sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Ajatuksia pukeutumisesta tytöistä aikuisiin

Viimeisen parin vuoden aikana erityisesti liikunnan lisäännyttyä elämäntapana pukeutumiseni on muuttunut yksinkertaisempaan suuntaan, siis yksinkertaisesta yksinkertaisempaan. Mukavuus tahtoo olla ensisijaisena vaatimuksena, mutta toisaalta myös haluan pitää ylläni olevista vaatteista. Nykyään farkut tai muut vastaavat tiukat housut eivät houkuttele, urheiluvaatteet ja erityisesti joustava materiaali sen sijaan kyllä. En (luullakseni) ole kerännyt nk. kesäkiloja lisääntynyttä lihasmassaa laskematta, mutta erityisesti housujen kohdalla muu kuin joustava materiaali tahtoo tuntua liian epämukavalta. Toisaalta en käyttäisi puuvillatrikoota olevia leggineitä kodin ulkopuolella, sillä jo lapsena mielsin ne kotihousuiksi tai lämpökerrastoksi. Jos kyseessä on muu "tilaisuus" kuin liikunta, pyrin pitämään kiinni jonkinlaisesta mukamas pukukoodista. Vaatteiden tulee olla siistit ja tilanteeseen sopivat. Luennolle menen pokkana urheiluvaatteissa, mutta "city-tyyliä" mukaillen, toisin sanoen en kuluneissa 90-luvulta peräisin olevissa verkkareissa. Vaikka trikookangasta olevat college -housut ovat ilmeisesti muotivaate, minä näen ne koti -tai lenkkeilyhousuina. Näin hellepäivinä lenkille tulee mentyä varsin vähäpukeisena, eli naruolkaintopissa ja minishortseissa. Toisaalta kyseisessä asussa en menisi kaupungille, sillä asu tuntuisi erittäin mauttomalta. 

Viime aikoina huolestuttavana ilmiönä on varmaan itse kukin havainnut erityisesti tyttöjen vaatemuodin. Erot ns. aikuisten vaatteisiin ovat melko pieniä, lähinnä koko ratkaisee. Kuulostan varmaan todella konservatiiviselta, mutta käyttämäni narutopit ja minishortsit pikkutytöillä kaupunkiasuna ovat todella surullinen näky. Toisaalta olen varmaankin tullut vanhaksi, sillä ollessani itse 8-10 -vuotias, shortsit olivat nk. pyöräilyshortsit, eli hieman polven yläpuolelle ulottuivat. Paita saattoi olla hihaton, mutta kiitos aikakauden (80-90 -luku), T-paidat olivat ns. varma valinta tyylikkäine kuvineen. Vähempi vaatetus kuului uimarannalle tai kotipihalle. Nyt nuo juuri ja juuri pakarat peittävät shortsit kuuluvat jo alle kouluikäisten vaatevalikoimaan, samoin myös bikinit. Vaikka lasten bikineitä on ollut jo pitkään, en ole koskaan osannut mieltää bikineitä lasten uima-asuksi. Vielä vähemmän ymmärrän sen, miksi bikineistä on tehtävä ns. miniversio aikuisten bikineistä. Kivaltahan ne lapsen silmissä näyttävät, ja ikävä kyllä myös monen aikuisen, siis vähemmän terveen. 

En vetäisi mukaan vaatepohdintoihin mitään siveyskysymyksiä. Kysymyksiä herää sen sijaan mauttomuuden rajoista sekä turvallisuudesta. Kaupungissa, koulussa ja luennoilla edes pienimuotoinen asukoodi voisi olla hyväksi. Lasten ja teini-ikäisten vaatetuksessa ongelma lienee myös tarjonnan puolella, sillä minishorsit, napapaidat ja naruolkaintopit ovat löytäneet tiensä myös suuriin marketteihin, mistä ostaminen käy helposti. Kiitos vaatetarjonnan, tyttöjen kohdalla lapsuuden käsite näyttäisi olevan poistumaan päin. Teini-ikäisten kohdalla olen kaksinaamaisesti hieman ymmärtäväisempi. Koska alle kouluikäisistä n. 12-vuotiaisiin tyttöjen päällä näkyy vähän turhankin kesäisiä vaatekappaleita, en usko että vanhempien huomiokykyä voi kritisoida läheskään niin paljoa, kuin itse vaatetarjontaa. Jos T-paitoja ja pyöräilyshortsien mittaisia kesähousuja ei oikeasti tahdo löytyä eikä jokaisella ole aikaa, taitoa tai intoa ommella vaatteita itse, on todennäköisesti vaikea tehdä muuta kuin tyytyä siihen mitä on tarjolla. En ole perehtynyt teini-ikäisten vaatetarjontaan, mutta näin yleissilmäyksellä vaatetuksella ei ole suurempia eroja 13-vuotiaiden ja 50-vuotiaiden välillä, riippuen toki pukeutumistyylistä. Uskallan silti olettaa, että ns. peittävämpiäkin vaihtoehtoja löytyy city-vaatteiden joukkoon minishortsien sijaan, siis sellaisten joista näkyy puolet pakaroista. Tässä kohtaa joudun kuitenkin tunnustamaan jotain kaiken kritiikin ohella. Suunnilleen 8. tai 9. luokan aikana minäkin kiinnostuin "näyttävistä" narutopeista. 2000-luvun alkupuolella hamemuoti oli varsin siveä, sillä polvenpituiset hameet sattuivat olemaan muodissa. Vaikka olin täysi "nössö", piilotin villatakkini alle narutopin, ja jostain kumman syystä kotoa poistuessa villatakkia ei enää tarvittu. Kun kouluasuni paljastui kotipuolessa, käytiin keskustelu jos toinenkin. Yleensä teini-ikäinen osoitti mieltään ääntään korottamalla. Vaikka kapinoidakseni edes jotenkin harrastin vielä lukiossa tuota "vaatehuijausta", olen kiitollinen käydyistä keskusteluista (joissa minä luonnollisesti olin ainoastaan oikeassa), sillä niiden myötä minulle kehittyi jonkinlainen käsitys soveliaasta kouluasusta. Soveliaalla tarkoitan asua, joka ei siirry mauttomuuden puolelle. Kansankielellä asua, mikä ei näytä äärimmäisen typerältä väärässä paikassa väärään aikaan tehden kantajastaan idioottia. 

Alle teini-ikäisten tyttöjen vaatetarjonnan kohdalla toivon, että lapset saisivat olla taas lapsia. Vaikka painotankin vastuun harjoittelua, omien jälkien siivoamista ja järjen käyttämistä hyvissä ajoin, pikkutyttöjen ei mielestäni tarvitse näyttää muulta kuin pikkutytöiltä. Teini-ikäisten kohdalla puolestaan pukeutuminen hyvän maun turvallisella puolella lienee suotavaa. Tässä kohtaa joudun kuitenkin muistamaan sen tosiasian, että tässä kontekstissa minäkin olin teinityttö. En ehkä bilettänyt, kokenut ensimmäistä krapulaani tai polttanut 13-vuotiaana, mutta 15-vuotiaana en pukeutunut pitkään hameeseen ja kauluspaitaan, siis ainakaan siinä vaiheessa kun pääsin koululle asti. Mitä voisin siis katu-uskottavasti neuvoa? Hoitakaan tarpeellinen kapinointinne, mutta ns. virallisissa tilanteissa on hyvä opetella hyvissä ajoin luopumaan omasta tahdosta edes pienissä määrin. Kyllä, muistan itsekin sen olleen v**tumaista, näin teinivuosien adjektiiveja muistellen. Viimeistään työpaikalla, juhlissa ja muissa vastaavissa tilanteissa ja tilaisuuksissa on hyvä katsoa miten paljon paljastaa. -Mikäli ei halua tuntea itseään typeräksi. Muistan itse erään kiusallisen tilanteen amk-ajoilta, tai kesätöistä oikeastaan. Labrassa meillä oli työvaatteet, joten pukeutumista ei liioin tarvinnut miettiä. Päivä oli helteinen, siispä lähdin erittäin lyhyissä farkkushorteissa ja vähintään yhtä pienessä topissa töihin. Aamu-unisena asu ei mietityttänyt, mutta iltapäivällä töiden loputtua muiden pukeutuessa hihattomiin paitoihin ja capreihin minua todella nolotti vähäinen asuni. Taas korostan etten nähnyt asussani mitään siveetöntä, vaan se näytti äärimmäisen typerältä myös bussissa matkalla kotiin. 

Mitä yritin tuoda esille tällä osaksi nostalgisella höpinällä? Varmaankin jotain sellaista, että tilaisuus määrittelee vaatteen. Myönnän suosivani vartaloa myötäileviä vaatteita, tiukkoja housuja ja enemmän tai vähemmän paljastavia toppeja, aivan kuten moni muukin. Tietyissä tilanteissa ja paikoissa olen kuitenkin valmis laittamaan "paikat piiloon". En koe tätä syrjimiseksi tai antifeministiseksi liikkeeksi, vaan pukeutumiseksi, jossa mauttomuuden raja pysyy turvallisen välimatkan päässä. Olenko sittenkin muuttunut ylisiveäksi? -No en varmaankaan, käytänhän itsekin ajoittain vaatteita, jotka ovat mitotettu "senttikoon"mukaan. Osan vaatteista olisin vain valmis vetämään pois lasten puolelta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti