perjantai 21. heinäkuuta 2017

Onnistumisia jäällä ja "koulun penkillä"

Kesti hetken ennen kuin keksin mikä tässä päivässä oli omituista. Jotain jäi puuttumaan, nimittäin erittäin suuren osan ajasta vievä turha valitus. Miten tällainen erhe mahtoi tapahtua? Kenties siksi, koska mokomia hyviä asioita ja ennen kaikkea onnistumiskokemuksia ilmeni aivan liikaa suhteessa mahdollisuuteen valittaa turhasta. "Etkö sitten osaa olla tyytyväinen jos et onnistu jossain?" Ilmeisesti en, se siitä! No, kieltämättä olen alkanut tuntemaan jotain niinkin kieroa tunnetta kuin onnellisuus muiden puolesta. Toisaalta en viitsi jatkuvasti soimata itseäni, joten tämäkin piirre sallittakoon.

Tänään ja eilen pääsin jäälle jälleen. Jo eilen axel ja kaksoisritti (vajaaksi jääneenä tosin) vaikuttuvat harvinaisen lupaavilta. Tänään koitti lopulta se ihme, että yksi axel todella onnistui! Toivottavasti sama toistuu ensi viikon tiistaina. Vaikka kaksoisritti jäi rotaation suhteen vajaaksi, sain vartalon asennon ensimmäisen kerran siinä määrin oikein, että alastulo yhdelle jalalle onnistui. Onnistuminen on siis kiinni enää rohkeammasta ponnistuksesta. Sain myös aivan loistavan vinkin vaakaliu'un suhteen! Lisäksi huomasin, että tehostettu keskivartalotreeni vaikutti edelleenkin positiivisesti siihen, mitä jäällä tekee. Myös hirveiden mäkitreenien positiivinen vaikutus nosti päätään, toisin sanoen jaksoin tehdä toistoja varsin ahkerasti myös hyppyjen kohdalla. Tällä on siis hyvä aloittaa tuleva kausi! Treenin jälkeen sekä käsivarsieni että jalkojeni lihaksia koeteltiin oikein olan takaa, kiitos pikkuisen, mutta ahkeran "assistentin". Tehokasta sanoisinkos!

Paluureissulla katsoin ihan mielenkiinnosta mitä hassua Weboodista löytyisi. Suoritusten kohdalle oli lisätty kesäkuinen tentti, siis se johon menin "ihan vaan kokeilumielellä". Yritys ei johtanut siihen, että olisin joutunut pakenemaan saunarakennuksesta (tai kukaan muukaan), mutta hylätyn arvosanan riski oli olemassa. Arvosana ei ollut hylätty, se oli 5. Olin oikeasti hivenen järkyttynyt! Toki mietin oliko opettaja saanut selvää vastauksistani, mutta todennäköisesti kyllä. Pieni paljastus: olen joskus joutunut lukemaan vastuuopettajalle tenttivastaukseni, sillä opettaja ei saanut selvää kaunikirjoituksestani. Ongelmana eivät siis olleet "harakanvarpaat", vaan toinen ääripää.

Miksi nämä onnistumiset ovat merkittäviä? Jos rehellisiä ollaan, itsetuntoni ja motivaationi eivät ole ehtymättömiä luonnonvaroja. Olen mahdollisesti riippuvainen onnistumisista. Tämä riippuvaisuus ei kuitenkaan ole perfektionismia (mihin tosin olen myös taipuvanen), sillä lopputuloksen ei tarvitse olla 100%:sen täydellinen. Minun ei tarvitse voittaa kisoissa, onnistua jokaisessa hypyssä, suorittaa maksimitreeniä, saada viitosia eikä muutenkaan onnistua täydellisesti kaikessa. Toki pyrin tekemisissäni suuntaan joka olisi edes jossain määrin eteenpäin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa parasta mahdollista suoritusta. Tai suoritusta ylipäänsä.. Niin no, sorrun herkästi suorittamaan, jolloin asiasta X tahtoo kadota tekemisen ilo. Onnistumiset asiassa kuin asiassa lisäävät kuitenkin motivaatiota, ja tekevät asian mielekkääksi. Äkkiseltään tällainen asenne voi tuntua ehdottomalta ja vaativalta. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen määrittelee itse mitä onnistuminen on, ja mitä se vaatii. On myös alueita, joissa olen valmis asettamaan riman todella alas. Hyvä esimerkki on mm. suuntavaistoni, tai oikeastaan suuntavaistottomuuteni. Jos alla parin sadan metrin osalta hahmotan vähänkin vaikeamman reitin kuin suoran tien, olen itsestäni äärimmäisen ylpeä! Vaikka jokaista onnistumista ei tarvitse nostaa suuren huomion alaisuuteen, pieni tiedostaminen piristää kummasti. Jos siis vaikkapa kahvikuppia kanniskellessa lattialle tipahtaa pari pisaraa vähemmän, on hyvä todeta: "Kas, tämähän meni keskimääräistä paremmin!".

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti