keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Taitolajit: tavallisia virheitä ja korjausliikkeitä

Yhtäkään liikuntamuotoa väheksymättä olen valmis nostamaan taitolajit aivan omaksi kategoriakseen. Ei riitä että teet tietyn määrän liikkeitä tietyllä intensiteetillä tai vastuksella, vaan on myös keskityttävä itse liikkeeseen jotta lopputulos olisi toivottu. En tarkoita tällä etteikö esimerkiksi juoksu, pyöräily tai salitreeni vaatisi tekniikkaa. Jo lenkkeillessä vaaditaan tekniikkaa. Se että astelee sujuvasti on merkki teknisestä osaamisesta. Jos joku pitää tätä vitsinä, hänen on hyvä seurata esimerkiksi taaperoita jotka ottavat horjuvia ensiaskeleitaan. Taitolajeissa tekniikka on tavallisesti monessa osassa, ja hyvinkin pienet tekijät vaikuttavat lopputulokseen.

Lasken taitolajeiksi taitoluistelun lisäksi mm. voimistelun eri muodot, tanssin, cheerleadingin, kilpa-aerobicin yms. Listaa voisi jatkaa todella pitkään. En lähtisi väittämään muita lajeja helpommaksi. Vaikka juoksutekniikan oppiminen kävisikin helpommin kuin kärrynpyörän ja flikkien oppiminen, lajeissa tavoitteet ovat niin erilaisia että vertaaminen vaikeustasolla lienee turhaa. Jos ei olisi, jokainen voimistelija voisi olla samaan aikaan hiihdon maailmanmestari. Koska tällaisia ei liioin ole (tai en ole ainakaan sellaisista kuullut), voi hiihtokin vaatia hieman tekniikkaa. Erilaiset pelit (jalkapallo, jääkiekko yms.) tuntuvat jonkinlaiselta yhdistelmältä. Tekniikkaa vaaditaan, mutta toisaalta aivan omanlaistaan keskittymiskykyä. Taitolajeissa koreografia usein tukee liikkujaa, mutta peleissä on seurattava itse tilannetta. Tästä saa olla vahvasti eri mieltä, etenkin kun lausunto tuli teologilta. Okei, teologian maisterikokelaalta.

Taitolajin edustajana ja sellaisen parissa taistelleena olen huomannut, että kehittyminen ja edistyminen vaativat muutakin kuin mekaanista harjoittelua. Harjoittelu onkin kääntynyt avainsanaksi, erityisesti laadun suhteen. Harjoittelutunteja voi kertyä viikkoa kohden toistakymmentä, mutta vailla kehitystä. Se että ymmärtään jonkin olevan pielessä, tuskin vaatii Mensan jäsenyyttä. Vaikka oma kehitykseni on ollut hidasta, koen kehittyneeni harjoittelijana. Tuon kehityksen inspiroimana keräsin muutamia merkittäviä oivalluksia, jotka ovat edistäneet kehitystä. Erityisesti loppukesän ja kuluneen syksyn aikana koen kehittyneeni selkeämmin kuin vaikkapa viime kevään aikana. Oppijana kuulun ”kantapään kautta” .kategoriaan. Siksi ajattelin koota virheitä, joihin taitolajeissa voi herkästi törmätä. Kyllä, yleistän asiat taitolajeihin ylipäänsä.

Jokaisen liikkeen harjoittelu samalla kerralla
Olit sitten jäällä, permannolla tai tanssisalissa, erityisesti ei ohjatut harjoitteluajat saattavat muuttua miltei identtisiksi. Lopputuloksena yrität tehdä samalla harjoittelukerralla mahdollisimman montaa eri liikettä, jolloin keskittyminen yksittäisiin liikkeisiin perusteellisemmin jää vähälle. Tämä taas johtaa siihen, että tekniikan hiominen jää pintapuoleiseksi.

Kuvahaun tulos haulle i want it all

Korjausliike: Mikäli harjoittelet useammin kuin kerran viikossa, mieti esimerkiksi viikkotasolla mihin keskityt eri harjoituskerroilla. Tuntuman vuoksi voi kokeilla jokaista liiketta pariin kertaa, mutta fokusoiminen auttaa tekniikan kehittämisessä. Esimerkki: Keväällä yritin jokaista kaksoishyppyä (en axelia ja lutzia sentään) hirveällä kiireellä muista elementeistä puhumattakaan. Kehitys kulki pikemminkin laskusuuntaan tai junnasi paikoillaan. Nykyään yritän ennen jäävuoroa miettiä mihin keskityn. Axel ja kaksoissalchow ovat listalla kärjessä, mutta toisina päivinä panostan enemmän axeliin ja toisina salchowiin. Jos takana on useampi päivä rankkaa treeniä, keskityn askeliin.

Liian korkeat tavoitteet:

Kuvahaun tulos haulle olympic medal

Joka kuuseen kurkottaa..” Niinhän se tahtoo mennä. Jos tavoitteena on edetä omassa lajissa vuoden aikana yhtä pitkälle kuin neljän vuoden harjoittelulla edetään, voi lopputuloksena olla paluu maan pinnalle. Kirjaimellisesti.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson fall down

Korjausliike: Korkeista tavoitteista ei välttämättä tarvitse luopua. Kannattaa kuitenkin pilkkoa tavoite moneen osaan, ja ottaa suurempi määrä ns. välitavoitteita. Näin motivaatio säilyy, ja eteenpäin vievä suunta on helpompi hahmottaa.

Virheellinen tekniikka
Harjoiteltava liike ei vain etene lukuisista toistoista ja keskitttymisestä huolimatta. Joku on maininnut virheistä ja korjauksia yritetään tehdä, mutta huonolla menestyksellä.

Korjausliike: Ensinnäkin on otettava lusikka kauniiseen käteen. Toisin sanoen: hyväksy että olet ajautunut virheelliseen tekniikkaan. Kun hyväksyminen on tapahtunut, aloitetaan alusta. Vaikka liikettä olisi jauhettu muutamia vuosia, se työ saa unohtua välittömästi. Masentavaa? Kyllä! Valitettavasti virheellinen tekniikka karsiutuu vasta uuden alun myötä. Jos yhtään lohduttaa, aikaa ei todennäköisesti mene paljoa. Pieni paluu alkeisiin lähinnä auttaa hahmottamaan oikeaa tekniikkaa. Ja esimerkki löytyy! Rasitusvamman jälkeen unohdin axelin täysin. Valitettavasti harjoittelu johti nimenomaan virheelliseen tekniikkaan, mitä toistelin ties miten pitkään. Viime keväänä palasin alkeisiin, ja kieltämättä se v-mäinen paluu alkaa tuottamaan tuloksia. Eli kannattaa vain suosiolla hyväksyä, että edistyminen vaatii paluuta alkeisiin.

Harjoittelet muuten vain
Tähän olen sortunut liian monta kertaa, enkä vain jäällä. Toistoja tehdään ahkerasti, mutta vailla uskoa onnistumisesta. Tämä vain tahtoo vaikuttaa liikkeen laatuun ja näin myös lopputulokseen. ”Ei tästä mitään tulee mutta teen ihan muuten vain..”

Korjausliike:Tällä kertaa korjausliike kohdistuu itse asenteeseen. Jos liikkeen X haluaa oppia, on jopa sekopäisesti uskottava onnitumiseen. Kun uskoo siihen että jonain päivänä liikkeen oppii, muuttuu harjoittelu merkittävästi. Halu oppia lisää keskittymistä ja sitä kautta panostusta liikkeen laatuun. Vaikka oppiminen veisi aikaa, usko onnistumiseen voi kummasti nopeuttaa oppimista.

Pipo alkaa olla todella kireällä
Pakko onnistua, pakko onnistua, miksen jo onnistu vaikka harjoittelen??!!” Melko varma reitti alamäkeen. Stressaaminen vie harvoin mihinkään suuntaan, ainakaan eteenpäin. Stressitila kehossa ja mielessä lienee suunniteltu turvaamaan olemassaolo, jolloin stabiilius taitaa olla tavoitteena. Valitettavasti tuo stabiilius ei vie eteenpäin, vaan antaa lähinnä lisäaikaa. Liikkeen X oppimisesta onkin jo turha haaveilla.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson annoyed

Korjausliike: Anna olla hetken aikaa! Keskity muuhun, ja jätä vaikka treenit muutamaksi päiväksi. Pieni miettimisaika helpottaa tilannetta usein, ja harjoittelu sujuu jo paremmin. Vaikka tauko kehitystä havittelevien näkökulmasta kuulostaa painajaiselta, vaikutukset voivat yllättää. Ja taas esimerkkiä: Viime kesänä se 5-6 jääharjoitusta viikossa vaihtui kertaan viikossa ja itse asiassa vähempäänkin. Tämä kävi eräänlaisesta miettimisajasta, ja kieltämättä kehitystäkin alkoi tapahtua. Pieni tauko voi siis olla hyväksi!

Lyhyt loppupohdinta

Keskittyminen siihen mitä tekee on helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka ahkeran harjoittelun mieltää helposti suureksi tuntimääräksi, joskus pienet tauot auttavat enemmän. Luulenpa että tätä taktiikkaa voi hyödyntää muuhunkin elämään. 

2 kommenttia:

  1. Liikunnallisten taitojen harjoittelu on tosiaan ihan oma kategoriansa...osaan edelleen muinaisesta tanssiharrastuksestani (1990-luvulta) pari vaikeinta perusliikettä, koska niitä tuli hiottua pitkään ja hartaasti. Jos sen sijaan yritän demonstroida, millaista on hip hop -tanssi, saan aikaan jotakin, jonkinlaisen peikkojumpan ja discohyppelyn välimuodon :D

    VastaaPoista
  2. Todella hyvin ovat liikkeet jääneet "selkäytimeen"! Varmaan itse tanssikin sujuu, mutta ns. koreografiaa joutuu rakentamaan pala palalta alkuun. Usein pitkän tauonkin jälkeen vanha taito löytyy, mutta joitain asioita joutuu kaivamaan oikein urakalla!

    VastaaPoista