tiistai 12. joulukuuta 2017

Treenikuulumisia: Onnistumisia harjoittelussa ja enemmän ruokaa!

Mitenkäs se treeni on sujunut? Edellisellä kerralla toivoin löytäväni enemmän järjestelmällisyyttä yksipuolisuuden, tai vaihtoehtoisesti liian täyteen ahdettujen treenikertojen tilalle. Nyt lieneekin aika ripittäytyä!

Vähemmän pitkiä aerobisia harjoituksia
Jätin tosiaan vähemmälle pidemmät aerobiset harjoitteet. Minun kohdallani pitkäkestoinen tarkoittaa puolta tuntia tai enemmän. Itse asiassa en ole tehnyt viime aikoina niin pitkiä sessioita lainkaan, sillä flunssa kehtasi iskeä. Olo on ollut sen verran kohtuullinen, että olen kuitenkin treenannut kroppaa kuunnellen. En koe kuntoni laskeneen aerobisten vähentämisen myötä, mikä tosin voi johtua siitäkin, etten ole jättänyt niitä pois. Teen nykyään aika usein 10-20 minuutin mittaisen aerobisen, yleensä kuntopyörällä tai stepperillä. Tasatahtisen harjoittelun sijaan teen mm. intervalli -tyyppisiä harjoituksia (joista en muuten tykkää!) tai sitten lisään intensiteettiä säännöllisesti. ”Päätepisteen” jälkeen kevennän vastuksia lähtötasoa kohti.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson workout

En tiedä ”pitäisikö” noita pidempiä aerobisia tehdä siinä vaiheessa säännöllisemmin kun pirulliset pöpöt katoavat. Katson fiiliksen ja tarpeen mukaan. Jos kunto jäällä ja maalla muuten pysyy hyvänä, en näe syytä pakottaa itseäni pidempään aerobiseen. Yksi motivaatioon liittyvä tekijä on nopea kyllästyminen. Kelit ovat myös sitä luokkaa, että juoksulenkit eivät liioin houkuttele. Luistelun kannalta uskon, että intervalli -tyyppiset harjoitteet ovat parempi vaihtoehto, samoin HIIT enemmän tai vähemmän oikeaoppisesti. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen, siispä näillä eväillä eteenpäin!

Ei samoja lihasryhmiä peräkkäisinä päivinä
Otsikko kertoo kaiken. Pääasiassa treenaan salilla ylävartaloa, joskus myös vatsaa ja selkää. Jälkimmäiset olen tottunut tekemään kotipuolessa. Selkälihasten treenaamisessa penkki on kieltämättä hyvä vaihtoehto. Vatsalihasten treenaamista varten olevien laitteiden viehätystä en sen sijaan ole löytänyt. Miksi pidän väliäpäiviä? Ihan vain siksi, että lihas ehtii myös palautua. Toki tuossa ”temppuilussa” monet ylävartalon lihakset saavat ärsykettä useamminkin, mutta sellaista ns. täsmäharjoittelua en tee päivittäin. Poikkeuksena on keskivartalotreeni, jonka avulla pidän selkäkivut kurissa ja ryhdin ainakin jossain kuosissa.

Kuvahaun tulos haulle marge simpson workout

Keskivartalotreenin suhteen noudatan silti myös jonkinlaista tauotusta, tai pikemmin vaihtelua. Joinain päivinä keskityn enemmän vatsalihaksiin, toisina taas selkään. En tiedä onko tällä kehittymisen kannalta miten suuri vaikutus. Motivaatio sen sijaan säilyy pienellä vaihtelulla!

Enemmän ”temppuilua”
Olen tosiaan innostunut hyödyntämään mahdollisuutta harjoitella peilisalissa! Hyppyharjoitusten ohella teen sitä kuuluisaa ”katson Youtubesta ja kokeilen itse” -harjoittelua. Tällä hetkellä työn alla on päästä käsilläseisonnasta siltaan ja sama toiseen suuntaan. Eilen uskalsin mennä harvinaisen kauas seinästä! Kyynärsillasta saan jalat yli, mutta jostain syystä suorilta käsiltä liike onnistuu harvemmin. Onnistui muuten sekin eilen yhden kerran! Yhteen se jäikin, mutta minähän yritän uudelleen..

Kuvahaun tulos haulle lisa simpson gymnastics

Lisäksi tykkään ”kipitellä” apinaradalla ja leikkiä renkaissa. Köyttä pitkin kiipeäminen ei onnistunut, mutta kenties yritän sitäkin uudelleen. Sen ohella että tämä nk. temppuilu on mielestäni varsin hauskaa, siihen liittyy myös käytännön tavoite. Sen ohella että vahvistan lihaksia, haluan myös oppia hyödyntämään niitä. Minulle eivät siis riitä vain kosmeettiset köntit ympäri kroppaa, haluan myös hyötyä niistä.

Keskittymistä korkeintaan 2-3 hyppyyn, yleensä kahteen
Jäällä olen saanut tavoitteen hienosti täyteen! Teen kyllä kaikkia hyppyjä, mutta keskityn yleensä kahteen tai kolmeen. Axel ja kaksoissalchow ovat sen verran samankaltaisia, että niitä tulee tehtyä aika saman verran. Tänään taas kaksoissalchow jäi vähemmälle, ja keskityin enemmän kaksoisrittiin. Nyt täytyy kehaista: Hypyt ovat kehittyneet mukavasti! Kaksoissalchowissa olen saanut jopa hypättyä kunnolla, eikä rotaatio ole enään niin vajaa. Lisäkorkeus tosin tuo haastetta tasapainon ylläpitämiseen, minkä vuoksi en aina selviä hypystä pystyssä.. tänään tapahtui myös yksittäinen ihme: pääsin kaksoisritin (kenties hieman vajaan kylläkin..) alas yhdelle jalalle! Homma vain latistui hieman, sillä en tietenkään pysynyt pystyssä. Valitettavasti toista en saanut menemään näin lähelle, mutta toivottavasti onnistun vielä!!

Lisäksi olen yrittänyt keskittyä myös vauhdin lisäämiseen erityisesti askeleissa. Nyt kaksoiskolmoset menevät hieman nopeammin kuin etanavauhdilla. Jostain syystä se taakse-sisään -käännös on hieman pelottava!

Lepoa kun kroppa sellaista toivoo
Vaikkei ”virallista” lepopäivää olisikaan, sellaisen aika voi olla useamminkin. Jos lihaksia särkeää, treeni kulkee huonosti, jos tuolilta nouseminen kuulostaa työläältä kauppareissusta puhumattakaan, on lepopäivän paikka. Olen oppinut kropastani sen, että palautuminen ei ole kellontarkasti ajoitettu. Jos unet ovat jäänet vähemmälle, hyötyliikuntaa on tullut runsaasti tai mitä tahansa mikä kuormittaa, on tällä suora vaikutus palautumiseen. Onneksi kroppani on sen verran aktiivinen, että se todellakin ilmoittaa levon tai keventämisen tarpeesta.

Kuvahaun tulos haulle rest

Enemmän ruokaa
Tässä puuhassa tuli jälleen uusi ”skarppausliike”. Kieltämättä kannustuksista huolimatta olin hieman skeptinen, sillä kaikesta järjestä huolimatta pidin päivittäistä energiamäärää riittävänä, siis sillä hetkellä. Tätä järjenjuoksua on todella vaikea selittää, sillä en itsekään taida ymmärtää mihin oletukseni perustui. Mitä onkaan lisätty? Ensinnäkin olen saanut yhä useammin syötyä lämpimän aterian viikon aikana. Nyt tulee suuri yllätys: Olen eilen ja tänään syönyt jopa Unicaféssa, enkä siis mitään salaattia! Testissä olivat mm. chili-papukastike sekä härkäpapukastike. Ensin mainittu oli miellyttävän tulista! Ehkä tuolla voisi syödä säännöllisemminkin, ainakin kun kotosalla ei ole ehditty valmistamaan kunnon ruokaa. Juu juu... todennäköisesti kyse on silkasta laiskuudesta.

Kuvahaun tulos haulle eat better

Miten ruuan määrän lisääminen on vaikuttanut viimeisen parin viikon aikana? Yksi pienoinen yllätys oli painon laskeminen kilolla. En siis ollut asiaa suunnitellut, mutta kieltämättä yllätyin! Lisäksi olen jaksanut paremmin erityisesti jäällä. Eli tällä linjalla taidan jatkaa! Olen edelleenkin pitänyt kiinni syömisestä 3-4 tunnin välein, mutta nyt tosiaan lisännyt ruuan määrää.

Nukkumaanmenoaika
Tämä projekti etenee, mutta hitaasti. Tähtään kahdeksan tunnin yöuniin, mikä on onnistunut. Tammikuun opintoja ajatellen nukkumaanmeno aikaa on aikaistettava vielä lisää. Itse olen saanut muutettua ajankohtaa aikaistamalla pienissä erissä. En kehtaa kellonaikoja paljastaa, mutta kuukauden sisällä olen saanut nukkumaanmenoaikaa 40 minuuttia aikaisemmaksi. Ei huono saavutus mielestäni! Nyt tarvitaan toinen samanlainen satsi päälle, tai sitten nopeutta aamutoimiin. Luulen että nukkumaanmenoajan aikaistaminen on realistisempi tavoite..

Kuvahaun tulos haulle homer simpson sleeping

Vaikka unimäärä ei ole lisääntynyt kuin korkeintaan tunnilla, ovat vaikutukset olleet todella positiivisia. Keskittymiskyky on ollut parempi. Muisti sen sijaan ei ole sen parempi kuin ennenkään.. Mieliala on kokonaisuudessaan ollut parempi. Lisäksi tuntuu siltä, että lihaksiin kertyy harvemmin nestettä, ja sellainen tukkoisuuskin on vähentynyt. Ilmeisesti tuo pienikin lisäys on vaikuttanut todella positiivisesti palautumiseen. Mustat silmänaluset eivät ole kadonneet, tosin olen syntynyt sellaisten kanssa. Tätä puutetta laskematta tulokset ovat olleet sitä luokkaa, että syömisten tavoin jatkan mielelläni yrittämistä!


Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen näihin ”etappeihin”. On siis opittu mm. järjestelmällisyyden, taukojen, ravinnon ja levon merkitys. Tämähän kulki miltei oppikirjamaisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti