut, mutta ammattilaisen diagnoosi ja hoito-ohjeet taitavat tässä vaiheessa olla järkevin vaihtoehto. Jos vielä palaan hieman opiskelun pariin, kandityön korjausoperaatio on lähtenyt käyntiin. Jostain syystä en koskaan osaa merkitä lähdetietoja -ja viitteitä ensimmäisellä kerralla oikein, minkä seurauksena saan niitä korjailla suuren ilon säestämänä. No, tuo loppuosa oli surkea valhe. Toivottavasti olen viisastunut gradun tekemisen aikaan, sillä niin laajan työn kohdalla pikkutarkkuutta vaativa korjaus voi käydä hivenen rasittavaksi. Lähdemerkintöjen korjaus tahtoo projektina mennä siinä määrin mukavuusalueeni ulkopuolelle, että tarvitsen itseltäni parikin ylimääräistä potkua ahterille jo aloittamisen vuoksi. 

Nyt kun lonkkani on ainoa liikuntaa rajoittava tekijä (ei siis flunssaa yhteistyökumppanina), on ollut helpompi nauttia asuinpaikkani liikuntamahdollisuuksista. Yksikseen lenkkeilyn suhteen olen vähän arka vielä, mutta yritän mahdollisiman pian tarkastella ensin lyhyempiä ja yksinkertaisia reittejä, joita ajan ja oppimisen myötä laajennan. Moni tällaiselle saattaa nauraa, mutta uskon saavani myötätuntoa suuntavaistottomilta. Tänään tuossa urheilupuiston "temppuilupaikalla" innostuin kokeilemaan sisäisen apinani löytämistä, ja onnistuinkin siinä varsin hienosti. Käytännössä tämä siis tarkoittaa käsien varassa liikkumista vaakasuoraan asetettujen puolapuiden tyyppisellä "radalla". Liikkuminen edestakaisin onnistui tasaisella radalla, mutta myös kaltevalla. Mikäli lukijoista löytyy minua sivistyneempiä ihmisiä, kertokaa ihmeessä näiden laitteiden ja rakkineiden viralliset nimet! Yhdelle jalalle päätyviä hyppyjä olen sattuneesta syystä välttänyt, mutta laatikoilla ("box") on ollut hyvä tehdä hyppyharjoituksia sekä reisilihastreeniä. Tänään innoistuin ottamaan mukaan vanhan viholliseni, toisin sanoen hyppynarun. Yhden jalan hyppiminen sujui ongelmitta myös "huonolla" jalalla. Tuplahypyt eivät tahtoneet aluksia onnistua millään, mutta kyllä nekin sieltä löytyivät. Sitten puolison tytärkin innostui hyppynarua käyttämään uusien kavereidensa kanssa. Itse asiassa taidan lahjoittaa hyppynarun hänen käyttöönsä kunhan muistan ostaa uuden. Taisin nimittäin pätkäistä narusta vähän liikaa pois, joten pituus on sopiva tälle mina enää vähän lyhyemmälle kymmenkesäiselle. Hmm, täytyy nauttia tästä pienestä ajasta mitä jäljellä on, siis ajasta neitokaista pidempänä. Nyt aihe hieman siirtyi sivuraiteille, mutta en voi olla kummastelematta "sijoitustani" pituudessa. Jäin perheen lyhimmäksi, ja jään ilmeisesti tämän "uusioperheen" lyhimmäksi. Todennäköisesti sisaren tytär ja poika kasvavat myös ohitseni. Toisaalta jos pituus on 157-158 cm, ei liene vaikeaa olla pidempi. 

Tiistaina ja torstaina kävin yleisövuoroissa harjoittelemassa. Mitään suuria muutoksia ei ole tapahtunut, uusia projekteja ja korjauksia sen sijaan on edessä. Ritissä (ja rittiaskeleessa) joudun harjoittelemaan ponnistamista oikeasta asennosta. Helppoa tämä ei tule olemaan, sillä lantio oli ehtinyt jo pidemmän aikaa olla pahasti vinksahtanut sivulle. Nyt suoremmasta asennosta hyppääminen vie runsaasti korkeutta, joten haaveet kaksoisritistä siirtyvät. Toisaalta liian pessimistinen ei kannata olla, sillä hyppääminen paremmassa asennossa alkoi vasta torstaina. Axelissa parempi rotaatioasento ja hieman parempi rotaatio löytyy jo parin yrityksen jälkeen, joten sen kai voi laskea edistymiseksi. Kisaohjelmaa en ole vielä päässyt menemään, tai tarkemmin ottaen en ole saanut aikaiseksi.

 Perjantaina siirryin kohti tuntematonta, toisin sanoen ensimmäistä harjoittelukertaa uudessa seurassa. Melkein nolotti kun tajusin, että olen tähän ikään mennessä luistellut aina (miinus 15 vuoden tauko) samassa seurassa ja samassa hallissa. Tosin toinen jäähalli rakennettiin vasta neljä vuotta sitten. Näin 31-vuotiaana oli siis suuri haaste etsiä uusi jäähalli, kohdata uudet ihmiset, uusi valmentaja sekä uudet opetustyylit. Minun lisäkseni ryhmässä on vain yksi aikuinen, mutta en kokenut asiaa ongelmana. Jo alkuverryttely osoittautui haasteeksi. "Pujottelussa" en ole lainkaan noteerannut vapaan jalan asentoa, saati sitten asennon muuttamista takaperin. Sisäkaarelta hypähdys sisäkaarelle vielä onnistui, vaikka joskin arasti. Sitten tulikin tuttu, mutta vasta vähän harjoiteltu oiler -hyppy molempiin suuntiin. Oiler yhteen suuntaan on tuttu ja teinivuosista, mutta toisinpäin.. Viimeisessä liikkeessä oli mennä sormi suuhun: walley -hyppy molempiin suuntiin! Tässä kohtaan olen äärimmäisen kiitollinen edellisen seuran valmentajalleni, joka viimeisellä kerralla ehti tämän hypyn opettamaan. Tosin yhdellä kerralla en sitä ehtinyt oppimaan kuin yhteen suuntaan. Hypyt alkoivat varsin leppoisasti. Ns. varsinaisen hypyn sijaan täällä opeteltavaa hyppyä lähdettiin "rakentamaan". Esimerkiksi tulppi aloitettin tulppiaskeleella (täällä tulppikolmonen), sitten perään tulppi napsautuksen kera, mitä en saanut onnistumaan. Olen harjoitella "napsua" vain valssihypyn kanssa. Sitten mukaan halukkaille kaksoitulppi, mitä uskaltauduin yrittämään. Onnistumisia ei tietenkään tullut, sillä homma meni pieleen aina alastulon kohdalla. Toisaalta en tainnut yrittääkään aivan tosissani. Tässä asia, missä olisi hyvä kehittyä: yrittäminen tosissaan ja keskittymisen kanssa, ei pelkkää kokeilua. Flipin kohdalla minuun iski rimakauhu. Arastelin käytettävän tilan vähyyttä ja kykyjäni löytää hyppypaikka häiritsemättä muita. Kaksoisflipin kokeileminen siis siirtyy hieman. Piruettejakaan ei aloitettu helpoimmasta päästä: seisoma -jalanvaihto -seisoma. Juuri sopivasti päästiin liikkeeseen, mitä en hallitse. Ensimmäisen kerran pakotin itseni pyörimään piikillä/etuterällä, mikä onnistui, mutta suttuisesti. Kieltämättä harmittaa kun en edellisessä seurassa yrittänyt tätä liikettä kunnolla, vaikka valmentaja yrittä tuota piikillä pyörimistä selittää. Kiitokseksi voin silti todeta, että oikea suoritustapa ei tullut uutena tietona. Itseäni soimaan lähinnä siksi, että minulla ollut aikaa harjoitella tätä liikettä, mutta olen luovuttanut parin yrityksen jälkeen. Muut piruetit sentään menivät kohtuullisesti. Myös piruetteja rakennettiin, jolloin lopputuloksena oli haastava yhdistelmä: vaaka-istuma (+variaatio)-jalanvaihto. 

Ensimmäinen kerta oli omanlaisensa, ja erityisesti osaamattomuuteni jäi päälimmäiseksi tunteeksi. Toisaalta olen kaivannut haasteita, ja täällä niitä totisesti riittää. Uusi valmentaja on tyyliltä tiukka, mutta kannustava. Vaikka kyseinen ryhmä on harrastajille, tavoitteellisuus on mukana. Tulen varmasti kaipaamaan aiemman seuran lempeää meininkiä. Toisaalta luulen että nykyisessä seurassa treenaaminen tekee hyvää paisumiseen taipuvaiselle egolleni. Vaikka lause "tätä sinun on harjoiteltava" oli aluksi musertava, hetken päästä tajusin kaivanneeni sitä. Tulen teksteissäni vertailemaan aiempaa ja nykyistä seuraa, mutta en halua rakentaa minkäänlaista parempi-huonompi -asetelmaa. Aiemmasta seurasta minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Saatoin lähinnä olla väärä luistelija sinne, sillä en sopinut mihinkään muottiin. Valmentajani kuitenkin teki parhaansa, opetti ja antoi paljon. Vaikka erityisesti yleisövuorolla on ollut mukavaa, kun aikuisluistelijoiden motivaatio on korkea ja harrastavat tosissaan, tulen kaipaamaan jutustelua ja kuulumisten vaihtamista aiemman seuran aikuisryhmäläisten kanssa. 

Miten tästä eteenpäin? Maanantain lääkärikäynti tulee ratkaisemaan paljon harjoittelun määrän ja laadun suhteen. Mutta mikäli harjoitteluun ei tulee suurta vajausta tai taukoa vaan selviän esim. fysioterapeutin avustuksella ja pienellä määrällä tulehduskipulääkkeitä, minulla on jonkinlaisia tavoiteita. Osa on pysynyt samointa, osa muuttunut. Alkujaan olin varma kaksoisritin onnistumisesta tämän vuoden puolella, mutta kipu onnistuu hidastamaan harvinaisen tehokkaasti. Lisäksi ensimmäisen harjoittelukerran perusteella tarkkoja tavoitteita ei kannata tehdä, ei ainakaan ennen kuin arkuus on vähentynyt. Mutta alustavasti yritän seuraavia:

Jäällä:
-jalanvaihtopiruetti (pyöriminen piikillä/etuterällä)
- oiler ja walley molempiin suuntiin
- kaksoistulpissa alastulo kuntoon
- lantion asento kuntoon, erityisesti ritissä ja flipissä
- kaksoissalchowin alastulo vähemmän äänekkääksi
- axelissa rotaatio täyteen ja rohkeampi ponnistus
-taivutuspiruetti siistimpään kuntoon
- hyppy-istuma korkeammalle
- vaakaliu'ut mahdollisimman korkeiksi

Jään ulkopuolella:
- aerobisen kunnon parantaminen (taas kerran)
- hyppykorkeuden lisääminen tavalla tai toisella
- selkälihasten vahvistaminen

Kaksoisritin kohtalo lienee lääkärin tuomiosta riippuvainen, sillä ritti ja flippi tahtovat aiheuttaa mukavia vihlaisuja. Sama pätee hölkkäämiseen. Jos lonkka on helposti hoidettavissa, mikään muu kuin saamattomuus ei estä juoksuharjoituksia tien toisella puolella olevalla urheilukentällä. Treenitaukoa en ole pitänyt, mutta olen lopettanut harjoitteen X tekemisen mikäli havaitsen kipua. Tuon lonkan kanssa on tosiaan ollut vaikeaa, sillä oireilun laatu ja sijainti ovat vaihtelleet. Välillä lonkankoukistajaan tulee pitkäaikainen inha, hermokipua muistuttava särky, välillä taas kipua on ollut sivuosassa, mutta kipu on ollut erilaista. Nytkin olen sortunut malttamattomuuteen, sillä ennen lääkärin mielipidettä liian tarkkoja suunnitelmia tai tavoitteita ei kannattaisi tehdä. Näin ollen joko mainittujen tavoitteiden tavoitteiden eteen työskentely joko tapahtuu tai sitten ei. En kuitenkaan usko kyseen olevan mistään aivan vakavasta, sillä oireet olisivat varmasti voimakkaammat. Jos "tuomioksi" tulee tauko, todennäköisesti kiukuttelen aikani ja hyväksyn tilanteen lopulta. 

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!


tiistai 4. lokakuuta 2016

Rutiineilla kohti balanssia

Viikko on lähtenyt käyntiin hieman flunssaisissa ja sekavissa merkeissä, mutta tänään on ilmassa ollut balanssin merkkejä. Mietittyäni syytä, luulen että kyse on muutamien tuttujen rutiinien ja tapojen löytymisestä. Tänään poikkesin jäällä, mikä piristi paljon. Lisäksi pääsin toteuttamaan viikottaista tapaani, eli leipomaan sämpylöitä. Myös pyykinpesu oli jostain syystä piristävä toimenpide, mihin tosin liittyi vähän jännitystäkin. Tätä ei varmaankaan pitäisi myöntää julkisesti, mutta pyykinpesussa olen vuosikaudet ollut hivenen uusavuton. Taustalla on todennäköisesti joskus teinivuosina sattunut moka pyykkäyksen kanssa, minkä jälkeen olen ollut aina varpaillani kodinkoneiden kanssa. Ei tämä siis mikään vakava asia ole, eikä terapiaan ole tarvetta. Toisaalta asian voi kääntää positiiviseenkin suuntaan: jos onnistunut pyykkäys tuo tunteen itsensä ylittämisestä, niin voiton puolellehan tässä selvästi jäädään! Hilpeyttä herättää myös pesukoneen "musiikkivalikoima". Kun ohjelma lopettaa, riemukas melodia niin ikään kehuu minua, ja vieläpä pitkän aikaa. Oi nykyaikaa.. Olen sen verran pudonnut kehityksen kärryiltä, enkä osaa arvostaa tällaisia "lisämausteita", että naurusta ei tahtonut tulla loppua. Yhteenveto: asunnossa asustelee laulava pesukone. Toivottavasti taikuus ja magia pysyttelevät muissa olosuhteissa, sillä maanajataitoni ovat siinä määrin heikot, etten osaisi toimia henkiin heränneen laulavan pesukoneen parissa. Mistä tällainenkin pohdinta ilmestyi? -Ei aavistustakaan.

Kuten arvata saattaa, tänään ei ollut luentoa. Huomenna, torstaina ja perjantaina sen sijaan kyllä. Tänään sorruin pitämään osittaisen "rokulipäivän" opiskelusta. Tavaksi moinen ei toivottavasti tule, jotenkin vain tuntui siltä, että haluan hakea tuttuja rutiineja ja arjen tekemisiä täälläkin. Kuten joskus aikaisemmin kirjoitin, rutiinit ovat minulle tärkeitä aina mielenterveyden ylläpitämisestä nukkumisen onnistumiseen. Suuret heitot kellonajoissa ja muutokset päivittäisissä toimenpiteissä aiheuttavat epävarmuutta ja eksyneisyyden tunnetta. Pystyn toki poikkeamaan rutiineista tarpeen vaatiessa, mutta minulla oltava varmuus siitä, että voin palata tuttujen asioiden ja tottumusten pariin. Ehkä joku kritisoisi minua kaavoihin kangistumisen vuoksi, mutta itse olen huomannut rutiinien auttavan jo siinä, että asiat ylipäänsä tulevat tehdyksi. Muuton jälkeen tekemättä jääneet asiat ovat aiheuttaneet turhautumista, mikä taas vaikuttaa negatiivisesti asenteeseen koko asuinalueesta. Kyllä, tiedän ettei tällaisen perusteella tule tuomita kokonaista paikkakuntaa. Luulen että kyse on ns. vihan tai negatiivisten tunteiden siirtämisestä helpoimpaan kohteeseen. Kun ihmisiä ei voi syyttää, on paikkakunta sopiva uhri. No, totta puhuen en itsekään pidä näin psykologisesta perspektiivistä. Yhteenvetona totean vain, että tämä on haasteellista ja ajoittain vaikeaa aikaa, minkä seurauksena minua ajoittain ahdistaa ja v**uttaa. Kiitos. Vaikka matkalippu mahdollistaisi rajattoman liikkumisen, olen itsekseni vietettyinä vapaapäivinäni (joita ei siis ole ollut paljoa) viettänyt aikaa mieluummin kotona ja lähistöllä liikkuen. En välttele poistumista tältä alueelta, vaan haluan itsenäisesti liikkua täällä ja katsella paikkoja.

Tänään poikkesin tosiaan jäällä, mikä virkisti todella paljon fyysisesti ja henkisesti. Viikko sitten kauhistelin ruuhkaa, mutta nyt siihen vähän totuttuani asia ei pahemmin haittaa. Aikuisluistelijoiden kanssa on mukava jutella, ja ne muutamat joita olen tavannut, ovat oikein sosiaalisia ja juttelevaisia. Erityisen positiivisena yllätyksenä on tullut tsemppaus ja ohjeistus. Kiitos tästä! Perjantaina olisi tosiaan ensimmäinen harjoituskerta uudessa seurassa. Luulen että kaikki menee hyvin, vaikka tuo lonkka saattaa hieman rajoittaakin hyppimistä. Onneksi sain eilen aikaiseksi varata ajan lääkärille. Olisi mukava aloittaa jokin toinenkin liikuntaharrastus, mutta asia kerrallaan. Liikkuminen ei kuitenkaan ole jäänyt vähälle, kiitos puolisoni joka on "ulkoiluttanut" minua ahkerasti. Lisäksi olemme käyneet jäähallin vieressä olevalla liikuntapaikalla. Vaikka hyppiminen ei nyt ole kannattavaa, laatikoiden kanssa onnistuin jälleen treenaamaan reisilihaksia edellisen paikkakunnan valmentajan ohjeita mukaillen. Vaikka tuon lonkan diagnoosin kanssa on hyvä olla varuillaan, odotan innolla sitä hetkeä kun voi taas treenata ongelmitta! Nyt olen perinteisen keskivartalon treenin lisäksi tehostanut selkälihasten harjoittamista. Uutena varsin tehokkaana liikkeenä olen ottanut jalannostot vatsallaan siten, että makaamisen sijaan ylävartalo on kohotettu, ja vain hieman käsien varaan. Asentoa voisi kuvata joogasta tuttuun kobra-asetoon, ja siinä sitten jalkoja kohotetaan hitaasti vuoron perään.

Huomenna on tosiaan luento, mutta vasta iltapäivällä. Tämä harmittaa hieman, sillä pidän enemmän aamuajoista. No, ehkä vaihteluun on välillä hyvä mukautua, eikä kukaan pakota viettämään aikaa kotona istuen. Jos jonain päivänä kehityn oikein tehokkaaksi, ehkä löydän itseni hölkkäämästä viereseltä urheilukentältä aamulla ennen iltapäivän luentoa. En tiedä mikä aikaansaamispuuska minuun tänään iski, mutta yritin asentaa tangon itse. Mitään dramaattista ei onneksi käynyt mutta pelitilanne jäi tälle mallille: 1-0 tangon hyväksi. Perjantaina on käytännön harjoittelua jumalanpalveluselämän osuudessa. Tänä viikonloppuna ei menoa suoranaisesti ole, mutta puolison tytär pääsee "katsastamaan" uuden asunnon. Onneksi kämppä on saatu asuttavaan kuntoon. Viikonloppuna joudun hieman kamppailemaan koulutöiden kanssa, mutta jämäkällä ja ajoissa tehdyllä aloittamisella työt valmistuvat yleensä enemmän tai vähemmän ongelmitta.

Leppoista arkea kaikille!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Turhautumisen merkkejä

Muutosta on vierähtänyt viikko, ja kulunut viikko on vierähtänyt huippunopeudella. Uudessa paikassa on aina oma viehätyksensä, mutta vaikeaakin on ollut. Pitäisi kai suhtautua positiivisemmin, mutta väsymys tahtoo kiusata. Ei kaikki tietenkään tunnu ikävältä, ja monia hyviäkin puolia on löytynyt. Muuttopäivän jälkeen edes pienelle vapaalle olisi ollut kyllä käyttöä. Laatikot ja IKEA -kassit purettiin parissa päivässä, ja muutaman päivänä aikana matot löysivät lattialta paikkansa ja verhot ripustettiin. Ehkä joku muu on nopeampi, mutta itse pidän tätä vauhtia varsin tehokkaana. Lepäämiselle ei sen sijaan oikein ole jäänyt aikaa, kun joukkoliikenteeseen ja reitteihin totutteluun sekä opiskeluun menee myös oma aikansa. En tiedä missä vaiheessa pitäisi tämä kaikki oppia ja saada kuntoon, mutta itse olen vielä aika eksyksissä. Toki tekemistä ja menemistä löytyy, mutta sen ns. "oman paikan" löytäminen on vielä projektina kesken. Asiaa eivät liioin helpota kenkkuileva lonkka/lonkankoukistaja/selkä sekä uniongelmat. Kyllä asiat varmasti helpottavat, mutta ajoittain kaikki tuntuu äärimmäisen turhauttavalta. 

Tiistaina sain kokeilla ripauksen jotain tuttua, vaikkakin uudessa paikassa. Toisin sanoen testailin lähimmän jäähallin yleisövuoroa. Jää oli onneksi kohtuullinen, väkeä vain oli paljon, mutta kyllä siellä pystyi harjoitella. Sellaista edellisen asuinpaikan ylellistä omaa rauhaa ei täällä kannata edes miettiä, sillä jäävuorot ilmeisesti hyödynnetään jokaista minuuttia myöten. Harmi sinänsä, sillä yleisövuorot olisivat monelle tapa rentoutua liikunnan parissa. No, eri paikkakunnilla on erilaista, ja täällä on tällaista. Asian voi joko hyväksyä, tai lopettaa koko lajin. Tuo oireileva lonkka tosiaan hieman harmittaa, mutta onneksi se ei estä kaikkea. Lähinnä ritti -ja kaksoisritti ovat kivuliaita. Toisaalta "tanssiharjoitteita" on ollut hauska tehdä, sillä asunnossa on paremmin tilaa. Lisäksi aivan lähistöllä on hyvät liikuntapaikat aina jäähallista ja urheilukentästä kiipeily/temppuilulaitteisiin. Kuntoportaita tai muita portaita ei ole vielä löytynyt, mutta läheissä liikuntapaikalla on eri korkuisia steppilautoja (luulisin?), joissa voi harjoitella hyppyjä ja treenata reisilihaksia. Pokka oli pettää tosin siinä vaiheessa, kun kokeilin köysien heiluttamista. Tällekin harjoitteelle on varmaan virallisempi nimi.. No, ehkä tämä tästä helpottaa. En viikon perjantaina olisi tarkoitus uskaltautua kokeilemaan ensimmäistä kertaa harjoittelua uudessa seurassa. Kyllä, olen 31-vuotias, mutta minua jännittää. 

Opiskelun suhteen on mennyt melko mukavasti, saisi vain väsyttää hieman vähemmän. Praktikumin yhdessä osuudessa jouduin tekemään paritehtävän itse, sillä parini jättäytyi ilmeisesti pois kokonaan. Hän ei siis (ymmärtääkseni) paennut minua, vaan poistui muista syistä. Vaikka nämä hänestä riippumattomat "oharit" aluksi harmitti kovasti, ymmärrän toisaalta tilanteen. Praktikum on todella rankka jakso, tai ainakin työmäärältään suuri. Jos ohessa on muita kursseja, voivat aika ja voimat helposti loppua kesken. Itsekin olen ollut repiä tukkani päästä, kun muuttoprojekti sattui samalla ajalle. Toisaalta praktikumin hoitaminen nyt syksyllä oli oma päätökseni, joten sitä on turha harmitella. Oikeastaan voin jo suhtautua koko projektiin varsin positiivisesti, sillä koko projekti on jo "virallisesti" voiton puolella. Suurimmat tehtävät osuivat sopivasti alkupuolelle, joten suuri osa alkaa olla tehty. Tänään kävin pienimuotoisesti myös kandityöhön kiinni, ja yritän tehdä korjaustöitä päivittäin. Toiselle periodille ajattelin ottaa pari hieman vähemmän laajaa kurssia syventävien opintojen puolelta, jotta maisteriopintojen opintopisteitä saisi hieman kerättyä. Kunhan tuon mokoma kandityön saisi viimeinkin pois alta, niin yksi suurehko taakka olisi poissa. No, harvoin ne työt pohtimalla ja murehtimalla valmistuvat. Ilmeisesti itse tekeminen ja työskentely ovat ainoata vaihtoehtoja. 

Mitähän ensi viikolla.. ensi viikolla yritän tosiaan korjailla kandiesseetä. Lähiopiskelua on neljänä päivänä, eli vieraantumisen riski lienee pieni. Viime viikolla monen tuskailun ohella tuskailin osoitteemme kanssa, sillä postilla on ilmeisesti vaikea hahmottaa tätä ns. kulmaosoitetta. Nyt lehti ja postit näyttävän saapuvan paikalle, mutta varuillaan on hyvä olla. Nyt kun aikaa viimeinkin on hieman enemmän, yritän saada aikaiseksi varata ajan lekurille tuota lonkkaa näyttämään. Tiistaina ja mahdollisesti myös torstaina yritän hyödyntää yleisövuoroja jäähalleissa, mikäli tämä hivenen ennustettu flunssa tai mikä lie siirtyy syrjään. Eilen tosiaan aloin lämpöillä ja oheen tuli lieviä flunssan oireita. Ilmeisesti kroppa ymmärsi, että nyt on ns. lupa sairastaa. Toivon kuitenkin että ensi viikon aikana löytäisin hieman rutiineja ja selkeyttä arkeen. Niin, ja että saisi vähän levättyä. Hassua miten vaikeaa lepääminenkin voi olla. Moni sanoo, että sitä aikaa lepäämiseen on vain otettava. Kai ottaisinkin, mutta en tiedä kuinka saada aikaa sellaiselle olemiselle. Toisaalta kuten aiemmin pohdin, tilanne varmasti helpottaa ajan myötä. Tämä totutteluaika yhdistettynä opiskeluun tahtoo vain olla hivenen energiaa kuluttavaa. Vaikka tekstini sävy on ehkä synkkyyteen vivahtavaa, mahtuu jokaiseen päivään jotain positiivistakin. Erityisesti tuon praktikumin aikana piristävää on ollut huomata opiskelijoista uusia hienoja piirteitä, ja ryhmähenkikin on ollut mitä parhain. Lisäksi meitä ohjaava pastori on juuri sopiva sekoitus auktoriteettisuutta, mutta samalla lempeyttä ja kannustavuutta. 

Näin flunssan ja oikkuilevan lonkan kanssa treenipuoli jää pakostikin vähäisemmälle tasolle, ainakin teksteissä. Vaikka opiskelu on muuttunut aiempaa mielekkäämmäksi ja motivaatiokin on kasvanut, kaipaan jäälle. Ensi viikon ensisijainen tavoite tällä saralla on hakeutua lekurille, sillä tuo kipu alastuloissa rajoittaa todella paljon, eikä merkkinä ole erityisen lupaava. Odotellessa yritän vahvistaa keskivartalon lihaksia ja erityisesti selkää siltä varalta, jos vika on selässä. Nämä itsediagnoosit ovat tosin harvoin kannattavia, joten olkoon heti maanantaina tavoitteena soittaa terveysasemalle. Saanpahan samalla esittäytyä sielläkin. Ehkä tämäkin varjoa tekevä haaste kääntyy vielä valoisampaan suuntaan. 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!