keskiviikko 3. tammikuuta 2018

"Dieettikuulumisia": Yli 500 kcal:n enemmän!!

Dieetti” on jatkunut vailla repsahduksia. Jouluna taisin saada ruokaa alas jopa tavallista enemmän, mutta maailmanloppua enteilevät ähky jäi väliin. Sen verran olen päästänyt itseäni vapaalle, etten ole viitsinyt laskea kaloreita viime aikoina. Kenties joskus teen jonkinlaisen karkean arvion, jotta näen missä mennään. Joulun aikana pääsin todennäköisesti 2000 kcal:n puolelle, eli hyvin meni! Mutta mitenkäs tammikuu on alkanut?

Puurosta toinen lämmin ateria
Näin kävi viimeinkin! Ja mitä puuroannokseen tulee, se ei ole mitään puolesta desistä keitettyä velliä, vaan kolme kertaa tuhdinpaa tavaraa! Salaiseen reseptiin tulee siis tällä hetkellä 1,5 dl kaurahiutaleita, mikä varmaan oli suuri yllätys. Tosin 4 dl:n puuroannos ei aina tahdo mahtua lautaselle..

Kuvahaun tulos haulle kaurapuuro 
Kuva peräisin Myllyn paras -sivustolta. Omat annokseni eivät ole noin esteettisiä, eivät pieniä.. 

Koska puuro tunnetusti tahtoo olla leipää kevyempää, lisään joukkoon pähkinäitä tai siemeniä. Okei, tänään myönnän ne jättäneeni pois, sillä pähkinät olivat lopussa. Minä tosin olen ainoa joka niitä syö, ja eilen tuntui siltä kuin olisin viimeiset napsinut.. mutta syyllisen on oltava joku muu.

Toivon onnistuvani pitämään puuron päivittäisenä, mutta kiireisinä päivinä tai laiskotuksen yllättäessä leipä kelvatkoon korvaajaksi, siis kunnon päällisillä. Pitäydyn kuitenkin ensisijaisesti puurossa. Kaurasta saa kaikenmoista terveellistä. Siemenistä ja pähkinöistä taas on mahdollista saada niitä surullisen kuuluisia hyviä rasvoja. Mainittakoon ettei kyse ole suolapähkinöistä, joista kylläkin satun pitämään.. Mutta siis, kunnon puuroannos on saavutus, mistä olen ylpeä!

Yksi lämmin ateria joka päivä
Tässä olen onnistunut todella hyvin! Nyt jouluruokien jälkeen kaivattiin jotain kevyempää, eli kasvissosekeittoa. Aivan light -versio tämä ei ollut, sillä keittoon upposi Lidlin kukkavihannesten ohella kaksi purkkia kikherneitä sekä porkkanalaatikon jämät. Suosittelen lämpimästi, keittoon tuli mukavan pehmeä maku! Lisää joulunruokien jämien hyödyntämisestä löytyy täältä.

Unicafé on ollut suuri pelastus päivinä, joina lämmin ateria uhkaa jäädä väliin. Onneksi ruuanlaitto on ollut melko säännöllistä, ja yksinkertainen on kelvannut kaikille kiireisempinä aikoina. Todella harvoin olen korvannut lämpimän aterian leivällä tms. Myös valmisruokia olen vältellyt, mutta lähinnä nirsouden vuoksi.

Kuvahaun tulos haulle healthy warm meal cartoon

Eli hyvin menee, ja lastenannokset ovat vaihtuneet aikuisten annoksiin, joskin järeisiin sellaisiin ruokalajista riippuen!

Entisistä kammoruuista suosikkeja
Näin on päässyt käymään! Kuten olen maininnut, ns. herkkuja en pahemmin harrasta sillä en niistä pahemmin välitä. Toisaalta joudun huomioimaan tarkemmin riittävät ruokamäärät, sillä ns. kunnon ruoka varsin usein sisältää vähemmän energiaa kuin sokerilla ja rasvalla höystetyt naposteltavat ja välipalat. Syömishäiriön jäljiltä minulla kuitenkin jäi jonkinlainen kammo monia, ihan kelvollisia välipaloja kohtaan. Tähän eniten taisi vaikuttaa idiotismin alalaji nimeltä karppaus.

  • Banaani. Näitä menee päivittäin, joskus parikin kappaletta! Kolmas voisi aiheuttaa.. seurauksia?
  • Riisipiirakka. Loistavaa vaihtelua kun banaani alkaa tökkiä! Onneksi ei kuitenkaan kirjaimellisesti.
  • Peruna. En suoranaisesti fanita tätä mötikkää maun suhteen, mutta kyllä ne ruuan kanssa ja seassa menevät. Jos makukysymyksen kautta tarkastellaan, peruna asettuu hyvin neutraaliin kategoriaan.
  • Pasta. Kokojyvää kiitos, mutta nykyään menee! Pastan kanssa on vähän sama juttu kuin perunankin kanssa, eli menee, mutta ei kasottain. Pastaruuissa on kuitenkin tärkeää monipuolisuus, sillä liian ”yksinäinen” pastaruoka tahtoo olla liian höttöistä.

Eli vanhat tuttavuudet ovat tulleet takaisin. Perunan ja muiden lisukkeiten suhteen minulla on rajani. Yleensä ohessa tarjottava kastike maistuu enemmän, minkä seurauksena kastiketta eksyy lautaselle enemmän kuin lisukkeita. Syytän ruuanlaittajia!

Entäs se paino?
Joulun ja uuden vuoden hieman reilumman kokoisista annoksista huolimatta painossa ei ole tapahtunut muutoksia mihinkään suuntaan. Wohoo!!! Kroppa näyttää siis hyödyntävän saamaan energiaa, tai sitten olen menettänyt lihasmassaa ja vaihtanut sen johonkin pehmeämpään. No ei todellakaan! Hyvin on mennyt, ja samaan malliin aion jatkaa!

Kuvahaun tulos haulle angry scale

Ruokamäärien lisääminen on toki aiheuttanut pientä turvotusta, ts. mahalaukku on joutunut koetukselle. Toisaalta pieni venytysliike on varmasti ollut hyväksi, sillä nyt sinne pitäisi mahtua enemmän polttoainetta.

Paljonko puuttuu?
Kuten alussa totesin, olen jättänyt laskemiset vähemmälle. Luulen kuitenkin saaneeni hieman askeleita eteenpäin. Jos nyt jotain uskallan arvioida, niin uskon päässeeni jämptisti 1900 kcal:n puolelle ja ylikin. Edellisellä kerralla se oli siis maksimi hyvinä päivinä, eli satasen nosto on hyvinkin voinut tapahtua!

Nyt jäljellä olisi siis n. 200 kcal, eli paljoa ei tarvita! Etenen kuitenkin verkkaisesti, eli jonkin aikaa yritän pysyä nykyisissä ruokamäärissä. Olen näillä uusilla, lisääntyneillä määrillä ollut sen verran vähän aikaa, että haluan vakiinnuttaa saavutukset tavaksi. Myös keho kaipaa pientä mukautumisaikaa, sillä tehty lisäys on vähentänyt näläntunnetta paljon. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en halua syömisen muuttuvan liian pakkopullaksi. Hyvällä onnella arvioin ruokamäärät alakanttiin. Tähän ei haittaa lainkaan, sillä haluan totuttaa kehoni ottamaan vastaan ja hyödyntämään kunnon energiamäärät! Kyse ei ole siitä että saisin syödä paljon (mikä tosin voi olla hauskaakin?), vaan siitä että kehoni toimii ja energiaa riittää.


Tässä lopussa voisin vielä julkeasti kehua itseäni. Lähtötaso oli tosiaan huikea 1300-1400 kcal päivässä. Tästä ollaan noustu 500-600 kcal:n verran, ja ihan kunnon ruuan kautta! No, sellaisen määrittelystä voidaan kiistellä ikuisuuksiin, mutta sen sijaan hehkutan pokkana tätä saavutusta! 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson woohoo

2 kommenttia:

  1. Hyvä kun oot saanu nostettuu ruokamääriä. oot huippu!

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Vielä vähän on matkaa jäljellä, mutta voiton puolella ollaan! On vaan melkein pelottavaa miten somessa porukkaa neuvotaan vähentämään energiansaantia. Todellisuudessa ihan liian moni paastoaa useita tunteja ja syö keskimäärin aivan liian vähän! Toivottavasti tämä trendi poistuu pian..

    VastaaPoista