perjantai 29. toukokuuta 2015

"Olenko riittävän hyvä?"

"Voisitko jo jättää nuo taitoluistelu -aiheiset tekstit vähemmälle?" - Ilmeisesti en. No, jos yhtään lohduttaa, luistelu saattaa jäädä kesätauolle, mikäli kesän yleisövuoroja ei järjesty. Tosin kesätöiden vuoksi pientä taukoa tulee joka tapauksessa, tai ainakin päivittäinen harjoittelu jää pois. Nyt on tosiaan edessä viimeinen viikonloppu ennen parin viikon kesätyötä seurakunnan "alaisena" ja sen jälkeen avittajana pihatöissä, kotitöissä ja missä ikinä tarvitaankaan. Oikeastaan odotan kesätöitä innolla, vaikka mukana onkin se luonnollinen määrä epävarmuutta. Vaikka työ tulee mahdollisesti olemaan haastavaa, olen viime kuukausina muuttunut sen verran kipakaksi persoonaksi, että lannistaminen vaatii jo rankempia toimenpiteitä. Lannistun kyllä liian painostuksen alla, mutta viiveellä. Muutoksesta tällaiseen vahvuuteen voin rehellisesti kiittää kumppaniani. Yhteiselon aikana itseluottamukseni on kasvanut todella suurissa määrin. Välillä tosin mietin, että pitäisikö hiljalleen opetella myös ajattelemaan ennen puhumista. Tämä pohdinta on vielä keskeneräisellä tasolla. Jos totta puhutaan, olen iloinen että olen oppinut pitämään puoleni.


Tänään opintojen kanssa pukkasi päälle ahdistuneisuutta, sillä muutaman vertailun myötä tunsin tehneeni liian vähän suorituksia. Onneksi (luullakseni?) samankaltaisella alalla opiskellut sisareni palautti minut takaisin realismin rajoihin muistuttaen, että aloilla joita opiskelemme, opintopisteitä ei ole saatavilla samaan tapaan kuin muilla aloilla. Olisinhan minäkin suorittanut enemmän kirjatenttejä ja verkkokursseja, jos sellaiset vain olisivat olleet mahdollisia. Valitettavasti moni kurssi vaatii myös luento-osuuden. Surullinen fakta kuitenkin on, että kahdessa paikassa on vaikeaa olla samaan aikaan. Ensi syksynä tavoitteena on suorittaa kanditutkielma, eli kolmantena vuotena kuten kuuluukin. Ehkä asiat eivät sittenkään ole niin huonosti? Tänä vuonna otin tosiaan hieman höllemmin, eli sain kokoon yhteensä 45 opintopistettä. Latinan toteutustapa hankaloitti aika tavalla muiden kurssien ottamista, sillä ns. vakiopäivät jatkuivat huhtikuun loppuun asti, mikä sai aikaan päällekkäisyyksiä. Jos totta puhutaan, pidän enemmän lähiopetuksesta kuin verkkokursseista, mutta näin jo jonkin mittaisen välimatkan päässä asuvana verkkokurssit helpottavat opintojen etenemistä. Tulevana syksynä tavoitteenani olisi saada muutama kurssi (2-5 op) ensimmäiseen periodiin ja toisessa keskittyä kanditutkielmaan sekä proseminaariin. Eiköhän se siitä.


En tiedä onko asiaa hyvä julkaista täällä, mutta viulunsoiton suhteen on jälleen ilmennyt hivenen merkillisiä ongelmia. Ääni jonka soittimesta saan aikaan, ei ole aina kaunein mahdollinen ja virheitä sattuu joka kerta. Alkoholisoitunut naapurimme sen sijaan näyttää ihastuneen soittoon, mikä kielii aikamoisista promillemääristä. Kun puolisoni kanssa muutimme yhteen tähän asuntoon, naapuri kävi ovella kehumassa soittoa ja halusi kovasti tulla asuntoon kuuntelemaan. Sama juttu toistui pari päivää sitten, mutta tällä kertaa naapuri halusi keskustella. Normaalisti en avaa ovea jos en tiedä onko joku tuttava tulossa, mutta puolison ollessa myös kotona avasin, sillä olin varma että samainen naapuri siellä on jälleen. Taas sama kehuminen, mutta tällä kertaa naapurin herra halusi tulla sisään juttelemaan. Tilanne on aika hankala, kun samaan aikaan haluaisi mojauttaa tuota vanhaa miestä, mutta samalla häntä säälii niin kovasti. Asuessani Kontulassa melko monta vuotta, olen muuttunut epävarmaksi tällaisten tilanteiden suhteen. Vaikka todellisuudessa kyseessä on yksinäinen vanha herra joka pitää klassisesta musiikista, en luottaisi henkilöön niin paljon, että päästäisin sisään. Olisiko tässä siis valmis dilemma? Toki tiedän että soitto ja laulu kuuluvat varmasti useisiin kerroksiin, mutta harjoittelu on muuttunut vähän ikäväksi. Kai minä haluan elää siinä harhaluulossa, että kukaan ei kuule. Kappaleet niin pianon kuin viulun suhteen ovat vielä samat, mutta ehkä kirjastoreissun myötä saan hieman uusia nuotteja. Haluaisin viulussa harjoitella 2-asemaa, mutta näin itsenäisenä opiskeluna hyvin pienissä määrin. Pianossa kaipailisin Michael Aaronin viidettä kirjaa, mutta ilmeisesti se on kadonnut täysin.


Ja sitten luisteluun, tämän varoituksen myötä aiheesta ei kiinnostuneet ehtivät paeta. Tänään oli tosiaan viimeinen yleisövuoro, ellei kesäjäitä sitten tule. Toisaalta ajoitus on hyvä, sillä polveni edelleenkin osoittaa kenkkuilun merkkejä. Tämä on kai aika yleinen oire, eli kyykätessä tuntuu aristusta. Kipu ei ole hirveä, mutta huomattavissa. Yritän nyt tulevina päivinä jättää kyykkimiset vähemmälle (vaikka mieli tekisi jatkaa) ja keskittyä niihin liikuntamuotoihin, joista polvi ei ota nokkiinsa. Ongelma lienee se perinteinen, polvi on saanut liikaa kääntöä. Ehkä pian hyväksyn sen tosiasian, että minusta ei ainakaan lonkkien liikkuvuuden suhteen tule ballerinaa. Nyt siis varovaisuutta ja lihastreeniä kestävyyden mukaan. Myönnän kyllä että tämä takaisku harmittaa, sillä reisilihastreeni olisi aika tärkeä osuus. Mutta katsotaan mikä tilanne on parin päivän kuluttua. Tuon vasemman polven ohella toisena ongelmakohtana ovat lonkat, jotka eivät taivu paljoakaan. Lonkkien kanssa pyrin olemaan varovainen ja kärsivällinen, sillä liika yrittäminen selvästi heijastuu  polveen. Teen kyllä sammakko -venytystä ja kanta-askeleita, mutta linjeerauksessa en yritä liikaa. Hypyissä sen sijaan rohkeus lisääntyi ja akselissa voisi olla pientä toivoa. Kaksoissalchowin harjoittelua olen jatkanut, mutta taidan vaistomaisesti jättää hypyn kesken. Kaksoishyppyinä tulppi ja flippi ovat ns. ylimääräisenä kokeiluina "vakavasti" otettavien akselin ja salchowin lisäksi. Pirueteissa vaakapiruetti on kyllä yksi pirulainen! Toinen ryhmässä oleva ja myös hyvä ystäväni jo vuosien takaa saa piruetin onnistumaan niin kauniisti, että liikettä voi vain katsella ihaillen! Ja lentävä vaakapiruetti... näen hänen tekevän liikkeen mitä itse edes uskalla tehdä. Jos jotain iän tuomaa viisautta olen saanut, niin olen oppinut kadehtimisen sijaan arvostamaan toisten vahvuuksia, osaamista ja oppimista. Koska en joka sekunti jaksa keskittyä omaan tekemiseeni, on niin upeaa nähdä miten joku ryhmäläinen onnistuu jossain hypyssä, askeleessa, piruetissa tai liu'ussa! Oli miten epämukavaa tahansa, haluan kertoa "brutaalin" mielipiteeni mahdollisimman pian.


Mikäli huomenna energia riittää, voisi jotain pienimuotoista shoppailua saada aikaiseksi, sillä kesäpaita tilanne alkaa olla käytännössä katsoen aika säälittävä. Shoppailuun suhtaudun aika ristiriitaisesti. En ole vuosiin ollut kiinnostunut muodista, vain sellaisesta vaatteista joista pidän. Jos kyse on vapaa-ajan vaatteista, mukavuus ja käytännöllisyys nousee ensimmäiselle sijalle. Illanvietto -tai edustusvaatteiden suhteen olen valmis tekemään myönnytyksiä, mutta pidän kiinni rock -ja  vartalonmyötäisestä tyylistä. Oli komplekseja vartalon kanssa miten paljon tahansa, roikkuva vaatteet eivät koskaan ole olleet mieleeni. Tai no, housujen kohdalla kyllä, mutta paitojen ja toppien tulee olla tyköistuvia. Nyt kun mietin tämän päivän muotia, lienee aika näiden ihanteiden seuraajana kaivaa ompelukone esille.


Semmoista pohdintaa tällä kertaa. Oikein mukavaa alkanutta viikonloppua itse kullekin säädylle!



lauantai 23. toukokuuta 2015

Uskonto: se ikuinen kiistelyn kohde

Joskus todella mietin, että onko ajatus ns. kultaisesta keskitiestä ihmiselle yksinkertaisesti liian vaikea päämäärä saavuttaa. Kyseen ollessa asennoitumisesta uskontoja kohtaan näkisin vastauksen myönteisenä. Länsimaisessa historiassa valistuksen aikakausi oli merkittävä siirtymä täysin uskontoon nojautuneesta ajattelumaailmasta tieteelliseen perspektiiviin. Minä en kai "saisi" ajatella näin, mutta pidän tuota muutosta erittäin positiivisena. Tämän jälkeen kristinusko eri muotoineen oli pitkään osa eettistä ja moraalista opetusta hengellisen elämän ohella, mutta tieteen kehittyminen poisti keskiajan mustavalkoisen ja pinttyneen uskonnollisuuden liialliset kahleet. Itse en ole koskaan pitänyt tarpeellisena suhteuttaa ja sulauttaa toisiinsa tieteellistä ja uskonnollista puolta. Jos työskentelisin laboratoriotyössä vaikkapa mikrobiologisia näytteitä tarkastellen, en pohtisi missä kohtaa maailman luomista Jumala loi staphylococcus aureuksen, joka myöhemmin kehtasi uhata immuniteettinsa menettäneiden ihmisten henkeä. Lukiessani Jeesuksen inkarnaatiosta en myöskään mieti, liittyikö ilmiöön kromosomaalisia muutoksia, jotka kenties saattaisi jonain päivänä toistua. Usko ja tiede ovat kummatkin osa minua, eikä kumpikaan sulje toistaan pois. Ikäväkseni joudun toteamaan, että olen kerran jos toisenkin joutunut puolustamaan kantaani erityisesti uskonnollisuuden suhteen.


Pohdittaessa uskontojen roolia tänä päivänä, mahdollinen analyysi olisi tuskin valmis satojenkaan sivujen jälkeen. Suomessa ns. valtauskonnoilla (kristinusko haaroineen ja islam) lienee suurempi vaikutus muun muassa yksilön elämässä pidemmällä aikavälillä (syntymästä kuolemaan). Lisäksi yhteisöllinen merkitys on suuri. Muslimien toimintaan olen perehtynyt hävettävän vähän, mutta ymmärtääkseni toimintaa löytyy aina lapsista aikuisiin ja vanhuksiin. Sattuneesta syystä tutumpaa, joskaan ei henkilökohtaisesti on evankelisluterilaisen kirkon toiminta. Seurakunnalla on tarjota toimintaa jokaiselle ikäluokalle, tosin toiminnan muoto ei ehkä kosketa jokaista. Itse näen esimerkiksi jo pienille lapsille tarkoitetut kerhot hyvänä mahdollisuutena harrastaa ja oppia toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Elämänkaaren toisen puolen edustajille puolestaan eläkeläiskerhot mahdollistavat myös toisten, samassa elämänvaiheessa -ja tilanteessa olevien tuttavien tapaamisen. "Eksoottisemmat" ja new age -uskonnot sen sijaan näkisin yleisenä osana identiteetin kehittämistä. Tässä kohtaa tarkentaisin, että tämä ajatus ei tee new age  -uskonnoista "hömppähurahduksia". Osalle teini-ikäisistä ja nuorista aikuisista kyseessä on kuitenkin eräänlainen vaihe, johon uppoudutaan täydellisesti ja joko jäädään kyseiselle tielle, tai etsitään jotain sopivampaa. Vaikutus kohdistuu siis tällöin yksilötasolle ja tiettyyn elämänvaiheeseen. Jos henkilö kokee valitsemansa tien oikeaksi ja ihanteelliseksi, en näe asiaa lainkaan pahaksi. -Kunhan ihmisten välillä molemminpuoleinen kunnioitus pysyy.


Lisääntynyt kritiikki erityisesti mainittuja valtauskontoja kohtaan harmittaa, mutta toisaalta myös ymmärrän miksi tällaiseen tilanteeseen on päädytty. Uskontoa on viime vuosikymmenten aikana käytetty liikaa oman edun ajamiseen ja vallan saavuttamiseen. En todellakaan pidä itseäni pyhimyksenä, mutta pidän tärkeänä kunnioittaa myös muita uskontoja sekä niiden edustajia. Vaikka kristityille on luvattu pelastus, en tätä lupausta etuoikeudeksi katsoa muita alaspäin tai sääliä alentavaan sävyyn. Uskontoja kritisoidessa usein unohtuvat ne henkilöt, jotka haluavat harjoittaa uskontoaan osana arkea ilman minkäänlaista ääritoimintaa. Jokainen kristitty ei halua kieltää aborttia, sukupuolineutraalia avioliittoa, eutanasiaa tai esiaviollista seksiä. Jokainen muslimi ei myöskään ole kiinnostunut terrorismista, vaan haluaa elää rauhassa normaalia arkea siinä missä muutkin. Jälleen suuri kiitos medialle yleistävän kuva antamisesta!


Uskonnon rooli ja vaikutus vaihtelee suuresti kontekstin mukaan. Kyseen ollessa hyväksikäytöstä uskonto voi olla oopiumia kansalle. Jos oman edun ajattelemisesta ja itsekkyydestä irtautuminen onnistuu edes hetkeksi, uskonto voi tarjota pohjaa etiikalle, moraalilla ja yleensä arvomaailmalle. Kyllä, vanhoilla kirjoituksilla on tapana sisältää myös rajoitteita jotka eivät istu nykymaailmaan. Jospa tässä vaiheessa turvaudumme tieteessä käytettyyn työkaluun nimeltä järki, ratio. Kyseen ollessa hivenen iäkäs kirjoitus, maailma kirjoittamisen hetkellä on saattanut olla hivenen erilainen. Auttakoon ratio meitä suhteuttamaan säädöksen sellaisiksi, että ne istuvat paremmin tähän aikaan. Valitettavasti tapoja tulkita löytyy juuri niin paljon kuin niitä jaksaa etsiä, jolloin moraalinen ajattelu voi parhaansa mukaan yrittää rajoittaa tulkintojen määrää niin, että ainoa tavoite ei olisi oma henkilökohtainen hyötyminen. Käytännössä tämä voi osoittautua haasteelliseksi, mutta ei mahdottomaksi.


Ennen vaatimusta deletoida uskonnot maailmasta lienee hyvä muistaa, että samalla poistuvat kulttuuri ja perinteet. Myös yleinen ajattelumalli olisi muovattava uudelleen, sillä uskonto on ollut alkujaan merkittävä rakennusyhtiö ihmisen ajatusmaailman suhteen. Koska olen kuullut itseään ateisteiksi kutsuneiden irvimistä riittävän pitkään (en yleistä tätä jokaiseen ateistiin), voin pienimuotoisena kiusoitteluna todeta, että myös ateismi on uskonto; ateisti uskoo että minkäänlaista jumalaa tms. ei ole. Hän siis uskoo johonkin, jolloin ilmiö on määriteltävissä uskonnoksi. Hyi olkoon, olenpa ilkeä! Näin loppuun voisi todeta, että yhtenäisellä kunnioituksella sopuisa yhteiselo voisi jopa toimiakin. Ääripäiden toiminta ei välttämättä ole todellisuudessa uskontoa, vaan oman edun ajamista uskontoon naamioituneena. Voimmeko tällöin siis syyttää uskontoa, vai kenties itsekkyyttä ja vallanhalua?


Näiden pohdintojen myötä on hyvä lopettaa. Oikein mukavaa viikonlopun loppupuolta!

perjantai 22. toukokuuta 2015

Perjantainen treenipäivitys: uhrina jalat

Hermoloma on alkanut toimia hienosti, tosin latinan loppukertauksen onnistuminen oletettavasti vaikuttaa asiaan. Nyt siis odottelen enää käytännöllisen teologian kivijalkakurssin arvosanaa, mikä toivottavasti on vähintään hyväksytty. Tällä viikolla olen tehnyt hieman valmisteluita kesätöiden suhteen sekä lukenut syksyllä odottavaa englanninkielistä tenttikirjaa, tarkemmin sanottuna yhtä niistä kolmesta. Kuten aiemmin mainitsin, tieteellinen englanti on minulle vaikeaa, mutta yritän pitää lukemista päivittäisenä, tosin määrällisesti pienenä. Joku todennäköisesti purskahtaa nauruun, mutta minulle sopiva määrä (ottaen huomioon hermoloman) 2-5 aukeamaa on ollut sopiva määrä. Kunhan ns. oikea loma alkaa, yritän panostaa hieman enemmän englanninkielisen tekstin lukemiseen. Kaikki menee aina jonkin aikaa, mutta sitten ajatukseni karkaavat ja sen myötä yritän kääntää tekstiä suomeksi, jolloin sisällön ymmärtäminen muuttuu entistä vaikeammaksi.


Tätä enemmän tai vähemmän loma-aikaa olen viettänyt muun muassa liikunnan, kotitöiden ja soittamisen merkeissä. Ruokavalio on parantunut huomattavasti ja treenikin luistaa paremmin. Eilen olin jäällä vain 50 minuuttia, mikä alkuvuodesta tuntui suurelta rutistukselta. Käytän ajan melko aktiivisesti, eli seisoskelun määrä on pieni. No, akselia harjoittelen viivalta paikoiltaan, joten ennen hyppyä tule väkisinkin pieni pysähdys. Vauhti on lisääntynyt mukavasti ja hypyt ovat saaneet hieman lisää korkeutta (tosin juuri ja juuri havaittavissa olevasti). Teknisesti edistystä on tapahtunut ehkä askeleissa. Hypyissä joita harjoittelen, edistystä tapahtuu kyllä, mutta turhauttavan hitaaseen tahtiin. Eteenpäin mennään, mutta koska pääsy perille on täysi mysteeri. Suurimmat haasteet hypyissä taitavat olla keskivartalon hallinta ja siihen tarvittava lihasvoima, jalkojen lihasvoima ja rohkeus. Viimeinen onkin se vaikein, sillä tällä hetkellä keskeytän monet hyvin alkaneet hypyt. Milloin löytyy riittävä määrä rohkeutta hypätä loppuun asti? En tiedä, mutta harjoittelussakin on oma viehätyksensä. Jos näin ei olisi, olisin lopettanut ajat sitten.


Harjoittelu jään ulkopuolella on saanut hieman lisäystä erityisesti jalkojen suhteen. Tällä hetkellä lihaskuntoharjoittelun yksittäinen sarja kuulostaa tällaiselta silloin, kun harjoittelu tapahtuu sisätiloissa:
- 8x tasajalkahyppy mahdollisimman korkealle
- 10x jännehyppyjä
- 5+5 yhden jalan kyykkyjä, yhteensä kymmenen
- yhden jalan hyppelyä 10+10
- askelkyykkyjä 8+8 (yht. 16)

Nyt toistan tämän sarjan kolmesti ja lopuksi teen kyykkyjä (haara-asento ja laskeutuminen "puolikyykkyyn) 12 kg:n kahvakuulan kanssa kolme viiden sarjaa. Sarjojen välissä tulee kymmenen varpaillenousua. Jos harjoittelu tapahtuu urheilupuiston harjoittelupaikalla, kahvakuula ei yllättäen ole mukana, mutta puolen kilon nilkkapainot tuovat kivan vastuksen erityisesti hyppimisessä. Lisäksi ulkosalla on hyvä harjoitella hyppyjä nilkkapainojen kanssa, sillä nilkkapaino pienissä määrin vastaa luistimen painoa. No, erittäin pienissä määrin, sillä luistimet puolestaan painavat molemmat päälle pari kiloa. Mikäli paikallisesta Prismasta vain löytyy, "ostoslistalta" löytyvät kilon nilkkapainot. Koska nilkkapainojen kanssa tulee myös käveltyä paljon, kilo lienee parempi vaihtoehto ainakin toistaiseksi. Neljännen sarjan lisäämisen ajankohta on vielä hakusessa, todennäköisesti lisäys tulee siinä vaiheessa kun kolme menee mukavan kevyesti. Todennäköiseesti en heti lisää täyttä sarjaa, vaan puolitan toistojen määrän kolmen sarjan jälkeen. Taas kerran voin todeta, että mieluummin etenen hieman varoen kuin kärsin seurauksista. Ilmeisesti se muutaman viikon takainen lihasjumi jäi hyvin mieleen!


Tähän mennessä lihaskunnossa on tuntunut olevan pientä kehitystä ja erityisesti yhden jalan kyykyt sujuvat jo ilman järkyttävää pusertamista. Jännehyppyjä voisi hiljalleen kokeilla lisätä parilla hypyllä. Ylipäänsä ns. taitolajien kohdalla olen oppinut sen, että oheisharjoittelua tarvitaan siihen, että jaksaa harjoitella varsinaisia liikkeitä. Ehkä tämä on naurettava itsestäänselvyys monelle, mutta asian toteaminen tuntui pienimuotoiselta ahaa-elämykseltä. Taitolajeissa (ja mm. kamppailulajeissa) itse liikkeet vaativat hyvää lihaskuntoa sekä kestävyyttä, että tekniikan kehittäminen ei onnistu ilman lisäharjoittelua. Eksyinkö toistamaan itseäni?


Seuraavaksi tiedossa on yllättäen reissu jäähallille ja sieltä kauppaan katsomaan jos nilkkapainot löytyisi. Kompensaationa listalla on mm. vaniljakastiketta huomiseksi valmistettavia kuppikakkuja varten. Sisaren tyttärellä on tullut kaksi vuotta täyteen ja kuppikakut lienevät sopivan tyttömäinen tarjottava. Taas täytyy muistaa tehdä taikinaa kolmasosa ylimääräistä.. Näissä tunnelmissa toivotan oikein mukavaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua! Mikäli lihastreenin tai liikunnan suhteen herää kysymyksiä tai ohjeita, kaikki on tervetullutta.



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Keskiviikon kuulumisia ja resepti järeään soijasuikalekastikkeeseen

Päivän ensimmäinen ajatus ei ollut erityisen valoisin sanoin sävytetty, mutta asiaan vaikutti todennäköisesti katsominen ikkunasta ulos. Harmaata ja sateista, voi kiitos. No, säätilasta on turha valittaa, sillä asialle ei ainakaan toistaiseksi voi mitään. Opiskelun suhteen kesäloma lähestyy, kunhan vain saisin huomiseksi palautettavan esseen sellaiseen kuntoon, että sen myös kehtaisi palauttaa. Latinan arvosanoista ei ole kuulunut vielä mitään, mikä sinänsä ei ole yllätys. Vastahan tentti oli vajaa viikko sitten. Mitään aikataulutettua tai läsnäoloa vaativaa opiskelua en aio tulevana kesänä toteuttaa, korkeintaan yhden esseen ja kevyttä oppimateriaalien selailua. Muuten pitäisi koulukirjoista täyden loman, mutta erityisesti englanninkielistä materiaalia on parempi lukea edes hieman, sillä kykyni tulkita tieteellistä englantia ei ole paras mahdollinen.


Kesätöihin liittyviä palavereja ja tapaamisia on siroteltu sinne tänne, seuraava odottaa tosin vasta parin viikon päästä, minkä jälkeen alkaakin itse työ. Kieltämättä hieman jännittää, sillä työnkuva on niin paljon erilainen verrattuna siihen, mitä aiemmin olen tehnyt. Onneksi aikataulut ja suunnitelmat ovat melko selkeitä, mutta en vain osaa hahmottaa sitä, millaista käytännössä kaikki tulee olemaan. Työajat ovat kuitenkin varsin mukavat, sillä päivät alkavat hyvissä ajoin (mutta eivät liian aikaisin) ja loppupäivästä jää aikaa muullekin tekemiselle. Työmatka on todella lyhyt, mikä tosin yleensä tietää kovaa kiirettä. Jotenkin tällainen kahden viikon työ tuntuu todella hyvältä vaihtoehdolta pitkän tauon jälkeen. Olen toki opiskellut ilman kunnon lomaa syksystä 2013 lähtien, joten ei ihme jos kesäopinnot eivät vedä puoleensa. Jouten en todellakaan halua olla, siksi olen äärimmäisen kiitollinen "kesäpiian" paikasta. Ajatus pihatöistä kuulostaa juuri sopivalta. Voin samaan aikaan "heittää aivot narikkaan", mutta toteuttaa perfektionistista puoltani.


Viikko sitten pidettyjen oheisharjoitusten myötä saatu reisijumitus on viimeinkin poistunut. Pientä voimattomuutta tahtoo välillä ilmetä, mutta yritän lisätä lihaskunnon harjoittamista asteittain. Seuraavaksi täytyisi hieman miettiä treenin sisältöä uusiksi, jotta keskimääräistä tehokkaampi jalkatreeni onnistuisi 2-3 kertaa viikossa. Tähän mennessä olen tehnyt vatsa, -selkä ja kylkilihasten harjoittelusarjan ja tangolla omat liikkeensä. Tanko on siis muuttunut oheisharjoitteluvälineeksi, missä se kylläkin toimii loistavasti! Balettiliikkeiden lisäksi olen tehnyt tavallisia hyppyjä ja kierroshyppyjä sekä harjoitellut luisteluhyppyjä. Varsinainen lihastreeni on siis jäänyt vähemmälle jännehyppyjä laskematta. Nyt pienissä määrin mukaan ovat tulleet askelkyykky, yhden jalan kyykky sekä puolikyykky 12 kg:n kahvakuulan kanssa. Yhtä kyykkyä siis! Toistaiseksi määrä on pieni, mutta lisäyksiä tulkoon asteittain. Ehkä joku näkee tässä selittelyn makua, mutta en haluaisi kokea samaa lihasjumitusta kuin viime viikolla, mitä höysti mukavasti myös lihasten voimattomuus. Step By step.. Pienenä lisänä todettakoon, että en ole tavoittelemassa fittnes -reisiä, vaan voimaa hypätä korkeammalle etenkin uusien luistimien kanssa, jotka antavat sen mukavan päälle neljän kilon lisäpainon.


Ja seuraavaksi päivitystä yllättäen luistelusta! Uuden kengät alkavat muotoutua niin, että jokainen liike ei tunnu aivan mahdottomalta. Istumapiruetissa en edelleenkään pääse alas asti, mutta varsi antaa jo hieman paremmin myöten. Hypyt sen sijaan tuntuvat onnistuvan paremmin, sillä uusi kenkä tukee nilkkaa paremmin. Esimerkiksi ritissä ei tarvitse pelätä nilkan puolesta. Kuten aiemmin suunnittelemastani lihastreenistä kävi ilmi, painavammat kengät vaativat lisää ponnistusvoimaa. Axelissa tunnen jo aikamoista turhautuneisuutta. Edistystä tapahtuu joka kerta vähän enemmän, mutta on mysteeri milloin hyppy päätyy alastuloasentoon. Kaksoissalchowin suhteen olen jälleen aivan hukassa, sillä kroppani ja aivoni eivät vain käsitä ilmassa tapahtuvaa asennon vaihtamista. Pienenä uhmana olen yleisöjäällä kokeillut kaksoisrittiä -ja flippiä, mutta kierrokset jäävät puoleentoista. No, täytyyhän sitä hieman "isotella"? Kaaret sujuvat uusilla terillä mainiosti, myös vaakapiruetti tuntuu onnistuvan hieman asiallisemmin. Rittipiruetti on hieman hakusessa, mutta yksi kymmenestä onnistuu. Jostain on aina aloitettava? Voima ja tekniikka taitavat siis olla avainsanoja jatkoa ajatellen. Onneksi yleisövuoroja on jokaiselle päivälle, tosin yksi kerta päivässä riittää. Esimerkiksi tänään ja sunnuntaina on ohjatut harjoitukset, jolloin yleisövuoro jää käyttämättä. Jos rehellisiä ollaan, en jaksa luistella kahta tuntia samana päivänä. Jos kunto tästä kohoaa (ja aika riittää), ehkä joskus. Tämä on niitä harrastelijapuolen etuja, kun harjoittelun määrän voi valita itse.


Eilen sain aikaiseksi tehdä ruokaa ja vieläpä onnistunutta sellaista! Punnitse & Säästä -liikkeestä löytyi ohuita soijasuikaleita, joista olen pitänyt enemmän kuin tavallisista. Liotukseen kannattaa varata useita tunteja, sillä suikaleet paistuvat mureammiksi. Käytännössä tämä on helppo homma: riippuen valmistuksen ajankohdasta, suikaleet laitetaan viileään veteen vaikkapa jo illalla tai hyvissä ajoin aamulla. Tällä kertaa menussa oli fetakastike (vai kreikkalaistyyppinen salaattijuusto), jossa oli soijasuikaleita ja kasviksia. Lisukkeena oli riisiä, mutta myös pasta sopisi varmasti hyvin.


- n. kourallinen liotettuja soijasuikaleita
- valkosipulinkynsi
- pieni kesäkurpitsa
- pieni paketti fetaa/kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa
- 2 prk tomaattimurskaa
- 2 sipulia
- 1 porkkana
- mausteita: suolaa, oreganoa, basilikaa, mustapippuria


Soijasuikaleita paistetaan pannulla öljyn tai paistorasvan kanssa hetken aikaa, minkä jälkeen lisätään suola ja pippuri. Myönnän lisänneeni myös grillausmaustetta. Seuraavaksi lisätään pilkottu porkkana ja paistetaan pieni hetki. Mukaan lisätään myös pilkotut sipulit, valkosipuli ja kesäkurpitsa. Pienen paistamisen jälkeen lisätään tomaattimurska. Salaattijuusto murennetaan joukkoon viimeisenä. Kun juusto on sulanut kunnolla, kastike on valmis. Tosin pienet palaset voivat myös olla mukava lisä? Vaikka haluan pitää pilkunviilauksen ruokavaliosta poissa, tällä kasvisruualla kyllä jaksaa liikkua! Tosin jos joku erehtyy samoihin annosmääriin kuin minä eilen, suosittelen riittävää ruokalepoa ensin.


Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille! Täällä on aika siirtyä kirjastoon ja kauppaan ennen klo 17 jääharjoituksia. Saa nähdä millainen rääkki oheisissa tänään odottaa.. me 2-3 aikuista tosiaan harjoittelemme teini-ikäisten kanssa samassa ryhmässä näin keskiviikkoisin. Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että tuo nuoriso on varsin kovassa kunnossa!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Viimeinen essee ja uudet luistimet

Taas kerran voin todeta, että tylsyys tai pitkäveteisyys kuluvien päivien aikana ovat olleet täysin tuntemattomia ilmiöitä. Kumma kyllä, en edes tunne tehneeni loppujen lopuksi paljoa. Torstaina oli se kauan odoteltu ja kauhistelu latinan lopputentti. Jälleen olen kiitollinen aivoilleni, jotka osaavat (halusin sitten tai en) deletoida kaiken tenttiin liittyvän paperin palauttamisen jälkeen. Erityisen hyvä puoli tässä ns. taidossa on se, että ainakaan en voi sortua murehtimaan yksittäisiä kysymyksiä ja pieleen menneitä vastauksia. Nyt vain toivon, että pisteeni riittävät tentin läpäisemiseen. En nimittäin haluaisi kohdata latinan oppikirjaa uudelleen ja vielä vähemmän haluan suorittaa uusinnan jonain kauniina kesäkuun lauantaina klo: 9:00 aamulla. Jos kaikki menee toiveiden mukaan, jäljellä on enää "käyttiksen" kokoava essee. Teknisesti sen tekeminen ei ole vaativaa, mutta valitettavasti tässä vaiheessa ajatukseni tahtovat mennä jatkuvasti solmuun, minkä seurauksena yksinkertaisienkin lauseiden rakentaminen tahtoo muuttua turhan vaikeaksi. Aivoni, toimikaa parin seuraavan päivän ajan niin, että saan esseen rutistettua valmiiksi!


Tentin jälkeen kouluasiat vaihtuivat luistelun puolelle. Osaksi spontaanisti, mutta jo pidemmän pohdinnan jälkeen kävelimme Lucky Skate -liikkeeseen tuttavani kanssa. Luistelemme molemmat saman seuran aikuisryhmässä ja "ostoslistalla" oli molemmilla uudet luistimet ja terät. Itse jouduin hankkimaan sekä uudet kengät että terät, mutta tuttavani oli löytänyt erittäin laadukkaat kengät jo aiemmin ja selvisi näin ollen pelkillä terillä. Jos totta puhutaan, jalkojeni mittaamisen jälkeen olisin ollut valmis vajoamaan maan alle. Minulla on ollut ongelmia jalkojeni kanssa jo teini-ikäisenä. Nyt selvisi, että luistelin aikoinaan (ja nyt aloitettuani uudelleen) numeroa liian pienillä luistimilla. Kyllä, minulla oli toisessa jalassa aikamoiset kivut kiitos hallux valguksen. Geneettistä taipumusta löytyy, mutta ilmeisesti olin tehokkaasti edesauttanut vaivan pahenemista. Vaikka uudet kengät olivat kovuutensa vuoksi todella epämukavat, oli suuri shokki huomata, että luistinkengissä saattoi olla jaloilla tilaa! Nämä uudet kengät tosin tuntuvat järkyttäviltä kanooteilta, mutta eiköhän niihin ajan kanssa totu. Ensimmäisen iltana kävelin uusilla luistimilla kotosalla vajaa puolisen tuntia ja yritin taivuttaa nilkkani, mikä oli todella vaikeaa.


No, miltä ensimmäinen kerta jäällä tuntui? Vähän se kyllä kirpaisi, aivan kuten monissa muissakin asioissa ensimmäisellä kerralla. Mikähän ensimmäisistä kerroista lukijalle tässä kohtaa tulee mieleen? Kun pääsin jäälle, odotti minua suuri järkytys. Edelliset teräni eivät enää vastanneet taitoluistimien terien muotoa, terävyydestä puhumattakaan. Perusluistelu eteenpäin onnistui, mutta jarrutus "jääkiekkoilijatyyliin" ei. Jaloilla oli tehtävä todella paljon työtä, että edes helpoimmasta päästä oleva aurajarrutus olisi onnistunut. Sirklaus takaperin oli aivan katastrofaalista, sillä en meinannut saada jalkojani ristiin. Lopulta sirklaus onnistui jotenkuten, mutta puolta hitaammin kuin aiemmin. Istumapiruetissa en päässyt alas asti, sillä varsi ei antanut lainkaan myöten. Jostain syystä innostuin yrittämään akselia, mutta meno oli todella kömpelöä, eikä edes kierrosmäärä täyttynyt. Ritistä oli turha haaveillakaan, sillä se olisi vaatinut nilkan taivuttamista. Olen toki tietoinen siitä, että pehmittäminen vie aikansa, mutta kokemus oli hivenen turhauttava! Toivottavasti huomenna harjoituksissa menee hieman sujuvammin ja kenties ohjaaja ymmärtää kokeneena luistelijana mistä on kyse.



Edetkäämme kronologisesti käänteisessä järjestyksessä. Keskiviikkona pääsimme harjoittelemaan nuoremman (mutta vanhimman) harrastelijaryhmän kanssa. Tytöt olivat arviolta 13-18 -vuotiaita. Taitoa heillä oli paljon, sillä koko porukka harjoitteli akselia ja lutzia! Pirueteissa jokaisella oli työn alla myös vaakapiruetti, minkä itse koen todella vaikeaksi. Oli todella hienoa huomata, että ns. vanhemmillekin harrastelijoille (jos jätän itseni, täti-ikäisen laskuista pois) annetaan mahdollisuus oppia uutta! Ikäväkseni täytyy nimittäin todeta, että oma ohjaajani aikoinaan totesi, ettei ryhmässäni opetella yksöishyppyjä vaikeampia hyppyjä. Minä ja aiemmin mainittu tuttavani osallistuimme myös oheisharjoituksiin jään jälkeen. Olin hieman ennakkoluuloinen, sillä itse aikoinaan lakkasin käymästä oheisissa. Syy oli lähinnä siinä, että siellä vain leikittiin harjoittelun sijaan. No, nyt on meno muuttunut täysin! Jalkatreeni oli sitä luokkaa, että ajoittain liikaa kohoava liikunnallinen itsetuntoni rojahti kerralla takaisin maanpinnalle! Askelkyykkyjä etuperin ja sivuttain, jännehyppyjä, tasahyppyjä, kyykkyjä painon kanssa, tätä kaikkea 45 minuutin ajan. Seuraavana ja sitä seuraavana päivänä en meinannut päästä edes ylös tuolilta, saati sitten kyykkyyn. Olin valmis kiroamaan kaikki maailman rappuset! Pienoisesta jumituksesta ja kivusta huolimatta olen todella iloinen, että osallistuin harjoitukseen. Itsekseen sitä tahtoo tehdä kaiken todella helposti ja omat rajat jäävät testaamatta. Valitettavasti en onnistunut siirtämään kuvaa uusista "kaksosista" yrityksestä huolimatta. Mutta tapahtukoon lisäys heti kun onnistuu.




Luistelupainotteisten kuulumisten myötä toivotan itse kullekin mukavaa viikonloppua, tai sen jatkoa! Jos jotain edes vähän viisaita neuvoja osaan jakaa, niin tässä olisi yksi: yrittäkään lomailla ja levätä aina mahdollisuuksien mukaan. Arki ja elämä kulkevat eteenpäin vaikka niitä ei suorittaisi kilpajuoksuna. 


















sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vappukuulumisia sekä pohdintaa valinnoista

Vappu hoidettu kunnialla läpi! Hauskanpidosta ei kai pitäisi kertoa samaan sävyyn kuin suurista työprojekteista, mutta univelkojen, stressin ja hivenen synkkään suuntaan ajautuneiden ajatusten sävyttämänä päivä huvipuistossakin muuttuu helposti raskaaksi työksi. Onneksi tämä asenne ropisi hiljalleen pois ja minäkin suostuin siirtymään vapaalle. Väsymys ja orastava kiukku katosivat hiljalleen kun päiväkahvin kofeiini saavutti oikean osoitteen, toisin sanoen kupista piristämään zombie -tilaan ajautunutta ruumistani ja mieltäni. Kun seuraavaa kupillista maustoi mukavasti pieni määrä kahvilikööriä, olivat huolet kuin pois pyyhkäisty. Pyrkiessäni edes jonkinlaiseen tervehenkisyyteen kirjoituksissani, minun ei kai pitäisi kirjoittaa alkoholista näin myönteiseen sävyyn. Surullinen totuus kuitenkin, että olen liian hedonisti absolutistiksi. No, tämä oli hivenen mustavalkoisesti ajateltu, sillä osalle alkoholi aiheuttaa lähinnä äärimmäistä epämukavuutta. Tässä voisin siteerata minun ja puolisoni sisäpiirivitseihin kuuluvaa lausahdusta: "Ei meillä!" (Minulla ja 147 sivupersoonallani?). Illemmalla siirryimme ravintolaan peräti syömään ja paikalle pääsi myös ystäväni jo labra-ajoilta sekä hänen puolisonsa. Aika hujahti hurjaa vauhtia ja hauskaa oli! Ystävän tapaamisen ohella pieni katsahdus sosiaaliseen elämään muualla kuin koulussa tai jäähallissa oli jotain todella virkistävää vaihtelua. En ole suoranaisesti siirtynyt epäsosiaalisempaan suuntaan. En vain ole enää koulupäivän jälkeen jaksanut siirtyä kotoa muualle, kuin korkeintaan lenkille tai kirjastoon. Mutta nyt kun kesä alkaa olla lähellä, aikaa ja jaksamista riittää varmasti aivan eri tavalla. Vieläkin kummastelen sitä sattumaa, että miten aikoinaan Helsingissä työkaverista ystäväksi muuttunut henkilö on päätynyt samalle paikkakunnalle, eikä edes järkyttävän matkan päähän asumaan!


Tänään koitti ensimmäisen jäävuoron aika yli kahden viikon tauon jälkeen. Jos totta puhutaan, olin hieman huolissani sujuvuudesta. Ihmeen hyvin kaikki kuitenkin meni, eikä Axel -yritykseni ole saanut niin hirveää takapakkia kuin olin varautunut. Nyt vain pitäisi jollain ihmeen keinolla saada rohkeutta hypätä riittävän korkealle. Vanhana mutta uutena liikkeenä tällä kertaa oli oiler -hyppy. Kyseessä on enemmän eräänlainen välihyppy, jota seuraa toinen hyppy. Oileria en koskaan muista hypänneeni yksinään, mutta tällä kertaa sitäkin tuli kokeiltua. Ohjaajan innostaman "heitin" vapaata jalkaa hieman enemmän jotta hyppy saisi lisää lennokkuutta. Tulihan sitä ja niin paljon, että takamukseni pääsi myös tekemään tuttavuutta jään kanssa. Joskus toivoisin, että taitoluistelua näytettäisiin julkisesti myös muulla tapaa, kuin MM -tasolla. Tiedostan kyllä, että lajina tämä on todella vaikea, mutta on paljon helpompi pitää itseään "huonona", jos ei osaa luistella samaan tapaan kuin huippukilpailija. Kyllä, minunkin mielestäni tällainen ajattelutapa on todella typerää ja naiivia, mutta se mitä näkee eniten, siihen sortuu helposti vertaamaan. No niin, nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni! Ensinnäkin kyseessä on harrastus. Toiseksi voin olla järkevissä määrin kunnianhimoinen, mutta ilman vertailukohteita. Jos johonkin itseäni vertaan, niin korkeintaan siihen, mikä taitotaso oli aiemmin. Kas, tässä voisikin olla ideaa!


Jos mitään suurempia esteitä ei ilmene, viikon päästä olisi ainakin alustavasti tarkoitus mennä katsomaan uusia luistinkenkiä. Nyt toivon kovasti, että luvatut kesän yleisöluisteluvuorot toteutuisivat, jotta pehmittäminen ei jäisi syksyyn. Muuten menisin näillä samoilla luistimilla, mutta kiitos jalkojeni (jotka vastaavat 30-vuotiaan henkilön jalan sijaan 98-vuotiaan jalkaa), tarvitsen sopivamman kengän jotta harjoittelu onnistuisi ilman ongelmia. Mikäli terien siirtäminen vain onnistuu, nykyiset terät olisi tarkoitus siirtää uusiin kenkiin. Sopivan mallin ohella varren pitää riittävän tukeva, jotta hyppiminen onnistuisi ilman nilkan "muljahtelua". Vaikka kaksoishyppyihin en ikinä pääsisikään, ritti vaatii nilkalta jo sen verran paljon, että riittävä tuki on välttämätön lisä. Myös Off-ice -terä kuuluu edelleenkin "ostoslistalle", mutta tilaaminen tapahtuu todennäköisesti kesäkuun puolella. Nyt täytyy vain toivoa, että näihin laadukkaisiin, mutta joskin iäkkäisiin Risportin kenkiin voi liittää kyseiset rakkineet. Kieltämättä ihmetyttää miten hyvin ovat palvelleet, kun luistimet ostettiin mahdollisesti vuonna...1998? Ilmeisesti niihin oli varattu hieman kasvuvaraa, sillä olin tuolloin 12-vuotias. Muistikuvat luistimien hankkimisesta ja ajankohdasta ovat aika hataria. Muistan lähinnä sen, että alkuun niillä oli aivan hirveää luistella. Ystäväni jolle samaan aikaan hankittiin uudet luistimet, muisteli että harjoittelimme niillä pari kertaa "harkoissa". Minä taas muistan, että luistelimme niillä sillä yhdellä ainoalla luisteluleirillä, johon myös harrastelijat pääsivät. Luulen että kumpikin muisto osuu oikeaan.


Tähän loppuun vielä ajatuksia, jotka ovat mietityttäneet viime aikoina. Vaikka toisin väitän, ilmeisesti jonkinlainen ikäkriisi on saapunut häiriköimään. Olen kyllä tietoinen, että taustani vuoksi moni asia ja elämä ylipäänsä muutti aikataulujaan. Syömishäiriö ja masennus vievät useamman vuoden elämästäni pois, minkä vuoksi en ole voinut tehdä asioita samaan tapaan kuin muut ikäluokkani edustajat. Stressistä ja kiireestä huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan. Opinnot menevät turvalliseen tahtiin eteenpäin, eikä kaikki ole pelkkää suorittamista, vaan oppiaineena teologia on antanut paljon. Tunnen todellakin olevani "omassa jutussani". Olen onnellisesti parisuhteessa, enkä enää voi edes kuvitella elämää ennen tätä. Ensimmäisen kerran elämässäni tiedän miltä tuntuu rakastaa ja olla rakastettu. Olen löytänyt harrastuksen, mistä pidän ja missä haluan pienen kunnianhimon kirvoittamana kehittyä, mutta rennoin ottein. Minusta on myös mukava harjoitella soittamista ja laulamista. Samaan aikaan poden jonkinlaista alemmuuskompleksia ja huonoa omaatuntoa, sillä investoin harrastuksiini (elämisen ohella), minulla ei ole vakituista työtä, eikä 2-4 lasta, joiden harrastuksiin minun pitäisi panostaa omieni sijaan. Eniten minua inhottaa se, että lapsettomilla ei osan mielestä voi olla kiireistä, saati sitten "kyllä sinä ymmärrät kun sinulla on omia lapsia". Todellisuudessa minulla on hyvin vähän vapaa-aikaa, mutta ilmeisesti kiireitäni ei lasketa kiireiksi, koska niihin ei liity lapsia. Haluaisin vapaasti nauttia siitä elämästä mikä minulla on nyt, etenkin kun se aikoinaan viivästyi usealla vuodella. Samaan aikaan poden syyllisyyttä, sillä en ole seurannut ns. epäitsekkäitä kaavoja. Halveksuttavinta kuitenkin lienee se, että nautin elämästäni nimenomaan ilman omia lapsia. Yleensä tässä vaiheessa joku nokkela vetää "lapsivihaaja" -kortin esiin. Kuten puolusteluista ja pohdinnoista voi päätellä, en ole sinut asian kanssa. Pidän elämästäni tällaisenaan, mutta tuntuu inhottavalta joutua pitämään puoliaan saadakseen olla oma itsensä. No, osa ikäluokkani edustajista viettää päivänsä ikuisena opiskelijana (mutta opiskellen biletystä pääaineenaan), käheä-äänisenä baarin kanta-asiakkaana, elämäntapatyöttömänä, alkoholisoituneena tai huumeiden suurkuluttajana tms. Näitä vaihtoehtoja muistellen on hieman helpompi antaa itselleen lupa elää ns. itsekkäästi.


Jos jotain taitoa yksilössä arvostan, niin kykyä olla arvostelematta niin itseään kuin muitakaan. Tosin nyt tunnen itseni melko kaksinaamaiseksi, sillä kirjoitin melko negatiiviseen sävyyn jälkimmäisistä vaihtoehdoista. Jos totta puhutaan, huumeita laskematta annan hyväksyntäni, mikäli henkilö on itse elämäntyylinsä valinnut ja on sinut sen kanssa. Tosin suotavaa olisi olla aiheuttamatta ongelmia sivullisille.


Näiden pohdintojen myötä Aliisa toivottaa oikein leppoisaa toukokuun aloitusta itse kullekin säädylle! Ja mitä vappuun tulee, eiköhän yksittäistä kalenteripäivää saa juhlia kuka tahansa säätyyn katsomatta.