tiistai 3. lokakuuta 2017

Irti syömishäiriöstä: näitä asioita ei tule ikävä!

Vaikka syömishäiriön viemiin vuosiin liittyy ensisijaisesti katumus, on monia asioita joista näen aiheelliseksi olla tyytyväinen, tai vähintäänkin vapautunut. Jos väittäisin kaiken oireilun poistuneen täydellisesti, olisin surkea valehtelija. Ehkä joku näkee tämän negatiivisena ajatteluna, mutta olen varautunut siihen etteivät kaikki oireet tule koskaan katoamaan. Asia ei todellisuudessa ole niin masentava kuin äkkiseltään kuulostaa. Vaikka joitain oireita jäisi, suurella todennäköisyydessä kykenen yhä paremmin käsittelemään niitä, ja näin ollen pääsemään yli.

Huolimatta jäljellä olevista oireista olen huomannut lukuisia asioita, joista en voinut nauttia voimakkaamman oireilun aikana. Oireiden väheneminen tai vaihtoehtoisesti kyky hallita niitä ovat mahdollistaneet elämän, joka muistuttaa jo miltei normaalia. Myönnettäköön että minulla on tullut syömiseen liittyviä uusia ”oireita”, mutta en usko niiden liittyvän syömishäiriöön, vaan siihen että suhde ruokaan on vain muuttunut. Olen aikaisemminkin maininnut, että ruoka ei yksinkertaisesti kiinnosta niin paljoa kuin aikaisemmin. Nyt tarkoitan aikaa ennen sairastumista. Pidän hyvästä ruuasta ja joskus tykkään jopa herkutella, mutta paljon harvemmn kuin aikaisemmin. Minulle ei olisi ongelma syödä sama ruokaa päivästä toiseen. Vain harvat maut ”tökkivät” yliannostuksen jälkeen. Maustamaton maitorahka kuuluu näihin. Syön pääasiassa nälkään sekä sellaisen ehkäisemiseksi. Mutta tämä ei sulje sitä ettenkö pitäisi joistain ruuista erityisen paljon..

Millaisiin asioihin syömishäiriöstä irtautuminen on antanut liikkumatilaa? Sosiaalinen elämä lienee päälimmäisenä, mutta joukkoon mahtuu paljon muutakin mukavaa.

Kauppareissut
Vaikka vieläkin luen elintarvikkeiden energiasisällöt, aikaa purkkien tarkasteluun menee puolet vähemmän. Ennen mietin missä tuotteissa kalorimäärä on riittävän matala. Koska Suomen marketeissa ei ole neuvostoajan mittakaavan valikoimaa, voitte kuvitella miten pitkään yksittäisillä ruokaosastoilla tuli vietettyä aikaa. Nykyään pyrin lähinnä välttämään turhaa sokeria ja suosimaan proteiinipitoisia vaihtoehtoja. Tosin ennen treeniä hiilihydraatit (ei mielellään pelkkänä sokerina) ovat tervetullut luonnonvara.

Sosiaaliset tilanteet
Voi hyvänen aika mitä säätöä se olikaan jos luvassa oli syömistä! Oli mietittävä paljonko uskaltaa syödä kotona ja paljonko kyläreissulla. Ja tietenkin oli myös liikuttava riittävästi ennen kyläilyä jotta mahdolliset liikakalorit eivät pilaisi kaikkea. Kiitos ei enää!

Syöminen ulkona
Tämä liittyy jossain määrin edelliseen. Ulkona syöminen tarkoitti sitä, että en voi kontrolloida mitä lautaselle tarkalleen ilmestyy. Normaalisti salaatti on salaatti, sillä hyvä. Minulle oli täydellinen katastrofi jos jotain oli vähänkin liikaa, tai jotain lisättiin annokseen tietämättäni. No, nykyäänkin haluan kontrolloida öljyjen käyttöä. Tämä tosin johtuu siitä, että en voi käsittää öljyn käyttöä kastikkeena. Mielestäni öljy pilaa koko salaatin, ja kaiken lisäksi se pirulainen takertuu kurkkuun pariksi vuorokaudeksi. Muita kastikkeita sen sijaan tulee lisättyä enemmän kuin yhden ihmisen annos määrittelisi..

Liikkuminen
On niin vapauttavaa liikkua kunnon energiatasoilla! Jos väsymys iskee, se ei ainakaan johdu ravinnosta (ellen ole laiminlyönyt tankkausta). Parasta on liikkua kunnon hiilihydraattipöpperössä, sillä silloin energiaa todellakin riittää! Hassua sinänsä. Hiilihydraattipöpperö liikkumattomassa tilassa ajaa päiväunille, mutta liikkeellä virtaa riittää vaikka muille jakaa. Lisäksi motiivit liikuntaan ovat täysin erilaiset. Ns. pakkoliikuntaa ei ole. Tokin jonkin verran joudun patistamaan itseäni erityisesti aerobisen suhteen, sillä tavoitteena on kohottaa kuntoa. Odottelen innolla sitä päivää kun sellainen hoituu jonkin digilaitteen kautta..

Minä muiden silmissä
Sosiaalisiin tilantaisiin liittyen ainakin toivon hartaasti olevani vähemmän ärsyttävä kuin aikaisemmin. Olin tavoitani äärimmäisen rajoittunut, eikä totutuista säännöistä sopinut luistaa. No joo, totta puhuen olen edelleenkin rutiineissa kiinni, mutta irtautuminen ei ole täydellinen katastrofi vaikka aluksi arastelenkin. En edes keksi mitkä tavat minussa mahtoivat ärsyttää eniten. Lista ainakin olisi niin pitkä, että siitä saisi jo pienikokoisen romaanin. Tosin saatan vieläkin olla erittäin ärsyttävä, mutta toisista syistä.

Ruokamäärien kontrollointi
Tässäkin on todettava ettei kontrollointi ole päättynyt, mutta muuttunut erilaiseksi. Ennen kontrollointi keskittyi kalorimääriin kokonaisuutena sekä ruuan määriin ”korkeintaan näin paljon” -ajatuksella. Nykyään ajattelen ”vähintään näin paljon” -tyyliin. Erityisesti proteiinin suhteen yritän saada päivän tavoitteen täyteen. On kuitenkin todella huojentavaa, kun jokaista mukamas ylimääräistä kaloria ei tarvitse enää surra!


Yhteenvetona voisi todeta, että elämä muuttui kieltämättä aika tavalla rennommaksi ja helpommaksi oireista irtautumisen myötä. Tarkoituksella en puhu pääsemisestä irti, sillä ainakin omalla kohdallani minä pidin sairaudesta kiinni. Toisaalta siksi onkin hyvä pohtia, että voiko jokin ei-konkreettinen asia pitää vankina. Sairaus voi istua todella tiukkaan korvien välissä, mutta loppujen lopuksi se ei itse päätä olemassaoloaan. Sairaudella ei ole itsenäistä tahtoa, mutta sairastavalla on. Siksi uskon vakaasti, että jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet päästää irti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti