perjantai 4. toukokuuta 2018

Käynti ravitsemusterapeutin puheilla: Ei sittenkään turha reissu?


Kirjoitin jonkin aikaa sitten tekstin käynnistäni ravitsemusterapeutilla. Vaikka käynti oli periaatteessa mielenkiintoinen, en suoraan sanottuna kokenut saaneeni sieltä mitään erityistä apua. Teksti löytyy täältä. Toisaalta käynti sai huomaamaan eräitä mielenkiintoisia ilmiöitä muutoksista, joita minussa on tapahtunut vuosien mittaan. Kun vertaan nykyisiä ajatuksiani ja käsityksiäni esimerkiksi viiden vuoden takaisiin, vasta nyt ymmärsin miten pitkälle olen edennyt.

Käsitys päivän energiatarpeesta
Melkein naurattaa miten nopeasti syömishäriön oireilu keikautti käsitykset päivän energiatarpeesta aivan vinksalleen. Vähemmän tosin naurattaa se, miten hitaasti käsitysten palautuminen järkevämpään suuntaan tapahtui. Siihen nimittäin meni vuosia, mutta ensimmäinen vaihe tapahtui yksittäisten kuukausien aikana, ehkä nopeamminkin.


Kuvahaun tulos haulle food circle


Olen sitä mieltä, että edes yleiset terveyssuositukset eivät voi aivan täsmälleen antaa jokaiselle sopivia lukuja. Sen verran kuitenkin veikkaan, että jopa minä 158-senttinen 33-vuotias tarvitsen enemmän energiaa kuin 2000 kcal päivässä. Tosin istumatyö rajoitttaa hieman aktiivisuutta, mutta treeni on sen verran rankkaa että energiamäärä saa mennä reippaasti yli parin tuhannen. Pidän tuota 2000 kcal/päivä ”perusaktiivisen” istumatyöläisen energiamääränä. Tällä tarkoitan siis henkilöä, joka käyttää myös portaita, kävelee lähikauppaan sekä liikkuu esimerkiksi lenkkeilemällä hyötyliikunnan ohella. Ravitsemusterapeutin ehdottama 1500 kcal päivässä kuulosti minun korvaani vuodepotilaan energiamäärältä. Itse asiassa erehdyin. Tämän perusteella sekin on vähäinen määrä. 

Kun palaan ajassa vuosian taaksepäin, 1500 kcal kuulosti korvaani häpeälliseltä mässäilyltä. Jotain tässä vuosien mittaan on siis tapahtunut.

Ruoka: pidemmän päälle polttoainetta
Tähän olen päätynyt. Hyvät maut ovat mukava juttu, mutta pidemmän päälle ruuan tarkoitus on tuoda energiaa, jonka turvin jaksaa tehdä ja toimia. Tarkoitukseni ei siis ole kritisoida heitä, joille ruoka ja hyvät maut ovat muutakin kuin polttoainetta. Tämä on vain kuvaa omaa suhdettani ruokaan. Kunhan terveissä rajoissa ja ylipäänsä kohtuullisuudessa pysytään, minusta ruuasta ja syömisestä nauttiminen on todella positiivinen ilmiö. Enkä minäkään ruokaa tai syömistä inhoa.. Ihan leppoisaa puuhaa se on, paitsi kiireessä.


Kuvahaun tulos haulle food is fuel


Aikaisemmin ruoka oli minulle enemmänkin demoni, josta olisin halunnut irtautua täysin. Olisin todellakin halunnut olla syömättä, ja tietenkin kokematta nälkää. Jälkimmäinen jarrutti kummasti irtautumisprojektia.

Painonhallinta ei ole pelkkää energiamäärän rajoittamista
Tästä oivalluksesta olen todella iloinen! Vaikka minulla ei ole ongelmia painon kanssa, se ei poista mahdollisuutta siihen, etteikö joskus olisi. Syömishäiriö istutti mieleeni rajoittamisen mentaliteetin, mistä oli vaikea päästä eroon. Tämä säästöliekin selätysprojekti on kuitenkin opettanut myös sen, että rajoittaminen ei ole aina oikea tie painonhallintaan.


Kuvahaun tulos haulle eat enough


Jos pitäisin ns. herkuista, en kieltäisi niitä itseltäni. Tosin tämä on hieman ristiriidassa otsikon kanssa, mutta korkeintaan rajoittaisin määriä. Tai oikeastaan esimerkiksi päivittäistä käyttöä. Toisaalta kieltäminenkin lienee omanlaistaan rajoittamista. Mutta mitä energiamääriin tulee, olen hieman skeptinen löytyykö vastaus aina vähentämisestä. Omallani vähentäminen ”toimi” vain väliaikaisesti. Vuosia myöhemmin lopputulos oli päinvastainen. Korostan kuitenkin, että en ole vuosiin ollut aikaissa laihduttaa. Sen sijaan nesteiden täyttämän tukkoisen olon halusin kyllä pois, edes osittain. Tilassa on tapahtunut toivottu muutos, ja se kävi nimenomaan energiamäärää lisäämällä. Uskon myös, että kymmenen vuoden kuluttua kroppa olisi toiminut niin laiskasti, että kyse ei enää olisi nesteistä. Oikeastaan voisikin todeta, että myös painonhallintaan liittyen lisäsin energiamäärää, nimittäin ennaltaehkäisevästi.

Kukin tyylillään
Tätä on toiseltu kerran jos toisenkin: Jokaisen keho toimii eri tavalla, samoin elämäntyyli vaihtelee runsaasti eri ihmisten kesken liikunnan tyypistä puhumattakaan. Eri lajien harrastajat tarvitsevat energiaa erilaisia määriä ja eri muodoissa. Uskon myös, että keho itse määrittelee energiatarpeen. Osalla kaikki kurkusta alas mennyt menee ainoastaa hyötykäyttöön tai peräti läpi. Osalla taas energiaa siirtyy helpommin talteen, mikä selviytymismekanismina on erittäin käytännöllinen. Tässä (melkein) hyvinvointiyhteiskunnassa sellaista on vain haasteellista arvostaa.

Omien kokemusteni perusteella uskon, että aineenvaihduntaan voi ainakin jossain määrin ”kouluttaa” tehokkaammaksi. Mikään parin päivän projekti se ei kuitenkaan ole, vaan vaatii aika tavalla kärsivällisyyttä. Toisaalta kropan voi myös opettaa käymään hitaalla, mikä ei tilana ole mukavin mahdollisin. -Eikä se erityisemmin helpota ns. perusarkeakaan.

Ravinnosta saatu energia pitää liikkeellä, ei varastoidu
Tämä oivallus on myös ollut todella merkittävä. Vuosikausien ajan kaikki suuhun laitettu ja nielty on ollut jotain sellaista, minkä kulutuksen eteen tuli tehdä kaikkensa. Ruoka on siis ollut todellinen demoni, joka ainoastaan varastoituu koristamaan ahteria, reisiä ja muutakin kroppaa. Viime aikoina ruoka on ollut se, josta sitä konkreettista energiaa todellakin tulee. Jotta jaksaisi liikkua ja olla aktiivinen, on syötävä. Toki ravinnon laadulla on tärkeä rooli, sillä höttöleipä ravitsee hieman eri tavalla kuin kokojyväleipä. Samoin toimii tavallinen perusruoka.


Kuvahaun tulos haulle energy


Tämä oivallus kulki käsi kädessä liikkumisen ilon löytymisen kanssa. Jostain kumman syystä on nimittäin ollut paljon mukavampaa liikkua, kun energiaa riittää. Pidän tuo ns. perusterveellistä ruokaa sellaisena tavarana, minkä kroppa mielellään ottaa hyötykäyttöön. Ja mitä vähemmän stressaa potentiaalista varastoitumista, sitä paremmin voi keskittyä itse tekemiseen. Eli huomio pois kaloreiden laskemisesta ja kulutuksesta ja ilo irti itse liikkumisesta!

Oikeastaan voisin sittenkin todeta, että jokin hyöty siitä käynnistä ravitsemusterapeutin puheilla oli sittenkin. Ilman sitä käyntiä en ehkä olisi tajunnut miten eri tavalla ajattelen ja asennoiduin syömiseen nykyään. Uskaltaisinkos sanoa jopa: tämä alkaa kuulostaa jo terveeltä!

Kuvahaun tulos haulle homer simpson not insane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti