sunnuntai 7. elokuuta 2016

Liikut, siispä jaksat!

Viikko on taas vierähtänyt siihen ajankohtaan, kun minulla on aikaa kirjoitella mukamas ajatuksen kanssa, ja kun lukijani odottavat uutta, skandaalinhakuista tekstiä. Miten niin luulen itsestäni liikoja? Valitettavasti tulevaa tekstiä voi määritellä skandaalinhakuiseksi, mutta sorrun hieman avautumaan, mutta toisaalta toivon kanssaihmisten hyötyvän tästä enemmän tai vähemmän.

Kun ihminen urheilee ns. tosissaan mutta harrastelijatasolla, on sopivaa kategoriaa vaikea löytää. He joilla on rautaisin itsetunto, eivät todennäköisesti koe tarvetta määritellä itselleen sopivaa paikkaa, mutta minä ja muut jotka emme tuohon joukkoon kuulu, joudumme (tai pikemminkin ajaudumme) miettimään paikkaamme enemmän. Loppujen lopuksi moinen lienee turhaa, mutta minkäs teet jos vertailukohteita sekä "mitä jos" -kysymyksiä riittää. Näin lähes 31-vuotiaana keskiverto suomalaisnainen omaa enemmän tai vähemmän vakituisen työpaikan, puolison ja lapsia, tai vähintäänkin odottaa tai yrittää ensimmäistään. Muu on toissijaista, tai ainakin pitäisi olla. Kilpaurheilijoita tässä iässä on vähemmän, riippuen toki lajista.

Olen kuluneen muutaman vuoden aikana muuttunut varsin aktiiviseksi liikkujaksi. Ennen taitoluistelun löytymistä uudelleen poukkoilin eri lajien välillä, mutta en pitdä tuota etsintään turhana. Tankotanssi oli loistava löytö, ja usein harmittelen kun lajille ei löydy riittävästi aikaa. Aikaa oikeastaan löytyisi, mutta ajan hallinta on pahasti hakusessa. Olen aina ollut huono kokeilemaan yksin uusia asioita, ja olen äärimmäisen kiitollinen niille henkilöille, joiden tukemana uskaltauduin kokeileilemaan tankotanssia ja taitoluistelua. Harrastelijana olen kuitenkin huono "vain" käymään ja tekemään osana arkea. Oli kyse sitten musiikista tai liikunnasta, haluan kehittyä ja oppia uutta. Olen ollut viimeisen yli 20 vuoden ajan ollut tietoinen ettei minusta voi tulla ammattilaista näillä aloilla, mutta se tietoisuus ei ole lieväntänyt haluani kehittyä. Kehittymisen ei välttämättä tarvitse tarkoittaa jatkuvaa liikettä eteenpäin, vain kykyä toteuttaa variaatioita jo opitusta. Toisaalta tämänkin voinee laskea etenemiseksi? Soittoharrastukseni on satunnaista, mutta liikunta pysyvämpää, vaikka toivoisin itsekurini riittävän soitamisen säännölliseen harjoitteluun niin pianon kuin viulun suhteen. Liikunta kuitenkin tahtoo saada pysyvämmän aseman. Käytän erilaiseen treeniin keskimäärin 0,5-3 tuntia päivässä, ja yritän pitää yllä ns. yleistä aktiivisuutta, mikä käytännössä tarkoittaa yhtenäisen istumisen vähentämistä. Kolme tuntia on kuitenkin yhtä harvinaista kuin pelkkä puolituntinen. Lasken siis mukaan leppoisan kävelyn paikasta A paikkaan B. Liikunta on keinoni rentoutua ja rauhoittua, tosin sekin riippuu lajista. Jäällä, taitorullaluistimilla, balettiharjoitteita tehdessä tai lihastreenin parissa keskityn pääasiassa itse tekemiseen, jolloin kaikki negatiivinen jää taakse. Kävellessä tai hölkätessä ajatukset voi kansankielellä nollata. Käytännössä vaikutus lienee hyvinkin samanlainen, kuin jollekin toiselle lukiessa sarjakuvia tai katsoessa tosi-tv -ohjelmaa.

Olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sen uskallan väittää. En ehkä ns. huippukunnossa, mutta taso riippuu määrittelijästä. Jos mittarina on SM-taso, en ole täydellisessä kuosissa.Harrastelijatason mittakaavasta en tiedä. Harrastelijatason urheilijakaan ei välttämättä pääse helpolla. En todellakaan väitä, että ammattiurheilijan elämä olisi helppoa kaikkine paineineen ja odotuksineen. Minusta tuskin edes olis "oikeaan" kilpaurheiluun". Harrastelijaurheilijakaan ei toisaalta pääse helpolla. Hänen on tasapainoiltava muun elämän ja urheilun parissa, ainakin jos hän haluaa kehittyä. Olen yli-ikäinen kilpaurheilun suhteen. Haluan kilpailla taitoluistelussa aikuisten sarjassa ja siirtyä Silveristä Goldiin. Ilman riittävää harjoittelua tämä ei kuitenkaan onnistu. Koska en ole entinen kilparyhmäläinen, joudun opettelelaan monet taidot aikuisena ensimmäistä kertaa. Tämä ei ole mahdottomuus, muttaa vaatii paljon työtä ja harjoitteluaikaa. Liikunta ja erityisesti taitoluistelu on minulle tapa rentoutua, mutta toisaalta haastaa itseni. Luulen että se on sama asia, kuin jollekin toiselle kropan oikaiseminen sohvalle "Satuhäiden" tai "Salattujen elämien" alkaessa. En halua kritisoida näitä ohjelmia, vaan selventää niiden olevan samanlaista "aivot narikkaan" -materiaalia kuin luistelu minulle. Siinä missä jotkut haluat tietää kehittyykö joidenkin hahmojen parisuhde vai ei, minä haluan tietää tietää kehittyykö axelini  mininkään suuntaan.

Hyvä fyysinen kunto voi herättää varsi harhaanjohtavia illuusioita suhteessa henkiseen hyvinvointiin. Toistoa tai ei, en ole henkisesti hyvässä kunnossa, ainakaan vakaasti. Tietyt ongelmat nostavat päätään säännöllisesti, eivätkä niiden aiheuttaman oireet ole aivan mukavia. Olen äärimmäisen kiitollinen niille harvoille ihmisimille joille voin asiasta avautua, erityisesti puolisolleni ja sisarelleni. On niin helpottavaa, että he voivat ottaa vastaan toteamuksen "tämä päivä oli todella vaikea" ilman selityksiä tai tarkennuksia. Fyysinen hyvä kunto usein tahdotaan yhdistää loistavaan henkiseen jaksamiseen, mikä ei aina sittenkään kulje käsi kädessä hyvän fyysisen kunnon kanssa. Kuitenkin hyvä fyysinen kunto helposti herättää sellaisen illuusion, että henkilö itse olisi henkisesti vahva, jolloin hänen näin ollen tulisi selviytyä asiasta kuin asiasta täydellisesti. Itse koen todellisuuden aivan toisenlaiseksi. Jäävuorot ja mahdollisuudet treenata lajeja joista pidän, eivät ole itsestäänselvyys. Haluaisin vieläkin aloittaa aikuisbaletin, mutta todennäkäisesti saan tyytyä Yuotuben ja kirjaston opetus -CD:hen. Toisaalta en pidä tätä huonona ratkaisuna, päinvastoin. Ehkä 40-vuotiaana voin lisätä tanssin ohjatun harjoittelun osaksi arkeani.

Harrastelijaurheilija ei aina ole henkisesti mitä parhaimmassa kuosissa, vaikka säännöllinen harjoittelu ja itsekuri antaisivatkin niin ymmärtää. Ilmiö ei rajoitu pelkkään urheiluun. Aikuisena ns. "vakavasti" harrastaminen vaatii paljon uhrauksia, luopumisia ja ennen kaikkea sinnikkyyttä. Tekstini sävystä huolimatta tavoitteena ei ollut katkeroituminen. Kun kyseessä on aikuinen ja harrastelija, on kyseessä myös hänen oma valintansa. Toisaalta harrastus voi olla myös yksi unelmista, vaikka ei olisikaan saavuttanutkaan kagoriassa. Onko kilpailevalla aikuisharrastelijalla lupa väsyä sen kaiken keskellä, missä hän joutuu selviytymään?  Ikähaarukka on laaja, ja näin ollen myös elämäntilanne voi vaihdella. Kyseessä voi olla keski-ikäinen aloittelija tai jatkaja. Oli ikä mikä tahansa, mielestäni tavoitteita ja unelmia ei tule deletoida. Toki joitain realiteetteja on tärkeä ottaa huomioon, sillä taitoluistelu ei ole laji helpoimmasta päästä (kuten moni muukaan laji). Mikäli taitoluistelussa haluaa edistyä, uskallaan väittää, että oheisharjoittelu on välttämätön osuus jääharjoittelusta. Jos siis haluaa kehittyä, on vapaa-ajasta annettava paljon. Oletan että sama pätee myös muissa taitolajeissa.

Itse harjoittelen jäällä aina jos mahdollista, ja teen oheisharjoittelua mahdollisuuksien mukaan.Harjoittelu vie oman tuntimääränsä viikosta, mutta on toisaalta selkämmin määrteltävissä kuin vaikkapa opiskeluun käytettävä tuntimäärä. Opiskeluun käytän niin paljon aikaa, kuin tehtävä X vaatii. Vastoin kuten tarkoin rajattu jääaika, opiskeluajalla ei ole "dead linea", ellei kyse ole tehtävän palautusajasta. Taitoluistelu on omalla tallaan identtinen. Opitun asian aikaa ei voi arvioida. Lisäksi mahdollisuus harjoitella ei ole samaa tasoa kuin lapsilla ja junioreilla, vaan suuri osa harjoittelusta jää omaksi projektiksi. Esimerkiksi viime vuonna kävin yleisövuoroissa ja taitoluistleijoille järjestyllä (kerran viikossa) jäällä yhteensä 3-4 kertaa viikossa. Ohjattua harjoittelua oli kahdesti viikossa, mikä on oikeasti todella paljon, ja olen nykyiselle seuralleni äärimmäisen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. -Puhumattakaan ohjaajamme lähettämistä ohjeista kesäharjoittalua varten. Vaikka paljon jäikin omalle vastuulle, tämä seura teki niin paljon kuin mahdollista, ja varmasti vähän enemmänkin.

Saako harrastelijaurheilua väsähtää? Hän hölkkää pitkiä lenkkejä ja jaksaa harjoitella lajiaan iltamyötään. Luulen että fyysinen hyvä kunto herättää sellaisen illuusion, että kyseinen henkilö olisi myös henkisesti vahva. Minä en en kuulu tällaisiin ihmisiin. Väsyn ja "hajoan" henkisesti miltei säännöllisesti. Liikunta antaa minulle  voimia, mutta ei sentää tee minusta niin voimasta, että jaksasin ja jaksaisin. Toivon näiden sekavien pohdintojen myötä jokaisen harrastelijatason urheilijoiden (myös ns. raskaan sarjan), että heillä on lupa väsähtää. Me joudumme "pyörittämän" useaa asiaa yhtä aikaa. Kuka työtä, kuka perhettä ja kuka näitä kaikkea kerralla ja ja jotain muuta päälle. Tässä kaikessa on niin paljon tekemistä ja painetta, että väsyminen lienee täysin terve ilmiö.

-P.S Näppikseni toimii edelleenkin.. omalla erityisellä tavallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti