torstai 18. helmikuuta 2021

Onnittelut abeille & omia abimuistoja

Lämpimät onnittelut abeille lukiotaipaleen päätöksestä! Tosin onnittelu vaatii pientä oikaisua: 1. "Lämmin" kuvaa heikosti vallitsevaa lämpötilaa. 2. Kirjoitukset ovat vielä edessä. 3. Pääsykokeet ovat edessä. No hei, onnittelut silti! Vaikka tänä vuonna joudutte juhlistamaan hvyin tehtyä työtä poikkeuksillisissa olosuhteissa, se mihin olette nyt päässeet ei ole pieni saavutus. Siis olkaa itsestänne ylpeitä!

Omana abivuotena koronasta ei ollut tietoakaan. En nyt muista koska kyseinen olut -merkki saapui markkinoille. Tämä johtuu ehkä siitä, että kiitos pienen töppäilyn, olen varsin huono oluen kuluttaja. Toiseksi samanniminen peli ei ole liioin kiinnostanut. Entä jos matkaamme jonnekin muinaishistoriaan eli vuoteen 2004? Millaista oli olla abi tuolloin: 

Mikä tulevaisuus?
Olen ollut tosikko suunnilleen.. syntymästä asti? Valitettavasti suunnitelmallisuus, päämäärätietoisuus eivät kuuluneet vahvuuksiini. No, minulla oli lähinnä epärealistisia suunnitelmia. Toisaalta annan itselleni pisteitä siitä, että minulla oli rohkeutta yrittää. 

Olin abi jonka fokus oli lähitulevaisuudessa: yo-kirjoituksissa. Olin tähdännyt parempaan todistukseen ja yo-arvosanoihin mitä lopulta sain. Panostin kyllä opiskeluun erityisesti ajallisesti, mutta opiskelutaitoni olivat suhteessa ikään ja opinahjoon reippaasti jäljessä. Panostin enemmän määrään kuin laatuun, ja ennen kaikkea ulkoa osaamiseen ymmärtämisen sijaan. Itselleni sopivammat opiskelutaidot sekä kyvyn sisäistää löysin vasta aikuisiällä yliopisto-opintojen aikaan. Ajoitus oli mainio, sillä tenttimateriaalin määrä oli ajoitain reippaasti yli 1000 sivua. 

Vaikka minulla on lähinnä lämpimiä muistoja lukioaikojen ystäväporukasta, myönnän että ajoittain minua ahdisti. Ystäväni olivat ns. kiitettävän oppilaita, minä taas.. sellainen 7-8 oppilas, englannissa reippaasti huonompi. Tämä aiheutti pienoista alemmuuskompleksia. En tuolloin osannut opiskella kieliä, mutta en myöskään ollut erityisesti matemaattisesti suuntautunut. Vahvuuksiani olivat taideaineet, äidinkieli ja jostain kumman syystä biologia. 

Kun tarkemmin muistelen, abivuosi toi pientä epävarmuutta. Yläasteen jälkeen oli itsestäänselvyys mennä lukioon. Ammattikoulussa olisin tuskin pärjännyt, sillä käytännön taitoni millään alalla eivät ole koskaan olleet huipputasoa. Näin erittäin monta vuotta myöhemmn voin todeta etten ollut ainoa. Moni piti välivuoden, ja moni myös vaihtoi opiskelupaikkaa. 

Punahilkka pakkasessa
Penkkaripäivä! Olen vakaasti sitä mieltä, että hyvää/mukavaa penkkarisäätä ei ole olemassakaan. Tänään oli turkasen kova pakkanen, vaikka aurinko tosin paistoi. Toivottavasti suuri osa nuorisosta ymmärsi pukeutua napapiirin matkailijaksi. 

Omat teinivuoteni loppumetreineen sijoittuivat 2000-luvun alkuun, mihin 2004 lienee laskettavissa. Tytöt tykkäsivät säväyttää rivoilla asuilla. Oli Playboy -pupuja, Lady Dominaa, burleskityttöjä, samba-asua yms. En ole aikeissa moralisoida muusta kuin sääolosuhteista. Suomen helmikuussa helteet hellivät harvoin. Oma nerokas ideani oli pukeutua punahilkaksi. Hame, ohuesta kankaasta ommeltu hilkka/viitta, sukkahousut, puolihame ja varsikengät. Joo, tosi lämmintä pakkasessa, lumisateessa ja hirveässä tuulessa. Puputyttöjen tavoin jäädyin totaalisesti ja tutina jatkui kotona vielä muutaman tunnin ajan. Yhteenveto: tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. 

Onneksi lämpenin asianmukaista illanviettoa varten, mikä toteutettiin kavereiden kesken paikallisessa missä lie yökerhossa. Näin vuosien jälkeen voin olla rehellinen: inhosin sitä paikkaa. Teinihelvetti jopa teinille. 

"Epästabiili"
Tämän tekstin keksi yksi ystävistäni, äärimmäisen älykäs ja ennen kaikkea luova. Tekstiä piti alunperin ehdottaa abihuppariin (sellainen löytyy!), mutta rohkeutemme ei riittänyt. Sen sijaan teksti pääsi abirekkamme lakanaan merkiksi epästabiilista kuormasta. Tänäkin päivänä pidän tuota sanaa nerokkaana, sillä sellaisia me olimme. Ehkä juuri siksi olimme parhaita: omia itsejämme. 
 
Älkää pelätkö työntekoa
Mitähän fiksua sitä voisi tämän päivän abeille sanoa? Todennäköisesti ei yhtikäs mitään, ainakaan jos fiksuus on kriteerinä. Siispä höpisen jotain muuta. Maailma on jonkin verran muuttunut omista abivuosistani. Tulevaisuus voi tuntua epävarmalta, ja joillain osa-alueilla kilpailu on kiristynyt. Osa oppilaitoksista ottaa opiskelijoita arvosanojen perusteella, ja ensikertalaisten kiintiö luo omat paineensa. 

Teillä on kuitenkin mahdollisuuksia. Näin tylsän täti-ihmisen neuvona kuitenkin totean: älkää pelätkö työtä ja vaivannäköä. Lukiessanne kirjoituksiin, pääsykokeisiin, tentteihin tai mihin tahansa, laittakaan puhelimet pois, vaikka toiseen huoneeseen ja äänet pois. Keskittykää lukemaanne vaikka 15 minuuttia kerrallaan. Huomaatte kyllä miten paljon siinä ajassa saa tehtyä. Tylsää mutta totta. 

On totta että todennäköisyys joutua opiskelemaan uusi tutkinto on lisääntynyt. Entä sitten? Ottamaa tämä mahdollisuutena. Uskallan väittää, että jos todella haluatte saavuttaa jotain, saavutatte sen ennen pitkää. Ehkä ette juuri siinä muodossa kuin alussa haaveilitte, mutta jollain tavalla, joskaan ei huonommalla. Se miten paljon olette valmiit näkemään vaivaa unelmienne eteen riippuu siitä, miten paljon sitä haluatte. Eräs tuttavani valmistautui niin ahkerasti pääsykokeisiin, että llopulta kysyin häneltä kuinka hän jaksaa opiskella niin paljon ja intensiivisesti. Vastaus oli yksinkertainen: "Koska minä todella haluan päästä opiskelemaan tätä alaa". Hän pääsi. 

Lopuksi
Vaikka opiskelua ja työtä riittää vielä, olkaa abit itsestänne ylpeitä! Te osaatte ja opitte, kaikista teistä tulee vielä jotain merkittävää. Oikeastaan olette sitä jo, koska olette. Onnittelut hyvästä työstä ja jaksamista loppukevään viimeisiin rutistuksiin! Ja jättäkää ne puputyttöasut odottaman lämpimiä kelejä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti