torstai 23. marraskuuta 2017

Kun ruoka kiinnostaa lähinnä polttoaineena

Kirjoitin jonkin aikaa sitten ajatuksia sokerinhimon puuttumisesta. Nyt ajattelin mahdollisista riskeistä ja keittiöpsykologien diagnooseista huolimatta kirjoittaa vähän samankaltaisesta ilmiöstä, eli kiinnostuksen puutteesta ruokaan. Voi toki olla, että kyseessä on jonkinlainen syömishäiriön ”jälkioire”, mutta en ole viitsinyt asiasta huolestua. Syy: energiansaanti näyttää toimivan.

Mistä siis on kyse?
Varmaan vuoden parin ajan olen ollut yhä laiskempi käymään ulkona syömässä. Kyse ei ole niinkään siitä, ettenkö uskaltaisi syödä ruokaa mitä en itse ole valmistanut. Pidän kyllä tietyistä ruuista, ja minulla on yleensä ”vakiovaihtoehdot”, joista pyrin kylläkin poikkeamaan. Mutta jos aivan rehellisiä ollaan, teen poikkeukset usein muiden mieliksi. Pienenä selvennyksenä: en yritä syyllistää ketään, vaikka ajatus toisten miellyttämisestä sellaiselta kuulostaakin. Minulle on oikeastaan ihan sama mitä syön, kunhan maku on hyvä eikä vatsa kenkkuile. Siksi jätän väliin erittäin rasvaiset tai ruuat, tai esimerkiksi pastat. Jälkimmäisen jälkeen minulla pitäisi olla torkkupaikka.

Kuvahaun tulos haulle kermainen pasta

Miksi siis en esimerkiksi ”fanita” ulkona syömistä? Syy on yksinkertainen. En ilmeisesti saa ruuasta niin suurta euforiaa että näkisin aiheelliseksi syödä ulkona. Toki hyvän seuran vuoksi suostun mielelläni mukaan, mutta en niinkään ruuan vuoksi. Kyse ei myöskään ole siitä ettenkö pitäisi syömisestä (erityisesti nälkään!), itse ruoka ei vain kiinnosta niin paljoa että erikseen tekisi mieli jotain tiettyä. Tylsää mutta totta!

Ravintoaineet pääroolissa
Liikkuvaisena ihmisolentona haluan varmistaa sen, että jaksan liikkua. Siksi minulle on tärkeää saada ruuasta riittävästi proteiinia, hiilihydraatteja, rasvoja (hyviä sellaisia) ja kuituja. En mittaa ruokia keittiövaa'alla tai pidä muutenkaan tarkkaa kirjaa mitä suuhun tulee laitettua. Silmämääräisesti toki arvioin että määrät riittävät. Hiilihydraattien kohdalla olen sen verran tarkka, että pyrin panostamaan ns. hyviin hiilihydraatteihin. En tiedä tuleeko kasviksia se suositeltu puoli kiloa päivässä. Ehkä? Toivottavasti? Onneksi nuo smoothiet ovat kätevä keino saada kasviksia pienempään tilaan. Lisäksi teen säännöllisesti itse sämpylöitä tai rieskoja, joihin raastan mukaan porkkanaa tai lanttua. Proteiinin saan ns. kunnon ruuan ohella välipaloista, eli rahkoista, proteiinijuomasta ja mitä nyt mieleen juolahtakaan. Yksi suosikkini juoma, johon laitan soijaproteiinijauhetta, (soija/kaura/lehmän)maitoa sekä banaanin. Toimii!

Kuvahaun tulos haulle ravintoympyrä

Kiinnostus kohdistuu muihin asioihin
Kun ruoka ei ole päivän yksi kohokohta (paitsi nälän tyynnyttäjänä), onko elämässä mitään hauskaa? Voi kyllä! Usein kieltämättä syön tv:tä katsellessa tai koneen ääressä. Hyi hyi! Yleensä tämä on kiellettyä, sillä tällaisen seurauksena tulee syötyä liikaa. No, minä syön tällä tavalla tarpeeksi. Minusta on mukavampaa tehdä käsitöitä, lukea, soittaa, liikkua tai olla vaikkapa taukoamatta äänessä. Syöminen menee usein siinä ohella, niin homma ei pääse unohtumaan.

Ruoka = polttoainetta
Kuten otsikosta näkee, koen ruuan polttoaineeksi. En inhoa syömistä, hyvin se sujuu ja hyvät maut ovat..hyviä? Siinäpä se. Ehkä joku kokee tällaisen enemmän tai vähemmän ”epäterveeksi”, mutta en itse näe asiaa ongelmaksi. Olen pari kertaa saanut huolestuneita kommentteja ja kysymyksiä siitä, ettenkö sitten lainkaan osaa nauttia ruuasta. Kyse ei tosiaan ole inhosta, vaan kiinnostuksen puutteesta. Syön sen verran kuin tarvitsee, hyvällä fiiliksellä vähän enemmänkin, tai sitten esimerkiksi ”seuraksi”.

Kuvahaun tulos haulle eat energy

Kuten makean kohdalla, kiinnostuksen puute ylipäänsä ruokaa kohtaan voi ajoittain hieman hankaloittaa sosiaalisia tilanteita. Tai ehkä ei, jos aivan tarkkoja ollaan. Myönnän etten osaa keskustella mikä on hyvää, vaan ruokaan liittyvät mielipiteeni tahtovat liikkua tylsästi käytännön tasolla. Haasteita ilmenee lähinnä silloin, jos mielipidettäni kysytään ruokapaikan suhteen. Yleensä hintataso vaikuttaa, samoin se, että onko ruoka vatsaystävällistä. Ns. roskaruuasta kieltäydyn jälkimmäisestä syystä sekä siksi, että ravintosisältö ei ole erityisen monipuolinen. Lisäksi muistan jo vanhastaan, että nälkä ei pysy pitkään poissa. Mutta ei syöminen ulkona mikään hirveä koettelemus ole. Jos nimittäin seura on hyvää, juttu luistaa ja ylipäänsä on hauskaa, siinähän se ruokakin menee.

Sädekehä pään päälle?
Tällä tekstillä tarkoitukseni ei todellakaan ole ilkkua tai kritisoida heitä, jotka pitävät hyvästä ruuasta ja saavat sellaisesta hyvän mielen. Tiettyyn pisteeseen asti näen erittäin terveenä nauttia hyvästä ruuasta itsestään. Jos ruoka siirtyy elämän kiintopisteeksi, silloin jokin alkaa olla pielessä. Toisaalta mieltäisin ongelmaksi myös sen, jos kiinnostuksen puute ruokaan vaikeuttaisi riittävän energiamäärän ja ravintoaineiden saamista.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson angel

Kiinnostuksen puute ruokaan ei siis tee minusta yhtään parempaa ihmistä, mutta en myöskään pidä tällaista ns. sairaana piirteenä. Toki sitä joutuu erikseen hieman miettimään millaisista asioista nauttii ruuan siirtyessä listasta pois. Tämän kiinnostuksen puutteen vuoksi en myöskään ole ollut koskaan halukas julkaisemaan ruokapäiväkirjoja. Sisältö ei nimittäin liioin vaihtelisi. Noloa myöntää, mutta lounasta laskematta syön päivättäin tasan samat ruuat. Korkeintaan leipä ja smoothien aineet saattavat välillä vaihdella. Toki välillä testailen jotain uutta, mutta hyväksi havaitun kokeilun pidän päivittäisenä. Toinen nolo asia lieneekin, etten kyllästy samoihin makuihin. No, maustamaton rahka lienee ainoa poikkeus. Pyrin kuitenkin harrastamaan ns. oikeaa ruokaa, sillä en usko erilaisten valmisteiden (esim. proteiinituotteet) olevan paras vaihtoehto ruuan täydelliseen korvaamiseen. Lisäksi pyrin välttämään liiallista määrää keinotekoista ravintoa. Light-limut eivät kuulu tähän.. 


Kun erilaiset mukamas terveysjulkaisut määrittelevät erilaisia ns. oikeita valintoja ja tapoja syödä, myönnän ainakin hieman ärtyväni. Jos kokonaisuus on kunnossa eivätkä syömistottumukset liikaa rajoita kodin ulkopuolista elämää, onko sillä väliä kuinka kropan tankkaamisen hoitaa? Toki silloin voisi olla hankalaa, jos syömiseen liittyvät rajoitukset (en tarkoita esim. allergioita) rajoittavat myös sosiaalisia tilanteita. Silloin kyse lienee jo aivan muusta kuin pelkästä ominaisuudesta. Siispä totean, syökää itseksenne miten haluatte. Pääasia on, että kokonaisuus on sellainen, että elimistö kaiken tarpeellisen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti