sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Raakajuustotestailu

Koulu alkoi taas ja olen enemmän tai vähemmän epätoivoisesti yrittänyt päästä rytmiin mukaan. Itse asiassa epätoivoisuuden osuus on toistaiseksi pienenpi kuin odotin, mutta koputtakaamme puuta. En tosiaan tehnyt suoranaisia uuden vuoden lupauksia, mutta tavoitteita sen sijaan. Lupaus kun tuntuu niin sinetöidyltä ja siksi ahdistavalta. Tavoitteessa on sen sijaan varaa mennä pieleen, mutta riittävä tavoitteellisuus antaa voimaa taistella. Tavoitteita varmasti syntyy koko kuluvan vuoden aikana, mutta näin alkuun asetin itselleni tavoitteeksi mm. ulkoilla enemmän ja viettää vähemmän aikaa koneen ääressä, siis muussa mielessä kuin koulutöiden suhteen. Jälkimäisen kohdalla en ole varmuuden vuoksi asettanut tavoitetta erityisen korkealle..

Käsiini sattui joskus Mea Salon kirja "Hellaton kokki", ja sieltä ajattelin napata yhden reseptin ja testata, eli auringonkukansiemenistä valmistettu "aurinkojuusto". Tapani mukaan kirja tietenkin oli hieman väärässä paikassa kun aloin tekemään, eli kirjastossa. Siispä piti hieman improvisoida. Toki ainekset muistin suurin piirtein, mutta muuten piti turvautua luovuuteen, eli ei siihen luotettavimpaan apulaiseen. "Juuston" maku oli erittäin hyvä ja jostain syystä tuo juusto katosi muutamassa päivässä. Minullahan ei ole mitään osuutta... Nestettä kannattaa alkuun laittaa niukasti ja lisätä sitten. Itse hoidin soseutuksen sauvasekoittimella. Aurinkokuivatut tomaatit olivat Punnitse ja säästä -liikkeestä, ja valkosipuli tosiaan jauheena. Kirjassa puolestaan neuvottiin käyttämään 1-2 valkosipulinkynttä.

n. 2 dl auringonkukansiemeniä
n. 0,75 dl vettä
4-7 aurinkokuivattua tomaattia liotettuna
n. teelusikan kärjellinen valkosipulijauhetta/1-2 valkosipulinkynttä
n. 0,5 tl suolaa (tai enemmän maun mukaan)
sitruunamehua n. puoli dl, tai kunnes seokseen tulee tuorejuustomainen happamuus

Sekoita aineet yhteen blenderillä tai sauvasekoittimella. Kun massa on valmis, aseta se sopivaan astiaan ja anna seistä huoneenlämmössä 24 tuntia.

Minulla tämä resepti on vielä kokeilun ja etsimisen alla, mutta ainakin maku miellytti ja paljon!