sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Miksi liikun paljon?

Liikunta on lääke”. Olen tästä erittäin samaa mieltä. Tietenkin on hyvä pysyä kohtuuden rajoissa ja huomioida mahdolliset fyysiset rajoitteet. Uskon että liikunta ylipäänsä on jokaiselle hyväksi. Mikäli rajoitteita on, henkilö liikkuu rajoitteiden sallimissa puitteissa. Jos jokin liikuntamuoto, liike tai vastaava aiheuttaa kipua tai muita ongelmia, kannattaa niitä luonnollisesti välttää. Itse olen äärimmäisen iloinen siitä, että olen löytänyt liikkumisen ilon. Valitettavasti tämä ilmiö ei ehkä olekaan ainakaan aikuisten keskuudessa yleisimmästä päästä.

Pakkoliikkujat, himoliikkujat ja liikuntafriikit
Näitähän riittää! Jos minun pitäisi luonnehtia jotain näistä, mieleen tulee henkilö, joka tarkkaan seuraa liikuntamäärä, treenin laatua, ruokavaliota, tuloksia yms. Kaiken pitää olla viimeisen päälle kuosissa. Myös liikuntaan käytettävät tunnit on laskettava ja merkittävä ylös.

Kuvahaun tulos haulle gymaholic

Jokunen tuttu on määritellyt minut liikuntafriikiksi ja himoliikkujaksi. Myös kysymyksiä pakkoliikunnasta on ilmennyt muutamaan kertaan. Joitakin vuosia sitten pakkoliikunta oli harmillisen suuri osa elämää. Mutta asiaan liittyi toinenkin ongelma, syömishäiriö nimeltään. Ennen oman lajin löytämistä taisin olla myös ns. himoliikkuja, ainakin juoksuharrastuksen aikoihin. Vaikka juoksua treenasinki, liikkuminen oli ”päätöntä”. Tuli tehtyä sitä sun tätä, ja mitä enemmän sen parempi. Nykyään tällainen meno ei tulisi kuuloonkaan! Tästä syystä olen skipannut liikuntasovellukset ja ylipäänsä kaikki sovellukset ja ohjelmat, joilla laskisin tunteja, matkoja ja tehoa. Syy on yksinkertainen: Ainoa mitä saisin näistä irti olisi pakkomielle koko hommaan.

Liikkuminen ”rangaistuksena”
Mun täytyy mennä kyllä salilla/jumppaan/hölkkäämään/ties minne! Olen vetänyt herkkuja niin paljon, että pakko terästäytyä!” Usein tähän liittyy toteamus ”Ei vaan meinaa saada aikaiseksi..” Herkkuja tuli siis napsittua. Siksi pian olisi pakko siirtyä polttamaan pois päivällä lautaseltan vatsaan livahtaneet korvapuustit ja suklaapalat.

Kuvahaun tulos haulle bridget jones ice cream

No, ylipainon hyötyjä tahtoo olla vähemmän kuin haittoja, ja ennaltaehkäisy on toki kannattavaa. Silti ajatus liikunnasta pakollisena energianpolttokeinona kuulostaa aika karulta. Ehkä tämä johtuu siitä, että itse sellaista harrastin joskus, ja varsin pakkomielteisesti. Kun muistelen miltä tuntui vatsa kurnien lenkkeillä erehdyttyäni syömään jotain ylimääräistä, tuntuu ikävältä ajatella, että tällainen ”rangaistus -mentaliteetti” on joillekin syy liikkua. Jos minulta kysytään, mielestäni tällainen on luokiteltavissa pakkoliikunnaksi, ja varsin ikäväksi sellaiseksi.

Voiko liikunnasta oikeasti vain tykätä?
Omalla kohdallani voin todeta kyllä. Toki jonkin verran ”joudun” tekemään sellaisia harjoituksia joista en ihan pidä, mutta niiden osuus kokonaisuutta ajatellen on pieni. Näihin kuuluvat mm. jalkatreeni ja spurtit. Itse asiassa jälkimmäinen ei enää ole niin dramaattisen hirveää.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson cycling


Käytän liikuntaan paljon aikaa, sillä minä todella pidän siitä puuhasta. Tietenkin tulee huonoja päiviä joina tekisi mieli kaataa jäälle kiehuvaa vettä, paiskata luistimet seinään, heittää jumppapallo ikkunasta ulos, käsipainot mereen jne. Tuollaisina päivinä taustalla on kuitenkin yleensä jokin ihan oma syynsä olla v**uununut, ja liikuntahetki sattuu sopivasti sylkykupiksi. Mutta suurin syy suurehkoon liikuntamäärään on puhtaasti se, että pidän siitä puuhasta. Jos treenit jäävät väliin, minua ei ahdista, mutta tylsistyn. Toki lepopäivinä on mukava lukea, tehdä käsitöitä yms, mutta kyllästyminen kiusaa jos liikuntatauko venähtää pidemmäksi. Toisaalta ymmärrän jos joku näkee minut ns. liikuntafriikkinä tai peräti pakkoliikkujana. Toisaalta pääasia lienee, että itse tietää miksi liikkuu. Ja välillä on tärkeää myös ottaa vain rennosti.. 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson cycling

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti