torstai 15. toukokuuta 2014

Cookie -reseptiä laskematta täyttä hepreaa

Jos joku alkaa epäillä että olen addiktoitunut opiskeluun, en yllättyisi. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta kreikan suhteen, alkaakin jo heprea. Tänään ensimmäisen tunnin jälkeen olin valmis korkeintaan raapimaan päätäni saatuani eteeni joukon konsonantteja, jotka tulevan viikonlopun aikana pitäisi painaa mieleen. Toisaalta näin kolmatta erilaista kirjoitusjärjestelmää opetellessani olen huomannut, että kirjainten toistuva "piirtäminen" ja sanojen rakentaminen on tehokkain keino oppia. Toistaiseksi uudenlaisten kirjainten tai merkkien oppiminen niin lukemisen kuin kirjoittamisen suhteen onnistunut. Tai ei aivan. Tähän mennessä olen oppinut kirjoittamaan japania, kreikkaa ja toivottavasti pian myös hepreaa. Mutta se mitä en ole vuosiin osannut kunnolla, on tämä meidän länsimainen tekstaus. Yleensä kritiikkiä pitäisi kai saada siitä ettei kaunokirjoitus luonnistu. Omalla kohdallani jokin meni pieleen jo ala-asteella kun innostuin harjoittelemaan ns. vanhan ajan kirjaimistoa. Käsialani on jonkinlainen sekoitus 90-luvulla opittua "tyyppikirjoitusta" ja siitä vanhempaa kaunoa. Useita vuosia käsialani herätti lähinnä positiivista huomiota, mutta pari viikkoa sitten kävi jotain hivenen koomista ja erittäin kiusallista. Opettaja jolle suoritin kirjatentin perusopintoja täydentääkseni soitti minulle eräänä aamupäivänä. Hieman takellellen hän totesi ettei saa luettua käsialaani koristeellisuuden vuoksi, ja pyysi sitten että tulisin henkilökohtaisesti lukemaan vastaukseni. Juuri ensimmäisinä hetkinä tuon puhelun jälkeen asia ei naurattanut, mutta näin jälkeenpäin nauru on ainoa mahdollinen reaktio. Kun vastaukset oli luettu ja tentti läpäisty, opettaja katseli vieläkin kummastuneena tekstiäni ja totesi sitten, että alan asiantuntijat voisivat olla todella kiinnostuneita kirjoitustyylistäni. Toivon kuitenkin että tällainen julkisuus saisi odottaa, sillä tämä tapahtumasarja oli jo itsessään liiankin huvittava.


 Mitä tästä opimme? Käsiala voi olla myös liian pitkälle harjoiteltu. Kieltämättä herää kysymys, että kuinka opettajat onnistuivat lukemaan opiskelijoiden kirjoituksia ennen kuin kirjoittaminen koneella onnistui.. Ymmärrän kyllä että käsialani edustaa sitä toista ääripäätä, mutta ajoittain mietityttää miten ihmisten kirjoitustaidon käy, kun kirjoittaminen koneella vain näyttää lisääntyvän.


Viime viikolla sain loistavan tekosyyn leipoa, kiitos vuoden täyttävän kummityttöni. Jälleen tuli harjoiteltua vegaanisten cookie -leivosten tekemistä. Leivos tai keksi, tekijä päättäköön itse. Täytteen tein lähes raw -tyyliseksi. Keksitaikinan ohjeen löysin googlen kautta, mutta muokkasin sitä hieman.


Suklaa -cookie -leivokset
Taikina:
3-4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria (tai vähemmän?)
1 tl leivinjauhetta
4 tl kaakaojauhetta (suuremman määrän kanssa kannattaa lisätä vettä ja margariinia)
n. 1,5 dl juoksevaa margariinia
2 tl vettä
suklaapisaroita (Punnitse & Säästä)


Kuivat aineet sekoitetaan huolellisesti, ja niiden sekaan margariini, vesi sekä suklaapisarat. Kaakaojauholla on taipumus vähentää nestettä taikinasta, joten vettä ja margariinia kannattaa varovasti lisäillä kunnes koostumus on sopiva. Valmiista taikinasta muotoillaan "kiekkoja", ja paistetaan sitten 200 asteessa 12-13 minuuttia.


Täyte:
n. 1,5 dl cashew -pähkinöitä
5-8 taatelia
1 tl pikakahvijauhetta (tai enemmän, riippuen miten voimakkaan maun haluaa)
(psylliumjauhetta)


Pähkinät ja taatelit laitetaan likoamaan edellisenä iltana, ja soseutetaan seuraavana päivänä esim. sauvasekoittimella. Itse lisäsin psylliumjauhetta pienissä erissä, kunnes täyte oli riittävän paksua. Psylliumin lisäilyssä kannattaa olla todella varovainen, sillä pehmeä täyte muuttuu helposti hetkessä sahalla leikattavaksi (pieni liioittelu piristää?). Kun täyte on valmista, sitä levitetään haluttu, eli suuri määrä keksinpuolikkaiden väliin. Näistä leivoksista tulee siinä määrin kookkaita, että moni voi ilman omantunnon soimausta todeta syöneensä vain kaksi. Se mikä tulee jättää toteamatta, on että yksi tällainen cookie -leivos vastaa ehkä kolmea Domino -keksiä.


Juhlien jälkeinen viikko alkoi mukavasti. Maanantaina ilahdutin miesystävääni suuresti: kun hän pitkän odottelun jälkeen pääsi luokseni visiitille, jostain tuntemattomasta syystä innostuin harjoittelemaan arabialaista kärrynpyörää sillasta. Tämä kyllä onnistui ja vähän jokin muukin. Kohteliaasti joku sai pienen potkaisun kasvoilleen. Mitä järkeä on tehdä moisia temppuja 25 neliön kämpässä? Vastakysymys: miksi ei tehdä? Eilen pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan minulle vieraaseen uimahalliin. Urheasti laskin liukumäkeä, antauduin virran vietäväksi ja sukelsin ponnahduslaudalta syvyyksiin! Hmm, ennen kuin tarina kääntyy liikaa romantiikalla sävytetyn seikkailukertomuksen suuntaan, totean että jotain päivänä pitäisi hommata muu kuin kaksiosainen uimapuku. Tai vaihtoehtoisesti jättää hyppäämiset väliin. Pakko myöntää että uimalareissu seurassa johon kuuluu myös yksi lapsi on tehnyt minulle hyvää. Kun itsekseni menen uimaan, homma menee aina kuntouinnin puolelle ja yleensä matka on melko pitkä. Nyt "joudun" ottamaan hieman rennommin ja pitämään myös hauskaa. Ainoa hankala ilmiö on vain surkea verenkierto, minkä vuoksi olisin ollut valmis karjumaan jokaiselle kroppani valtimolle ja laskimolle aina hiussuonia myöten: oltuani hetken 27 astetta lämpimässä vedessä ilman jatkuvaa räpiköintiä aloin palella. Ei hätää, siispä lämpimään altaaseen. No, hetken päästä siellä alkoi paleltaa ja huulet muuttuivat sinertäviksi. Lopulta oli pakko tehdä inha ratkaisu: vaihtaa kuntouintia varten tarkoitettuun LIIAN KYLMÄÄN altaaseen. Vaikka reissu ja seura olivatkin mitä parhainta, tunsin itseni hivenen typeräksi kun yritin saada kroppaani lämpöä uimalla rataa päästä päähän. Onneksi seurana toiminut pelastajani heitti kunnon löylyt saunassa!


Onneksi viikonloppu saapuu pian, sillä lauantaina saan harvinaisen mahdollisuuden päästä seuraamaan erään suloisen ja taitavan ballerinan ensimmäistä esitystä. Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi pääsin tanssiesityksiä seuraamaan. Jos "wanhojen" päivää ei lasketa, edellinen kerta taisi olla perheenjäsenen tanssiesityksessä. Hämärästi muistan rooliasut, mutta selvästi muistan että esityksiä oli mukava seurata. Siispä lauantaita innolla odotellen!