lauantai 15. marraskuuta 2014

Kyllä se kannatti!

Viikonloppu! Vaikka luentojen suhteen viikonloppuni alkaa jo torstaina, se ei vähennä kotona tehtävien koulutöiden määrää. Motivaatiota sentään löytyy enemmän kuin esimerkiksi alkusyksystä. Osasyy lienee siinä, että olen enemmän päässyt tekemisiin systemaattisen teologian kurssien kanssa. Mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet saattavat toki muuttua ajan ja uuden saadun tiedon myötä, mutta koen pääainevalintani juuri itselleni sopivaksi. Välillä tosin tuntuu siltä, suurempi määrä pohjatietoja olisi hyväksi erityisesti filosofian suhteen. Dogmatiikan ohella minua on yhä enemmän alkanut kiinnostaa kristinuskon etiikkaan ja moraaliin liittyvät kysymykset. Jos vertaan ajatusmaailmaani esimerkiksi neljä vuotta sitten, nyt tuntuu siltä, että olen enemmän alkanut hahmottaa sen tosiasian, etteivät asiat ole yksiselitteisiä. Ehkä juuri se vetää puoleensa kristinuskon etiikassa, että ns. täydellisesti oikeita ratkaisuja löytyy vain harvoin. On ollut hieno, mutta samalla hämmentävä kokemus ymmärtää miten esimerkiksi yksittäiseen etiikan haasteeseen vaikuttavat kulttuuri, konteksti, aikakausi, näkökulma yms. Vaikka olen persoonana ehkä liiankin tarkka ja perfektionisti, jokin viehättää näissä kysymyksissä joita ei loppujen lopuksi voikaan saattaa loogiseen järjestykseen.


Viikko meni jälleen vauhdilla. Tiistaina kävin toiseen otteeseen yliopiston kuntosalilla, mikä jälleen osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Treeni piristi ja toisaalta myös rentoutti, eikä kotona tarvinnut miettiä ehtisikö kuntoilemaan. Tiistaisin ja torstaisin päivästä suurin osa on tahtonut mennä poissa kotoa ensimmäisten luentojen alkaessa aamulla ja viimeisten loppuessa neljältä. Usein kotiin ehtii vasta puoli kuuden paikkeilla. En tiedä onko tämä ajatus vain "korvien välissä", mutta salitreenistä näyttäisi olevan hyötyä muun harjoittelun ohella. Lisäksi selkäkivut ovat vähentyneet jonkin verran. Tangolla en ole ottanut varsinaisia uusia liikkeitä, mutta ayshasta olen hiljalleen yrittänyt opetella muunnelmia. Tällä hetkellä harjoitteilla on jalkojen siirtäminen attitude -tyyppiseen asentoon, eli etummainen jalka koukussa ja taaempi ojennettuna taakse. Jälleen yritin tähän lisätä kuvan, mutta en onnistunut. Haasteena kuitenkin tuossa ayshan muunnelmassa on tasapainon löytäminen. Yritän kuitenkin olla kiirehtimättä liikaa. Olen myös alkanut kiinnittää enemmän huomiota nostoihin toisinpäin. Tuskin kaikki liikkeet onnistuvat koskaan kummalla puolella tahansa, mutta jonkin verran voisi olla hyvä harjoitella "väärinpäin".


Vaikka olen viime kuukausina halunnut pitää syömishäiriön kirjoitusteni suhteen poissa, otan sen esille, mutta taistelemiseen kannustavalla mielellä. Myönnän suoraan, että edelleenkin tietyt syömiseen ja liikuntaan liittyvät asiat ovat minulle vaikeita. Vaikka keho on terve ja toimii asianmukaisesti, esimerkiksi liikunnan jättäminen pois täysin on todella hankalaa. Ruokien suhteen olen edistynyt paljon, mutta viikon aikana tulee helposti "välipäivä", jolloin syöminen on heikompaa. Onneksi parempaan syömiseen tottunut kroppani kyllä antaa ymmärtää jos laiminlyöntejä tapahtuu. Tähän asti pääseminen ei ole ollut helppoa, mutta positiivisia puolia on niin paljon enemmän kuin negatiivisia. Myönnetään, kamppailuun syömishäiriötä vastaan on liittynyt ajoittain myös ahdistusta, kyyneleitä ja pahaa oloa. Mutta loppujen lopuksi se on todella pieni hinta. Syksyllä 2013 aloitin opiskelun yliopistossa, mikä oli suuri harppaus eteenpäin ja mahdollisuus päästä toiveammattiin. Vajaa vuosi sitten tapasin miehen jota rakastan (ensimmäinen kerta peräti). Muutimme yhteen ja eilen menimme kihloihin. Onko vielä kysymyksiä miksi taistelu on kannattanut? Se mitä surullisen usein huomaan, on että liian moni hakee kumppanista ns. vakituista hoitajaa. Voin suoraan todeta etten ikinä haluaisi päätyä moiseen. Kumppani ei ole vastuuhenkilö. Hän voi oman jaksamisensa mukaan tukea, mutta sen tuen saatuaan näen jo velvollisuudeksi taistella. Niin brutaalilta kuin tämä kuulostaakin, mielestäni ihminen joka vapaaehtoisesti jää rypemään sairauteen ja itsesääliin luopuu vapaaehtoisesti myös ihmisarvostaan. Hän taantuu kaksivuotiaan lapsen tasolle. Voisin tässä kohden lainata sisareni toteamusta: joskus on vain pakko astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Jos olisin jättänyt sen askeleen väliin, todennäköisesti asuisin vieläkin pienessä yksiössä Kontulassa, olisin eristäytynyt ja elämäni rajoittuisi osaston ja sen mukamas kodin välille. Nyt asun kaksiossa kihlattuni kanssa, opiskelen ja edistyn opinnoissani ja minulla on harrastuksia. Kyllä, taistelu kannatti, sillä nyt tiedän miltä tuntuu olla onnellinen ja rakastaa jotakuta.


Tämän pienen kannustuspuheen myötä Aliisa toivottaa leppoisaa viikonloppua itse kullekin!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Aikataulujen miettimistä ja pullan leipomista

Uusi periodi, uudet kujeet. Toisaalta työtä riittää siinä määrin että kujeet saattavat jäädä vähemmälle. Henkinen väsymys tahtoo olla vähän turhan usein kyläilevä vieras, mutta samalla tuntuu myös, että hitaasti mutta varmasti ollaan matkalla kohti jonkinlaista balanssia. Yhtenä haasteena on ajankäyttö ja koulun ulkopuolisten harrastusten valitseminen. Kyse voi toki olla siitäkin, että ajankäyttö ei ole riittävän tehokasta, mutta toisaalta en tiedä haluanko elää 24/7 minuuttiaikataulun ehdoilla. Viime viikolla liikunta ja soittaminen jäivät vähemmälle, mikä harmitti kovasti. Loppuviikolla tajusin, että liikunta olisi mahdollista yhdistää koulupäivään, sillä kahtena päivänä viikossa vapaata on kaksi tuntia keskellä päivää. Niin ahkera opiskelija en ole, että viitsisin aina käyttää ajan opiskeluun. Ilmeisesti aivan lähistöllä olisi yliopiston puolesta kuntosali, mitä voisin alkaa hyödyntää alkuun vaikkapa kerran viikossa. Saanko aikaiseksi viedä tämän ajatuksen toiminnan tasolle, se on jo toinen kysymys. Ajatus kuntosalilla käymisestä hieman jännittää, sillä minulla ei ole sellaisesta pahemmin kokemusta. Toisaalta keskellä päivää salilla ei välttämättä ole paljoa väkeä, ehkä siis saisin toteuttaa omaa epäsosiaalista itseäni? Ai miten niin tämä ajatus ei oikein mennyt järkevään suuntaan? Tosin jos se ihme tapahtuisi että todella alkaisin käyttää tuota kuntosalia, ei sekään hirveä ajatus olisi jos tutustuisi uusiin ihmisiin salin puolella. -Riippuen toki siitä, että miten sosiaalista toiminta siellä sitten on.




Tiistai oli mielenkiintoinen junamatkan suhteen. Olin katsonut että luento alkaa 9:15, pitkä päivä edessä siis koska toinen luento päättyy 15:45. Järvenpään jälkeen junan vauhti hidastui ja kuulutuksista mainittiin häiriöistä ohjausjärjestelmässä. Tähän lisättäköön etten ole asiantuntija junaliikenteen ohjauksen suhteen, siispä käsitteet saattoivat mennä vikaan. Keravan kohdalla juna seisahtui ja siinä pysyikin. En katsonut kelloa tarkkaan, mutta reilusti yli puoli tuntia siinä meni. No, nyt sain nauttia Keravan aseman näkymistä, joista en tosin tajunnut ottaa kaikkea irti koska tenttikirja vei suuremman huomion. Ihmisten suhtautuminen asiaan oli järkevä, sillä jokainen näytti tiedostavan ettei kiukustuminen auttaisi asiaa lainkaan. Ainoa asia mikä minua harmitti, oli se että myöhästyisin ensimmäiseltä luennolta. Kun juna viimeinkin saapui Helsinkiin, luento oli alkanut yli tunti sitten. Luotin kuitenkin siihen etten varmasti olisi ainoa jota junaliikenne pidätteli matkan päällä. Kun saavuin luokkaan, ihmettelin miksi opiskelijat olivat vasta valmistautumassa eikä luennoitsijaakaan näkynyt missään. Kun vilkaisin luokan ovessa olevaa aikataulua, selvisi että luento alkaisi vasta 10:15. Sitten huomasin kellon olevan jo kahtakymmentäviittä yli. Pian opettaja saapui paikalle pahoitellen myöhästymistään. Juna oli kuulemma seisonut Kyrölässä puolitoista tuntia. Yritäpä tässä sitten olla hymyilemättä! Tämä oli kyllä niitä todella harvoja kertoja kun huolimattomuus osoittautui hyödylliseksi, ainakin jos ajattelee lukujärjestyksen hätäistä lukemista.


Tangolla olen ehtinyt harjoittelemaan vähemmän, vaikkakin päivittäin. Ongelmana on ollut treenin vaatima pituus. Tässäkin mielessä olisi hyvä jos saisin aikaiseksi käydä päivällä salilla, koska silloin lihaskunnon harjoittaminen onnistuisi päivän aikana ja illalla voisi keskittyä liikkeiden harjoitteluun. Aysha sujuu koko ajan vähän varmemmin. Kun varmuutta on riittävästi, ajattelin ottaa tavoitteeksi taivuttaa toista jalkaa taakse. Yritin tähän liittää piirroskuvaa, mutta huonoin tuloksi. Ehkä seuraavassa tekstissä viimeinkin!


Nyt on tapahtunut jotain uskomatonta: onnistuin pullan leipomisessa! Ohjeena käytin vegaanikeittokirjan ohjetta, mutta brutaalina ihmisenä käytin voiteluun kananmunaa. En kuitenkaan tyytynyt tavallisiin pulliin, vaan korvapuusteihin. Ulkonäkö...no, ehkä 20%:n kohdalla onnistui? Jos rehellisiä ollaan, tämä yritys kannusti toiseen ja johan onnistui jo suurempi osa! Nyt oli rohkeutta jo siinä määrin, että viimeiseen "rullaan" lisäsin perinteisen ja terveellisen margariini-sokeri-kaneli -täytteen lisäksi hieman luumusosetta. Suosittelen! Paitsi jos kaunis lopputulos on tärkeää. Luumusoseella ei nimittäin sellaista saa, mutta sovitaan että kyse oli halloween -puusteista?
Tässä on käyttämäni ohje, tosin vegaanius kärsi siinäkin mielessä että käytin tavallista rasvatonta maitoa. No, ensi kerralla soija -tai kauramaidolla:


2, 5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
(2 tl kardemummaa)
0,5 tl suolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
75 g margariinia


Tämä oli ensimmäiselle yritykselle turvallinen määrä. Seuraavalla kerralla uskaltauduin jo kaksinkertaistaa reseptin jotta osan korvapuusteista saisi pakkaseen. Sen verran olen nirso, että jätän kardemumman pois. Päälle ja täytteeseen laitoin tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria, mistä tuli oma vivahteensa. Nyt kun vielä muistan, ohje löytyy Jere Niemisen Vegaanin kotiruokakirjasta.


Pullaohjeen myötä Aliisa toivottaa jälleen rauhaisaa viikonloppua, mikä tosin on loppusuoralla sekin.