lauantai 28. helmikuuta 2015

Tavoitteita ja tomaattinen linssikastike

Lauantai on saapunut jälleen! Tosin karkkipussit ovat jääneet pois jo vuosia sitten. Silloin kun harvoin sellaisiin sorrun, kyseessä on vielä harvemmin lauantai. Ensi viikolla alkaa se kauan odotettu helpotus, ainakin koulun suhteen. "Onneksi" torstaina saan kunnian suorittaa tentin luentomateriaaleista. Ehkä tämä on turhaa kiukuttelua siitä hyvästä että joudun jopa tekemään jotain, mutta jotenkin tuntuu turhauttavalta suorittaa 2 op:n luento-osuus kurssista, josta muu on suoritettu. No, helpommalla pääsen kun katson materiaalit läpi ja menen kiltisti suorittamaan tentin. Alistuminen: ratkaisu kaikkeen epämiellyttävään! Onneksi työmäärä ei nyt ole niin suuri kuin aiemmin. Saksan ja latinan ohella yksi essee liittyen kurssiin "Sukupuoli ja kristinuskon historia". Tästä kurssista jäi kyllä paljon ajatuksia sekä halu vaihtaa pääaine systemaattisesta teologiasta kirkkohistoriaan. Absurdia kieltämättä, sillä historia on kielten ohella ollut todella heikko alue minulle. Edelleenkin minun on vaikea hahmottaa tapahtumien muodostamaan kokonaisuutta, saati sitten muistaa yksityiskohtia kronologisessa järjestyksessä. Toisaalta jos jotain olen oppinut, niin pakollisten tenttien jälkeen materiaalit ovat sallittuja. Pian saan siis täydet vapaudet perehtyä lempiaiheeseeni: irstauteen aikojen alusta tähän päivään.


Kuluneen viikon aikana vapaa-aika on mennyt vähemmän luistellen, mikä on harmittanut. Onneksi torstaisin olen päässyt Myllypuron jäähallille harjoittelemaan. Oman paikkakuntani jäähallin yleisöluisteluissa on ollut huono tuuri jään laadun suhteen, sillä jääkone on ystävällisesti saapunut silottamaan jään mailavuoroa varten. Olenko tästä katkera? Kyllä! Yhä suuremmaksi ongelmaksi hyppyjen kanssa on muodostunut pelkääminen. Axelia laskematta yksöishypyt onnistuvat, mutta kaksoistulpin -ja salchowin kohdalla rohkeus ei vain riitä tekemään hyppyä loppuun. Lopputuloksena on hieman ylittynyt yksöishyppy, sillä avaan kädet automaattisesti. Jääharjoittelussa haastetta lisää se, että mahdollisuuksia päästä jäälle ei ole paljoa. Jos voisin päästä luistelemaan joka päivä, käyttäisin sitä mahdollisuutta todella mielelläni. Onneksi olen onnistunut tavoitteellisuutta vähentämään. Haluan kyllä oppia uutta, mutta en aseta selkeitä aikarajoja. Jos joka kerta liike sujuu hieman paremmin, sen luulisi enemmin tai myöhemmin onnistuvan. Luulen että luistelu on samanlaista minulle kuin soittaminen ja tankotanssi: haluan edistyä mutta omassa rauhassa ilman yleisöä. Joskus mietin, että mitä liikunnassa haluaisin oppia ja mitä myös harjoittelen:


Tankotanssi:
- spagaatti invertissä
- Music box (Biellman -asento tangolla)
- Jalan ojennus Ayshasta taaksepäin mahdollisimman lähelle spagaattia


Luistelu:
- Axel, kaksoistulppi ja kaksoissalchow
- Vaaka -ja biellman -piruetti
- Pidempiä askelsarjoja
- Linjeerauksen


"Kotitemppuilu"
- Kierroshypyssä 2,5 kierrosta
- Spiraali
- Jalkojen aukikierto lonkista lähtien
- 3-4 liikkeen sarjoja balettiharjoittelussa (kyllä, teen sellaista itsekseni)


Äkkiseltään saattaisi vaikuttaa siltä, että olen menettänyt realistisuudentajuni, etenkin kun syksyllä ikää on kertynyt kolmekymmentä vuotta. Käytännössä kyseessä ei kuitenkaan samanlainen lista, kuin vaikkapa kasautuneissa kotitöissä. Tangolla harjoiteltavia liikkeitä toistetaan kehon fysiikalle ja yleiselle jaksamiselle (ja motivaatiolle) sopiva määrä. Spagaatti invertissä vaatii lähinnä taitoa saada kehoa käännettyä niin, että taaempi jalka pääse alemmaksi. Tätä ei kai pitäisi paljastaa julkisessa blogissa, mutta joskus pari vuotta sitten löysin kirjastosta balettitunneille tarkoitettuja cd-levyjä, joissa on jokaista liikettä varten tietty pätkä musiikkia. Liikkeiden puhtaus ja sulavuus ovat asia mistä lienee parempi vaieta. Todennäköisesti balettiin enemmän perehtynyt henkilö tai opettaja pyörtyisi jos näkisi. Kun Unisportin aikuisbaletti ei sopinut lukujärjestykseeni, kokeilin tällaista kompromissia. Se hyöty näistä harjoitteista on ollut, että olematon liikemuistini saa pientä harjoitusta ja hyvällä onnella liikkeisiin voi 50 vuoden kuluttua tulla edes ripaus sulavuutta. Kun viimeksi katsoin peiliin, olin purskahtaa nauruun, sillä nykyinen vartaloni ei vastaa stereotyyppistä hennon ballerinan vartaloa: muuten hoikka, mutta selkeästi näkyviin lihaksiin niin jaloissa, vatsassa kuin käsivarsissa se kuva ballerinamaisuus sitten katoaakin.


Kierroshyppyjä innostuin harjoittelemaan viime kesänä 15 vuoden tauon jälkeen. Joskus nuorena pääsin hieman yli 2,5 kierrosta, mutta vuodet leikkasivat kierroksia pois samaa tahtia kuin valtio välttämättömien palveluiden budjeteista. Kesällä lähtökohta taisi olla hieman yli kierroksen verran. Nyt onnistun silloin tällöin ylittämään kaksi kierrosta, mutta sen puuttuvan puolikkaan kierroksen onnistumiseen on vielä matkaa. Spiraali alkaa olla erittäin lähellä, mikä oli suuri yllätys. Luulin ettei kroppani rakenne sallisi kyseistä asentoa! Jalkojen aukikierto liittyy linjeerauksen hallintaan. Kyseessä on siis liuku, jossa jalkaterät ovat käännetty sivuille lonkista lähtien, toisin sanoen samalla tavalla kuin balettiin liittyvässä aukikierrossa. Jäällä hyppyjä näyttää rajoittavan pelko. Ongelmana lienee se, että olosuhteet ovat aivan toisenlaiset kuin kotona hyppiessä. Jos vain keksisi keinon, jonka avulla uskaltaisi vain hypätä loppuun asti. Nyt olen huomannut ettei kaatuminen mikään katastrofi ole, mutta joskin epämukava kokemus. Jos tällaisten pelkojen voittamisesta on kokemusta, kertokaa ihmeessä!


Vaikka kirjoitukset antavat toisen kuvan, en vietä kaikkea aikaani enemmän tai vähemmän epärealistisia tavoitteitani kurkotellen. Tänään innostuin pitkästä aikaa tekemään linssikastiketta, mikä onnistui varsin hyvin! Taas tyylini mukaan vain laittelin aineksia, mutta resepti näin ulkomuistista menee suunnilleen näin:


Tomaattinen linssikastike


- n. 1 dl punaisia linssejä
- 2 sipulia
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 pussi bolognese -kastikkeen aineksia (Lidlin vaikkapa)
- 1 tölkki tomaattimurskaa
- 1 suuri porkkana
- 1 punainen paprika
- kaksi pientä tomaattia
- 1 purkki kasvipohjaista kermaa (2 dl)
- basilikaa
- oreganoa
- suolaa
- mustapippuria


Jos haluaa varmistaa linssien kypsymisen, ne kannattaa keittää etukäteen. Muistaakseni myös valmiiksi keitettyjä linssejä löytyy. Bolognese -kastikkeen sisältö laitetaan pussin ohjeen mukaan veteen. Paista pannulla hetken aikaa pilkotut porkkana, paprikat, tomaatit, sipulit sekä valkosipuli. Lisää seuraavaksi bolognese -liemi, linssit, tomaattimurska ja kerma. Oregano, basilika, suola ja mustapippuri lisätään lopuksi. Anna kastikkeet kiehua sen aikaa, että kasvikset kypsyvät riittävästi. Kastike sopi hyvin riisin kanssa! Salaattia tai kasviksia ei tarvittu, sillä kastikkeessa itsessään oli sellaisia riittävästi. No myönnetään, en saanut aikaiseksi laitella moisia.



lauantai 21. helmikuuta 2015

Ymmärrän, ymmärrän, omaksi eduksesi en ymmärräkään.

Kasvatusmetodit ovat muuttuneet vuosien mittaan massiivisesti. "Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa." Ei ole kulunut pitkääkään aikaa, kun tämä ajatus oli monelle vanhemmalle itsestäänselvyys. Itse kävin ala-astetta 90-luvun alkupuolella, joten karttakepillä ei enää näpäytetty sormille jos kotitehtävät tai tarvikkeet olivat unohtuneet kotiin. Hyvä näin, tuskin olisin voinut käyttää käsiäni, sillä sen verran ahkerasti onnistuin laiminlyömään kotitehtäväni ainakin kolmanteen luokkaan asti. Vasta neljännellä tai viidennellä luokalla tajusin, että kotitehtävät on helpompi muistaa jos katsoo lukujärjestystä. No, tämä olisi kai pitänyt ymmärtää jo ensimmäisellä luokalla. En tiedä millaiset säädökset oli asetettu, mutta muistan elävästi yhden opettajan tukistaneet yhtä luokan poikaa. Tämä kurinpitotapa oli vain siinä mielessä epäkäytännöllinen, kun pojan hiusten pituus oli korkeintaan kaksi millimetriä. Ajan kuluessa lasten kasvatusta ohjaavat ideologiat ja niistä syntyneet metodit muokkautuivat täysin toiseen suuntaan. Kaiken fyysisen vähänkin kurinpitoon viittaavan toiminnan tilalle tulivat enemmän tai vähemmän syvälliset keskustelut sekä ymmärtäminen. Jälkimmäinen on jo vuosia tuntunut korvissani kirosanana, sillä minun oli ymmärrettävä niitä, jotka kiusasivat koulussa. "Hänellä on varmaan tosi vaikeaa kotona ja siksi hän kiusaa. Yritä siis ymmärtää". Erittäin nokkelaa logiikkaa: jos nuorella tai lapsella on vaikeaa kotona, hän saa vapauden käyttäytyä miten tahtoo. Tosin ainoana sivuvaikutuksena tulee se tosiasia, että tätä kautta kiusaaja olettaa toimintansa olevan hyväksyttävää. Onhan minullakin huonoja aamuja, mutta riittäisikö se verukkeeksi jos kamppaisin huonosti liikkuvan vanhuksen matkan varrella?


Viime aikoina syrjäytyneisyys on ollut suosittu puheenaihe. En rehellisyyden nimissä tiedä, millaisiin ihmisiin viitataan puhuttaessa syrjäytyneistä, mutta esimerkiksi nuorten aikuisten (18-33 -vuotiaat) assosioin syrjäytyneet ihmiset heihin, jotka viettävät aikaa huumeiden, alkoholin ja muiden mielentilaa kohentavien aineiden parissa. Heillä ole työtä eikä koulutusta. Koulu oli jäänyt kesken todennäköisesti jo peruskoulussa, sillä kadulla oleskelu ja huumekauppa tuntuivat paremmilta vaihtoehdoilta. Samaiset ihmiset tekevät ryöstöjä, raiskauksia, tihutöitä ja ennen kaikkea kiusaa myös ohikulkijoille. Muistan elävästi Kontulassa asuessani, miten "pilviveikko" tanssahteli edessäni kun yritin päästä apteekkiin. Itse apteekkiin oli matkaan vain 15-20 metriä, mutta matka harvinaisen pitkään vei tuokin matka.


Syrjäytyneitä ja koulukiusaajia näyttää yhdistävän se, että heitä tulee ymmärtää. Mutta missä vaiheessa on sallittua, että ymmärtäminen vähenee? Ymmärrän että vaikea kotiolot eivät anna parhaita mahdollisia eväitä elämälle. Mutta kuinka paljon auttaa jatkuva läpi sormien katsominen? Se jatkuvat ymmärtäminen ei ainakaan ole näyttänyt saavan aikaan suuria muutoksia, ainakaan positiivisia. Pidän tärkeänä sitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus henkiseen tukeen, mutta jatkuva paapoaminen ei tunnut pelastavalta ratkaisulta, vaan pikemminkin päinvastoin. Jos yksilö todella haluaa elää osana sitä yhteiskuntaa johon hän kuuluu, hänen tulee sopeutua tiettyihin sääntöihin. Fasistista? Mikäli joku näin ajattelee, vapaus siihen hänelle suotakoon. Itse näen ongelmana sen, että syrjäytyneisyyden hoitaminen ja ehkäisy on saanut asteen turhan paljon hellyyttä. Kun ymmärretään, ei ymmärretä että nyt ymmärretään ehkä vähän liikaa.


Usein mietin, että myös nuoret aikuiset ja ei niin nuoret aikuiset kaipaisivat jatkuvat paapoamisen sijaan kurinpitoa. En tarkoita lyömistä vyöllä tai "tukkapöllyä", vaan sen ehtymättömän ymmärtämisen loppumista. Jossain vaiheessa jatkuva läpi sormien katsominen ei välttämättä ole eduksi, vaan aiheuttaa peräti enemmän haittaa kuin fyysinen kurinpito aikoinaan. Valitettavasti käytössä ei ole empiirisiä tutkimuksia joihin vedota, vain se mitä olen nähnyt. Ei, en tarkoita että mielestäni täysi-ikäistä syrjäytynyttä henkilöä tulisi lyödä. Sen sijaan näkisin järkevänä vaihtoehtona sen, että henkilölle korostettaisiin, että hänellä on mahdollisuus valintojensa ja toimintansa kautta päättää, millaista elämää hän eläisi seuraavan 20 vuoden aikana. Mikään ei estä suorittamasta peruskoulua loppuun ja opiskella sen jälkeen haluamaansa ammattiin. Tällä kertaa ymmärrän sen, että osalla näihin tavoitteisiin pääseminen on vaikeampaa kuin toisilla, etenkin jos lähtökohdat ovat heikommat. Mutta ovatko vaikeammat lähtökohdat este muille vaihtoehdoille, kuin esimerkiksi huumeiden (tai/ja itsensä) kaupittelu kadulla? Helppohan minun on sanoa, kun lähtökohtani takasivat kaikki mahdollisuudet turvalliseen tulevaisuuteen. Valitettavasti masennus ja syömishäiriö (sekä se fakta etten pitänyt potilaista) muuttivat selkeän tulevaisuuteni. En käynyt läpi huumevieroitusta, mutta vieroituin muun muassa oksentelusta, pakonomaisesta painon tarkkailemisesta ja oksentamisesta sekä pakkoliikunnasta. Kovalla työllä sain päivärytmini hieman järkevämpään suuntaan enkä ole enää riippuvainen laihdutusvalmisteista. Kai tämän kaiken pitäisi olla helppo homma, mutta minulla siihen meni aikaa, kyyneleitä ja jatkuvaa infernaalisen pahan olon sietämistä. Mielenterveysongelmat ovat siinä mielessä kiero tuttavuus, kun niiden taakse oli todella helppo piiloutua. Surullinen tosiasia kuitenkin on, että pelkkä haaveilu jostain muusta ei riitä. Hoitohenkilökunta voi tukea, mutta varsinainen työ on tehtävä itse.


Jos minulla olisi mahdollisuus muuttaa lasten ja nuorten olosuhteita, tietenkin tekisin sen välittömästä. Huonot kotiolot, mielenterveysongelmat yms. tahtovat vain turhan usein muodostua suojaksi. Sen takana yksilö tekee mitä tahtoo ja toimii miten tahtoo. Viis moraalista tai laillisuudesta. Tuleeko tässä vaiheessa ymmärtää sillä tavoin, millaiseksi ymmärtäminen on muokkautunut? Nuorna vitsa väännettävä. Aiemmin tämä sananlasku oli suoraan käännettävissä. Nykyään hyödyntäisin samaista viisautta syrjäytyneiden ihmisten kohdalla, tosin ilman fyysistä kurinpitoa (jos sellainen enää on mahdollista). Jatkuva "hyssyttely" ja asioiden tekeminen asianomaisten puolesta tahtoo helposti johtaa passivoitumiseen, jolloin yksilön sopeutuminen muuttuu entistä utopistisemmaksi. Nuori aikuinen ei ole alle neljävuotias lapsi, jota tulee auttaa kädestä pitäen jatkuvasti. Se mikä erottaa lapsen aikuisesta, lienee se, että lapsi alkaa riittävän avustuksen myötä toimia itsenäisesti. Aikuiset sen sijaan osaavat tekeytyä osaamattomiksi. Surullinen tosiasia kuitenkin on, että aikuisen ihmisen tulee olla itse vastuussa teoistaan. Joskus tuntuu siltä, että teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia pidetään paljon yksinkertaisempina mitä he todellisuudessa ovat. Valitettavasti he ovat älykkäämpiä kuin luulemme; he osaavat omaa etuaan ajaessa hyödyntää luulojamme.


Se joka tosiasioita säästää, se yhteiskunnan jäsentä vihaa. Tämä voisi sopia tämän päivän maailmaan. jokaisella on mahdollisuus opiskella ja hankkia itselleen kelvollinen ammattitutkinto. No, työllistyneisyys on toki oma haasteensa, mutta ilman peruskoulun todistusta ei tahdo päästä minnekään. Olivat lähtökohdat millaiset tahansa, hyvin harvoilla jokainen asia sujuu ongelmitta. Jokaiselle meistä kuitenkin annettu samat mahdollisuudet hankkia vankat lähtökohdat tulevaisuutta ajatellen. Jos valinnan kohteeksi osoittautuu elämä huumediilerinä tai muun laittoman toiminnan harjoittamana, huonot lähtökohdat eivät toimi verukkeena. Samalla tapaa samaisella henkilöllä on mahdollisuus opiskella itselleen ammatti. Näiden valintojen edessä ihmiset ovat tasa-arvoisia. Osa vain joutuu tekemään hieman enemmän töitä, oli kyseessä sitten rikkaan perheen tai alkoholismin valtaaman perheen jälkeläinen. Kun kyseessä on oma elämä, valinnat on tehtävä itse.

Aamuinen päivitys ennen jäälle siirtymistä

Hyvää huomenta kaikille! Johan tässä tuntee itsensä harvinaisen tehokkaaksi, kun herätys oli tasan seitsemältä lauantai -aamusta huolimatta. Myönnän että väsyttää, mutta jääköön valittelut sikseen, sillä olisin hyvin voinut jäädä myös nukkumaan. Toisaalta nämä lauantain "aamujäät", kuten olen alkanut niitä kutsua, ovat pirteä aloitus päivälle. No, eivät ehkä juuri nyt, mutta kun jäälle pääsee väsymys haihtuu. Hyvä niin, sillä puoliunessa voisi sattua vahinko jos toinenkin.


Olen tämän viikon pitänyt osittaista urheilulomaa, siispä hyi minua! Käytännössä tämä tapahtui niin, että käytin vasta näin periodin lopussa latinasta ensimmäisen sallitun poissaolon ja saksasta toisen. Tällaisen taktikoinnin olen todennut käytännölliseksi, sillä periodin lopussa luennoilla istumiseen kypsyy. Itse opiskelu ei tällaisesta omasta lomasta ole pahemmin kärsinyt, sillä käyn mielelläni asioita läpi välillä itsekseni. Jonkin aikaa sitten mietin, että olenko onnistunut parantamaan ajankäyttöäni. Jossain määrin kyllä, mutta lisää parannettavaa riittää aina. Toisaalta edelleenkin haluaisin, että päivästä löytyisi edes pieni hetki sellaista aikaa, mitä ei tarvitse käyttää tehokkaasti. Liikunnan miellän paljolti ns. omaksi ajaksi, mutta sitäkin ohjaavat aikataulut. Jäälle on mentävä tiettyyn aikaan ja tankotreeni hoidettava myös tietyllä aikavälillä. Liian myöhäiseksi treeniä ei voi siirtää, sillä yöunet kärsisivät. Opiskelun suhteen junamatkat ovat edelleenkin hyvää lukuaikaa. Tosin tehtävien tekeminen on hankalaa jos matkustajia on paljon. Yritä siinä sitten kirjoittaa vihkoon lauseita latinasta tai saksasta.. Lukeminen sen sijaan onnistuu kätevästi, mikäli matkustajat eivät jaa elämäntarinaansa pääteasemalle asti. Kotona opiskelu vaikeutuu selvästi, mutta yritän tehdä töitä pienissä erissä, mikä on osoittautunut hyväksi keinoksi saada työt tehtyä.


Vaikka olen ottanut hieman omaa lomaa, lepolomaksi en tätä viikkoa luonnehtisi. Toisaalta pieni vaihtelu voi olla yllättävän virkistävää! Näin talvilomaviikon vuoksi jäähallin yleisövuorot ovat lisääntyneet ja olenkin niitä innolla hyödyntänyt. Ja mikä hauskinta: kuulun vähemmistöön! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lisäkseni jäällä on ollut 3-4 henkilöä. Ilmeisesti masokistiset aamuheräilyt ovat toimineet syynä olla menemättä jäälle. Voi kamalaa, itsehän en hyödy tästä mitenkään. Mitään erityistä kehitystä ei ole tapahtunut ainakaan hyppyjen suhteen, mutta liu'ut, askeleet ja piruetit sen sijaan onnistuvat nykyään paremmalla varmuudella. Ja jos rehellisiä ollaan, lihaskunto on myös parantunut selvästi. Säärikipu on vähentynyt, eivätkä jalat ole enää voimattomat harjoittelemisen jälkeen.


Tänä viikonloppuna tekemistä riittää, mutta varsin mukavaa sellaista. Aamujään jälkeen torkahdan hieman jos aikaa riittää. Puolison tytär on päässyt pitkästä aikaa visiitille ja eilen opettelimme pianolla melodian sävyjä, ts. duurin ja mollin eroa. On kyllä mukavaa kun tyttö on ahkerasti harjoitellut! Alkeiskirja alkaa olla soitettu läpi, mutta onneksi uusi kirja odottaa. Iltapäivällä saapuu sisareni sekä yhteinen ystävämme saapuvat kyläilemään, mitä myös olen odottanut innolla. Tuttavien ja ystävien tapaamiset ovat viime aikoina jääneet todella vähälle, sillä aikataulu on ollut hektinen. Ehdin mukavasti leipomaan vähän jälkiruokaa kahvin kera, ts. vadelmarahkakakkua. Saa nähdä miten käy, sillä pohja on tehty cookie -taikinasta, ei perinteiseen tapaan murennetuista kekseistä. Jos ahkeruus ja aika riittävät, saatan iltasella hieman vilkaista latinan sanastoa. Tuleeko tämä tapahtumaan? No ei! Nyt on lauantai ja pysyköön vapaapäivänä!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ei niin onnistunutta menoa, mutta onneksi on pullaa!

Enää ensi viikko jäljellä ja sitten periodi vaihtuu (toivottavasti) hieman helpompaan. Ihmeen hyvin jaksaminen on riittänyt, eikä rästitöitäkään ole kertynyt. No, näin viikonloppuisin laiskistun vähän liikaakin, minkä vuoksi tiistaiksi palautettavat kirjoitustehtävät tahtovat helposti jäädä maanantai-iltaan. Ehkä onnistun lukemaan tänään tehtävään liittyvän materiaalin? Latinan kanssa olen saanut aikaiseksi lähinnä vain kotitehtävien tekemisen, mutta myönnän että päivittäinen, vaikka vain viiden minuutin vilkaisu sanastoon, teksteihin tai/ja kielioppiin olisi todella tärkeää. Saksan suhteen motivaatio sen sijaan on ihmeen korkealla, mikä johtuu osaksi siitä, että tähän mennessä käsitellyt asiat ovat tuttuja lukioajoilta. Se miten helposti onnistun tarttumaan uusiin asioihin, jää nähtäväksi. Onneksi saksaa pystyy omana aikana "harrastamaan" kuuntelemalla ja varmasti lukemallakin. Kielitaitoni on kuitenkin sen verran heikkoa tasoltaan, että lastenkirjat olisivat sopivaa materiaalia tällä hetkellä. Hauskana harjoituksena olen seurannut tv-sarjaa mitä todella fanitin lapsena: Der Kleine Vampire. Kyllä, tapitin tuota niin hartaasti, että osaan vieläkin viimeiset jaksot lähes ulkoa. Tämä taas auttaa ymmärtämään kuultua kieltä, kun on jonkinlainen käsitys tapahtumista ja repliikeistä. Vampyyri -kauteni ei siis mennyt hukkaan!


Viikolla yritin parhaani mukaan harjoitella jäällä, mutta huonoin tuloksin. Niin ihana asia kuin aurinko onkin, se koitui harmikseni viime tiistaina. Se mokoma oli sulattanut osan tekojäästä! Torstaina pääsin jäähalliin harjoittelemaan, mutta mikään ei vaan ottanut sujuakseen. Eilen oman paikkakuntani jäällä yritin uudestaan, mutta asiaa hankaloitti jään järkyttävä kunto, mikä suureksi ilokseni toistui tänään. Axelin oppiminen on kuin lottovoitto: se siirtyy aina viikolla eteenpäin. Huomenna on onneksi uusi mahdollisuus ja onneksi siistityllä jäällä. Siinä vaiheessa kun pinta on täynnä kuoppia, viiltoja ja "lunta", iskee pelko erityisesti sellaisten liikkeiden kohdalla, joihin liittyy syviä kaarteita. Osasyy tähän saattaa olla se, että joskus teini-ikäisenä tylsän terän takia luiskahdin leuka edellä jäälle ja sain palkinnoksi muutaman tikin leukaani. Siihen loppuivat mahdollisuuteni toimia mallina! Niin, näin alle 160-senttisenä mahdollisuuteni ovatkin aina olleet huippuluokkaa? Jos rehellisiä ollaan, viikko ilman minkäänlaisia onnistumisia ja edistymisiä tuovat pintaan "kiukutteleva pikkukakara" -syndrooman. Välillä voisi olla mukava siirtyä suu mutrussa nurkkaan luimistelemaan jokaista katsojaa, mutta tämä on niitä todella harvoja tapoja, joista olen onnistunut kasvamaan yli.


Eilen onnistuin siinä määrin leikkimään "kunnollista naista", että leivoin pitkästä aikaa pullia. Valitettavasti ns. tavalliset pyöreät versiot halkeilivat. No, ei pidä olla liian ulkonäkökeskeinen. Toinen satsi rahkapullia sen sijaan onnistui paremmin. Huomenna olisi tarkoitus tehdä laskiaispullia. Onneksi vaikein osuus on tehty, ellen sitten onnistu toheloimaan kerman vaahdottamisen kanssa. Luonnon puolesta taisteleville pieni viesti: katsokaapas Alpron soijavispin tuoteselostetta, itse menin vaihteeksi siihen lankaan, että soijavalmiste olisi paras vaihtoehto. No, palmurasva taitaa olla erittäin laajalti palveleva ystävämme. Alpron sivustolla tuoteselosteessa kyseistä ainesosaa ei mainita. Jospa asetan ruusunpunaiset lasit päähäni toivoen, että ostamani purkki oli poikkeustapaus? Alpron sivustolla ei valitettavasti ollut ilmoitusta kilpailusta, jossa palmurasvaa sisältävän soijavispin ostaja saisi palkinnon. Ohjeen pullataikinaan katsoin Vegaanin kotiruokakirjasta, tosin kaksinkertaistin ohjeen, sillä kirjan ohjeen taikinan määrä riittää yhteen pellilliseen.


Tämä viikonloppu menee varsin perinteiseen tapaan, tosin ei mitään pitkäaikaisia traditioita noudattaen. Huomenna saan kunnian nukkua hieman pidempään, sillä jääharjoitukset alkavat vasta 12:45. Muuten päivä menee varmaankin leppoisasti ja tulevaan viikkoon valmistautuen.
Oikein mukavaa lauantaita itse kullekin! Muistakaahan että kauppojen hempeästi väritetty muovitavara ja pinkit karkit siirtyvät roskakoriin viimeistään parin päivän päästä, mutta aito ystävyys ja rakkaus ovat jotain sellaista, jotka pysyvät. Älkää pelätkö, en linkitä tähän Korinttolaiskirjeen sisältöä.











lauantai 7. helmikuuta 2015

Matka perversiosta halutuksi shoppailukaveriksi

1960-luvulla hyvin suojellun sukupuolimoraalin -ja siveyden ylläpitäjät kohtasivat harmillisen ilmiön, mikä toisaalta hieman uteliaammille oli uusi mahdollisuus tutustua avoimesti niihin seksuaalisuuden osa-alueisiin, jotka aiemmin kiellettiin suorastaan sairaina perversioina. Tänä päivänä olemme varmasti kyllästyneet moniin näistä aiheista, mutta seksuaalivähemmistöjen mahdollisuus astua esiin lienee ollut monelle ihmiselle suuri harppaus eteenpäin. Toisaalta harppauksen suunta tai laatu riippuu näkökulmasta; osalle 1960-luvulla alkanut käänne saattoi merkitä matkaa kohti Sodomaa ja Gomorraa. Ei ihme, sillä ehkäisypillereiden saapuminen naisten käyttöön mahdollisti seksin harrastamisen esimerkiksi siksi, koska saattoi varsin mukavaa ajanvietettä vastapuolen kanssa ja sitäkin mukavampaa, kun aamulla otettu pilleri mahdollisti vaikkapa spontaanin seksin ilman hätäistä kondomin etsimistä takataskusta, lompakosta tai vaikkapa auton takapenkkien alta. Tätä riemu-uutista ei kai sovi latistaa sillä faktalla, että sukupuolitaudit saattoivat kylläkin vierailla henkilöltä toiselle, sosiaalista joukkoa kun ovat aina olleet.


En kuitenkaan antaisi palkintoa seksuaalisen vallankumouksen aikakaudelle näiden aiemmin paheina pidettyjen asioiden alkamiselle, mutta vapautumiselle sen sijaan kyllä. Valitettavasti Suomessakin homoseksuaalisuus pääsi irti sairauden statuksesta vasta vuonna 1981. Itse näkisin seksuaalisen vallankumouksen aikakauden vapauttaneen niitä asioita, jotka ovat olleet olemassa jo vuosituhansien ajan. Ennen kuin jatkan, tunnustan että en ole perehtynyt pohtimiini aiheisiin täydellisesti. Olen naispuolinen henkilö ja biseksuaali, joten pohdintani esimerkiksi miesten välisestä homoseksuaalisuudesta yms. ovat sattuneesta syystä subjektiivisia pohdintoja. Ns. kliininen seksologia ei erityisemmin minua kiinnosta, mutta aiheeseen liittyvä historia, kulttuuri sekä sosiologiset tekijät sen sijaan kyllä. Eikä liene yllättävää, että aiheen tarkastelu teologian näkökulmasta vetää myös puoleensa.


Homoseksuaalisuuden juuret länsimaisessa historiassa ulottuvat vähintäänkin antiikin Kreikan ja Rooman aikakaudelle. Tuolloin "meno" oli vapaampaa ja ilmeisesti myös avointa. Se miten paljon meidän käsittämme rakkaus oli läsnä, siitä en tiedä. Ainakin meidän käsittämämme maailman vanhin ammatti oli käytössä tuolloin. Ammatin harjoittaminen ei rajoittunut ainoastaan naisiin, vaan myös miehiin. Tosin uskoisin palvelujen hyödyntäjien olleen pääasiassa miespuolisia. Aika kului kuten nykyäänkin. Kun kristityiksi itseään kutsuvien osuus lisääntyi, oli erottauduttava muusta joukosta. Yksi tie oli hellenismistä irtautuminen. Tämä on vain yksi arvaus, mutta tuntuisi loogiselta, että homoseksuaalisuuden katsominen pahaksi voisi olla yksi hellenismistä irtautumisen piirre. "Me toimimme oikein, sillä emme tee kuten nuo". Raamatusta en ole löytänyt yhtäkään sellaista kohtaa, mikä kieltäisi samaa sukupuolta olevien ihmisten välisen rakkauden. Miesten kohdalla penetraatio kylläkin tuomitaan. Tosin kiellettäessä miehen yhtyminen toiseen mieheen jää hieman avoimeksi, että kielletäänkö myös suuseksi. No, voimme siis todeta, että seksi sai kuulua vain miehen ja naisen välille, eikä välttämättä siihenkään. Tai sallittiin, kunhan asiasta ei vuotanut tietoa kenellekään. Ja mitä lapsiin tuli, sellaisia tuli ja valitettavasti myös meni lapsikuolleisuuden suuren määrän vuoksi. Koomista kyllä, ainakin omasta takaa olen huomannut että tuttavien sopii kehottaa lasten saamiseen, mutta se miten lapset tuleva, siitä tulee vaieta. 1300-luvulla John "Eleanor" Rykener joutui oikeuden eteen, sillä hänet oli yllätetty naiseksi pukeutuneena harrastamassa seksiä toisen miehen kanssa. Nyt joudumme jo anatomian tietojemme perusteella hyväksymään erään tosiasian: kyse ei ollut pelkästään miesten välisestä seksistä, vaan myös anaaliseksistä. Muutama uudempi "pahe" osoittautuikin vähän vanhemmaksi ilmiöksi kuin oletimme: cross-dessing,  anaaliyhdyntä miesten kesken sekä miesprostituutio (tapahtui siis comeback -ilmiöitä!). Keskiaikaa seurasi renessanssi, jota ilmensi erityisesti antiikin ajan tuominen takaisin. Voisiko siis todeta, että Rykener oli yksi renessanssin aikakauden "kutsujia". Kenties tämä tapahtui vahingossa hänen unohdettuaan lukita tallin ovi ennen asiakkaan kohtaamista. No, tekevälle sattuu.


Toivottavasti en loukkaa pohdinnoillani homoja, sillä kykenen aiemmin mainituista tekijöistä johtuen antamaan subjektiivisen näkökulman. Ja jos suinkin sopii, käytän kyseistä käsitettä nimenomaan miespuolisista homoseksuaaliseista (alan jo eksyä tässä käsiteviidakossa). Elokuvat ja jo varhainen media lienevät vaikuttaneet paljon siihen, millainen käsitys "yleisöllä" on homoista. Miehen pukeutuminen naiseksi lienee nähty lähinnä humoristisena ilmiönä. Kiitos sensuurilain, erityisesti USA:ssa homoseksuaalisuus oli piilotettava todella nokkelasti elokuvamateriaalista. Kyseessä oli lähinnä tavallista syvällisempi ystävyys. Jossain vaiheessa homot ilmeisesti muuttuivat pahoiksi hahmoiksi, jotka viettelyn kautta saivat uuden uhrin. Vaikka homojen yhdistäminen peräti pedofiileihin oli ikävä ilmiö, luulen etten ole ainoa jota tämä valistusfilmi naurattaa: https://www.youtube.com/watch?v=ijbovskICjk


Onneksi mielenvikaisen kriminaalin rooli poistui. Hypätkäämme jälleen muutamia vuosikymmeniä eteenpäin. Me naisihmiset tuskin voimme unohtaa legendaarista, kahteen elokuvaan päätynyttä Sinkkuelämää -sarjaa. Voin myöntää itsekin tuota sarjaa katsoneeni, erittäin mukavaa katseltavaa koulukirjojen vastapainona. Kaikessa narsistisuudessani totean kuitenkin kuuluvani siihen joukkoon, joka ymmärsi sarjan olevan komedia ja sitä kautta myös satiiri. Kerran jos toisenkin olen törmännyt naisihmisiin, jotka vakavasti vertaavat itseään ja mahdollisia parisuhdekiemuroitaan sarjan hahmojen fiktiivisiin kokemuksiin. Lisäksi Sinkkuelämää -sarja  kuuluu niihin tv-sarjoihin, joissa naisilla on ns. homokaveri jolle sopii vatvoa parisuhdeongelmia, mutta toisaalta myös saatavilla on shoppailu -ja juhlimisseuraa. Osa tuttavapiirin nuorista naisista todella alkoi myös pohtia, että heilläkin pitäisi olla homokaveri, sillä nämä olisivat kuin naisystävät, mutta pystyisivät antamaan miesnäkökulman. Lisäksi homokaverit ovat sallittua miesseuraa vaikka seurustelisikin.


Kuinka moni homomies haluaa todellisuudessa identifioitua tietynlaiseksi? Jokainen saa tietenkin olla oma itsensä, mutta ajoittain tuntuu siltä, että ihmiset olettavat jokaisen heistä olevan muotitietoisia ja hivenen "neitimäisiä". Voisiko joukkoon mahtua muun muassa ns. tavallisia miehiä, jotka viihtyvät kotivaatteissa, lenkkeilevät, eivät harrasta kulttuuria ja muoti-ilmiöitä yms. Toisin sanoen samanlaisia tavallisia ihmisiä kuin heteromiehetkin. Itse henkilökohtaisesti pidän hienona asiana eri seksuaalivähemmistöjen kulttuureja ja toivon niiden pysyvän. Toisaalta tasa-arvon ajaminen on siirtynyt hieman rajojen yli, minkä seurauksena syntyy ylikorostaminen. Sitä mitä ihminen on, sitä ei tarvitse eikä tulisikaan piilotella. Mutta turha ylikorostaminen (ellei asianomainen itse siihen pyri) ei tunnu tasa-arvoiselta toiminnalta myöskään. Uskallan väittää, että moni, minkä tahansa seksuaalivähemmistön edustaja haluaa olla samanlainen ihminen siinä missä muutkin. Ylikorostamisella en tarkoita sitä, etteikö asiaa saisi sanoa ääneen, vaan liiallista nostamista esiin. Itse ainakin tuntisin oloni varsin kiusaantuneeksi, jos esimerkiksi työpaikalla tai opiskelussa joutuisin saamaan jonkinlaista erityiskohtelua koska olen bi. Palatkaamme jälleen siihen, että kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. En muista kuka tämän totesi, mutta olen samaa mieltä: "There is nothing new just things forgotten". Seksuaalisuus ja siihen liittyvät osa-alueet aina historiasta, kulttuurista sosiologiaan voivat antaa meille paljon, mutta niitä tutkiessa olisi tärkeä myös muistaa, että asianomaiset ovat ihmisiä siinä missä mekin, eivät objekteja.