lauantai 27. syyskuuta 2014

Kotona!!!

Vihdoin ja viimein! Nyt kun kyseisestä paikasta on poistuttu, voinee nimenkin paljastaa: tänään koitti se päivä, kun sain sulkea ulko-oven viimeisen kerran Kontulassa. Muutto sujui oikein sutjakkaasti, ja olen todella kiitollinen avusta! Laatikoita kyllä sain kannettua (tosin olin liian hidas, muut ehtivät ensin), mutta suurikokoinen vuodesohta, kirjoituspöytä ja vitriinikaappi olisivat olleet minulle mahdottomia siirtää, digitaalipianosta puhumattakaan. Sen verran julkean itseäni kehua, että olin onneksi saanut tavarat pakattua sen verran hyvin, ettei niiden laitteluun tarvinnut aikaa käyttää. Pakettiauton kanssa hieman oli huoli, vaikka avaimet olivatkin kuskilla. Muuttopuuhista kiinnostuneet naapurit (?) tai muut lähistöllä liikkuvat hiipparit kävivät tekemässä omia havaintojaan. Valitettavasti mahdollisesti varastettava tavara oli niin suurikokoista, ettei homma tuottanut tulosta. Kaikessa neuroottisuudessani yritin kuitenki varmistaa ettei pakun lähelle menisi kukaan ulkopuolinen, sillä pilvessä tai missä lie sfääreissä olevaa nark..siis sivistynyttä henkilöä ei olisi ollut kiva houkutella autosta ulos. Pienoiset naurut takasi rikkinäinen dvd-soittimeni. Tai pääasiassa toimiva, mutta satunnaisesti tilttaava sellainen. Kun tarvetta dvd-soittimelle ei ollut kenelläkään, päätin viedä sen roskakatokseen. Soittimen suojaksi laitoin paperikassin ja kirjoitin siihen tekstin: "Ei tarvita enää, saa ottaa". Kun 15-20 minuutin kuluttua vein lisää roskia, dvd-soitin oli poissa. Kätevää. Kun Kontula jäi taakse ja ovi oli lopullisesti lukittu, tuntui kuin taakse olisi jäänyt samalla suuri osa vaikeaa menneisyyttä. Muistista on vaikea deletoida asioita, mutta viimeinkin yksi paljon ikävistä asioista muistuttava ympäristö jää taakse.

Voi sentään! Vaikka miten tässä papin ammattiin yritetään tähdätä, avoliittoon päädyin! Toisaalta asiaa lieventää kai se, että minun ja puolisoni sukunimet ovat ovessa niin tiiviisti asetettuina, että voisi luulla kyseessä olevan siveellinen pariskunta. Ja oma, hieman germaanista tyyliä oleva ja puolison suomenkielinen sukunimi yhdessä saavat aikaan varsin eksoottisen kokonaisuuden. Ensi viikolla selviää, ymmärtääkö postinkantaja että kyseessä on kaksi eri nimeä. Yhteenveto olotilasta: helpottunut, onnellinen, väsynyt, mutta onnellinen. Samalla epätodellinen. Tästä on haaveiltu niin pitkään. Kestää varmasti hetken ennen kuin todella uskon sen, että koulumatkoja laskematta ei tarvitse enää poiketa kotona ja yöpyä siellä, koska viimeinkin saa aina palata kotiin. Vaikkei tätä kaikkea vielä ihan käsitäkään, tunnen olevani paljon enemmän kotona täällä kuin Kontulassa. Itse en ole koskaan uskonut "kodin" olevan maantieteellisesti missään tietyssä paikassa. Minulle koti on siellä, missä ovat tärkeät ja rakkaat asiat. Olen siis kotona. No, jotta en liikaa leijuisi ylilmoissa, voin harmistuneena todeta, ettei lottovoittoa tullut tälläkään kertaa.

Maanantaina arki alkaa kerralla kunnolla. Koulun suhteen uutta intoa on alkanut löytyä. Sopivana vaihteluna alkoi ensimmäinen kurssi aineopinnoissa. Kyseessä on tosin kirkkohistorian kurssi, mikä ei ole pääaineeni. Kiitos ihanan opettajan, se lähes neljä tuntia meni todella nopeasti ja käteen (vai päähän?) jäi paljon uutta pohdittavaa. Hieman harmittaa kun olen muodostanut historiasta jonkinlaisen akilleen kantapään. Kiinnostusta olisi, asioiden kronologinen hahmottaminen yksityiskohtineen on vaikeaa. Välillä mietin, että tulenko vaihtamaan pääaineeni systemaattisesta teologiasta johonkin toiseen. Toisaalta kun kurssi alkaa, innostus nousee, ja katson kirkkohistorian tukevan systemaattisen teologian sisältöä, sillä opit ja ajatukset saavat rinnalleen kontekstin aikakauden kautta. Olipas taas monimutkainen toteamus..

Aloitin kappaleen käsitteellä "arki", ja päädyin luonnehtimaan kirkkohistorian ja systemaattisen teologian suhdetta? Opintojen ulkopuolella arki on rentouttavaa. Vastoin feminismin lakeja, pidän kotitöistä ja ruuanlaitosta. Jos totta puhutaan, olen helpottunut kun viimeinkin pääsee laittamaan ruokaa ilman ajatusta "kannattaako tätä  laittaa kun osa tavaroista pitää viedä pois, ja olen seuraavat neljä päivää muualla". Jos jossain haluaisin kehittyä, niin sämpylöiden ja leipien leipomisessa. Ensi viikolla yritän ehtiä käymään luentojen jälkeen noutamassa tofua Hakaniemestä. Maanantaisin joudun pienoisen haasteen eteen, sillä keskellä päivää on tunnin tauko luentojen välillä. Miten olisi Unicafé maitorahkan sijaan? Onhan tämä ollut aikamoista jankkaamista kuukaudesta toiseen, mutta kun pari kertaa onnistuisi totutuista tavoista poikkeamaan, voisivat uudet tavat tulla..tavoiksi? Jos totta puhutaan, nyt toivoisin että saisin jonkun opiskelijan mukaani. Ja miten olisi se vaihtoehto, että itse yrittäisin mennä muiden mukaan? Että minä inhoan näitä omien ajatusteni kyseenalaistamisia!

Aliisa the "avovaimo" toivottaa kaikille oikein rauhaisaa viikonloppua! Saa nähdä miten rauhoittuminen onnistuu, sen verran ylikierroksilla käyn. No, onneksi tekemistä riittää tavaroiden laittelemisessa. Ja jos hyvin käy, eli saamattomuus -demoni ei ole liian voimakas, tilaan uuden tangon ensi viikon aikana. Tuo demoni vaan tahtoo olla sen verran voimakas, että manaajalle olisi käyttöä. Pitännee siis ostaa hernesosetta ja kääntää päätä 360 astetta ympäri. Vai miten se menikään..


lauantai 6. syyskuuta 2014

Heprean (toivottavasti) loppu ja soijarouhe -perunaviipalelaatikon ohje

Nyt loppui viimeinkin heprea, ja toivottavasti sen verran perusteellisesti, ettei tenttiä tarvitsisi uusia. Rehellisyyden nimissä en voi sanoa, että olisin ollut erityisen iloinen kun herätyskello soi ennen seitsemää lauantai-aamuna. Tämä oli puoli minkä olin avoimen yliopiston opinnoista unohtanut: tenttipäivä on yleensä lauantai. Toisaalta jos läpi meni, siinä olisi kaksi kolmesta pakollisesta klassisesta kielestä hoidettu. Viime viikolla alkoi latina, ja vaikka kurssi vaikutti esittelyiden perusteella mielenkiintoiselta ja monipuoliselta, en voinut olla harmittelematta paikan valintaa, tai saati sitten väen määrää. Ensinnäkin pienehkön luokan kokoa vastaava huone oli ahdettu todella täyteen enemmän tai vähemmän innokkaita opiskelijoita. Toiseksi kyseessä oli sama luokka, jonka pöytiä kirosin jo hepreaa opiskellessani. Koska kyseessä eivät ole ne auditoriolle ominaiset pitkät pöydät, vaan "tavalliset" sellaiset, istuma-asento on oikein miellyttävä, toisin sanoen keskivartaloa saa pitää 90 asteen mutkalla. Selkäni oireili jo kesällä. Jos kumppanini ei olisi pitänyt "jöötä" ja hieronut selkääni satunnaisista estelyilstä huolimatta, en välttämättä halua edes kuvitella missä kunnossa selkäni olisi nyt. Pikku vinkki teille jotka saatte kunnian käyttää tällaisia "pöytäluokkia": olitte miten aktiivisia ja innokkaita tahansa, asettukaa istumaan sellaisille paikoille joissa teidän ei tarvitse kääntyä, vaikka sellaisia olisi vain luokan takana. 

Muutto on taas viikkoa lähempänä, ja palatessani Helsingin suunnilta olen yrittänyt tuoda sen verran tavaraa kuin on ollut mahdollista. En ole mikään asiantuntija muuton onnistumisen suhteen, mutta olen yrittänyt tuoda etukäteen muun muassa koriste-esineitä ja (viini)laseja, jotta muuttopäivänä ei tarvitsisi varoa helposti särkyvien esineiden kanssa. Toki jonkin verran varmasti jää siihenkin, mutta tuskin tästä ainakaan haittaa olisi. Olen kyllä todella kiitollinen perheenjäsenille kaikesta avusta, sillä on asioita jotka onnistuisin ensisijaisesti sähläämään. Ensi viikolla saan avitusta kun osa tavaroista siirtyy uuteen asuntoon (tai kodiksi sitä jo kutsun), ja myös pakun kuskikin löytyi. Eikä pelkkä kuski, hän myös hoiti vuokraamisen. Välillä tunnen itseni niin toheloksi kun käytännön asioihin tullaan. Luoja hulluista huolen pitää. Onneksi myös perheenjäsenet, siitä suuri kiitos heille! 

Jos jotain voisin päivittää syömisestä ja liikunnasta, molemmista on lähinnä positiivista sanottavaa. Kuulosti tuo narsistiselta tai ei, katson että voin jo hyvän omantunnon kera kehua itseäni. Yhtenä huonona puolena joudun toteamaan, että itsekseen syömiset lipsuvat helposti puuron ja leivän varaan, mutta muuten olen yhä innostuneemmin kokeillut erilaisia, melko tavallisia kotiruokia vegeversioina. Soijarouhe on ollut paljon käytössä, ja yksi ns. uusi ruokalaji oli soijarouhe -perunaviipalelaatikko. Tästä ruuasta minulla on hieman negatiivisia kokemuksia, sillä perunat saattavat jäädä raaoiksi. Tällä kertaa homma selätettiin paistamalla niitä hieman pannulla. Ohje taisi mennä tähän malliin: 

6 perunaa viipaloituna
2-3 pientä sipulia (tai niin paljon kuin sipulista tykkää?)
2 dl kasvipohjaista kermaa
juustoraastetta
n. 2 dl soijarouhetta liotettuna maustetussa liemessä


Ensin perunat paistetaan puolikypsiksi, ja silpottu sipuli lisätään joukkoon. Soijarouheen voi joko keittää ohjeen mukaan, tai liottaa puolesta tunnista tuntiin. Veteen voi lisätä mausteeksi esim. soijakastiketta, valmiita maustesekoituksia tai mitä mieleen tuleekaan. Soijarouhe lisätään perunoiden ja sipulin joukkoon. Seos laitetaan voideltuun uunivuokaan kerroksittain, ja välillä lisätään osa kermasta, ja hieman juustoraastetta. Lopuksi juustoraastetta lisätään pinnalle. Koska perunoita on paistettu etukäteen, vuokaa tarvitsee pitää uunissa 25-30 min. 175 asteessa. Jos pinta tummuu liikaa, voi vuoan peittää foliolla. 

Liikunnasta voisi todeta, että voimaa on tullut selkeästi enemmän viime aikoina. Aiemmin leuanveto on ollut vain absurdi ajatus, mutta nykyään menee jo muutama. Myönnän että voiman lisääntyminen on mukava lisä, mutta ulkonäköön liittyvät puolet eivät erityisemmin kiinnosta. Mitä pienempi painoarvo ulkonäöllä liikunnassa on, sitä enemmän siitä voi nauttia. Kun viimeinkin useiden vuosien tauon jälkeen tämä asenne on saavutettu, toivon hartaasti ettei se katoaisi.