maanantai 9. lokakuuta 2017

Muutoksia treenisuunnitelmiin: aamu- ja päiväpainotteisuuden lisääminen

Syksy on edennyt todella hurjaa vauhtia! Toistaiseksi opintojen kanssa on mennyt kohtuullisesti, ja suunnitelmia riittää jopa kevätlukukaudelle. Toisessa periodissa keskityn ensisijaisesti graduun, mutta suoritan ohella yhden pakollisen kurssin. Kovasti houkuttelisi suorittaa joulukuussa vielä yksi tentti. No, houkutteleva osuus sijoittuu lähinnä saatuun viiteen opintopisteeseen sekä maisteritutkinnon vaatiman kokonaisuuden täydentämiseen. Ai mikä oppimisen ilo? Ehkä sellaistakin ilmenee. Keväällä yritän saada yhden työharjoittelujakson hoidettua, jolloin syksyllä olisi enää pari jäljellä. Haluaisin kovasti saada gradun kuntoon kevään aikana, ja tulen yrittämään parhaani. Mikäli en tässä tavoitteessa onnistu, ei tappio ole hirmuinen. Gradun myöhästyminen muutamalla kuukaudella ei muuttaisi valmistumisaikaa.

Treenin suhteen joudun puolestaan tekemään hieman muutoksia. Aiempi suunnitelmi toimi niin pitkään kun muutama haittapuoli nosti päätään. Ensinnäkin pirulliset syyssateet jarruttavat aerobisen treenin hoitamista ulkosalla. Sisällä pomppiminen yms. on taas hivenen turhauttavaa, suorastaan tylsää. Lisäksi kotosalla tehty treeni vie kotona vietettyä aikaa, mikä vaikuttaa päivärytmiin epäedullisesti. Joudun siis tekemään ronskin käännöksen, missä onnistuminen kieltämättä jännittää. En uskalla heittää selkeää ajankohtaa, siispä totean että ”lähiaikoina”. Lähiaikoina yritän siis testata Unisportin kuntosalin, missä aamupainotteisesti hoitaisiin niin aerobiset kuin suuren osan lihastreenistä. En ole uutta kuntosalia vielä nähnyt, mutta jos tilavia alueita löytyy, myös hyppyharjoituksia voisi kokeilla. Jos pokka pitää..

Enemmän unta ja vapaata!
Miksi näin? Haluan tosiaan jatkossa keskittää liikkumiset aamuihin ja päiviin, jolloin illoista vapautuisi aikaa niin omille jutuille (ehkä muutakin kuin opiskelua?) ja toisaalta puolison kanssa on mukava tehdä leppoisia iltalenkkejä. Noloa myöntää, mutta nykyisen kaavan kanssa nukkumaanmenoajat lipsahtavat liian herkästi liian myöhäisiksi, jolloin univajeen riski lisääntyy. ”Off-ice” -osuus ei siis lisääntyisi, vaan siirtyisi Unipsortin tarjoamiin mahdollisuuksiin siten, että iltatreeni vähenisi ja siihen käytetty aika vaihtuisi rauhoittumiseen.
Kuvahaun tulos haulle sleep z


Ylös, ulos ja salille?
Suunnitelma olisi siis seuraavanlainen: Yritän (toivottavasti aikaistuneiden nukkumaanmenoaikojen virkistämänä) saada itseni aamulla sängystä ylös niin, että raahaan ahterini kohti keskustaa ja salille tai ryhmäliikunnan pariin. Tämän jälkeen olisi aikaa jäisi intiimiin hetkeen gradun kanssa. Käytännön tasolla luulen että alku takkuilee hieman, mutta uskon pienen takeltelun jälkeen tämän rytmin onnistuvan. Mikäli tarkoitus on siirtyä iltapäivällä jäälle, on kuntosalitreeni tai ryhmäliikunta valittava siten, että jääharjoituksen laatu ei kärsi. Lisäksi salitreeni on aloitettava riittävän aikaisin, jolloin väliin mahtuu riittävä lepotauko. En tiedä tulenko tässä onnistumaan, mutta houkuttumia on niin paljon, että pakkohan tätä on yrittää!

Kuvahaun tulos haulle wake up clock

Esimerkki käytännössä?
Alkujaan maanantai on ollut lepopäivä, mutta pitkät luentopäivät ovat päättyneet. Totta puhuen tämä ei muuten haittaa.. jatkossa maanantaisin tulee olemaan iltapäiväluento, mutta kahdestatoista neljään. Yksi mahdollisuus olisi ajoittaa lepopäivä sen mukaan, miltä kropassa tuntuu. Tuo treeniaikojen keikauttaminen tuntuu äkkiseltään suurelta haasteelta, sillä olen todella jämäkästi kiinni rutiineissa. 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson suspicious

Onneksi tiedän kokemuksesta että kykene muuttamaan rutiinejani, mutta muutosvaihe on yleensä työläs, suorastaan v-mänen. Yritän kuitenkin motivoida itseäni kyseenalaistamalla asenteitani: Miksi juuri minä en onnistuisi? Totta puhuen en keksi täydellisiä perusteita! Käytännön tasolla viikon treenit voisivat jakautua esimerkiksi näin:

Maanantai: lepo/kevennetty päivä.

Tiistai: Aamulla kuntosali (aerobinen + pääpaino jaloissa), iltapäivällä jää

Keskiviikko: Jos kyseessä ei ole lepopäivä: Aamulla kuntosali/ryhmäliikunta, painopisteenä kädet ja ylävartalo) mahdollisesti jäävuoro iltapäivällä.

Torstai: Aamulla kehohuoltoon pyrkivää liikuntaa (esim. jooga tai pilates), iltapäivällä jäävuoro.

Perjantai: Kuntosali/kotona: kevennetty aerobinen, vatsa+selkä tehostetusti, mahdollisesti jäävuoro?

Lauantai: Lepo/Kevennetty aerobinen, hyppyharjoituksia sään salliessa

Sunnuntai: Lyhyempi+kevyempi jäätreeni, iltapäivällä pidempi juoksulenkki jos sää sallii.

Mikäli kyse ei ole juoksulenkistä, yhtä pitkäkestoista aerobista en välttämättä saa aikaiseksi. Syy on yksinkertainen: tylsistyminen. Vaikka kunto riittäisi, ajatus spinning -pyörällä polkemisesta pidempään kuin 20 minuuttia kuulostaa äärimmäisen puuduttavalta niin mielen kuin ahterinkin kannalta. Tämä tosin saattaa olla pitkälti asenteesta kiinni. Tuossa alustavassa suunnitelmassa jokainen päivä todellakaan tule olemaan liikuntapäivä, vaan lepopäivä sijoittuu viikolle tilanteen mukaan. Perjantain jäävuoro on vielä auki. Mikäli otan sellaisen mukaan, ainakin ajoittain keskiviikon jää tulee skippautumaan. No, tilanteen mukaan. Hieman turhauttavaa kun selkeitä suunnitelmia voi tehdä vasta kokeilemisen jälkeen!


Tällaista tällä kertaa, mukavaa viikkoa kaikille! Pidetään peukkuja sateettomien päivien puolesta.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti