perjantai 21. elokuuta 2015

Jalan parantelun jatkamista ja varovaista paluuta arkeen

Viikko vierähti vauhdilla ja arki tekee paluutaan pienin askelin. Pari opiskeluun liittyvää kirjaa on pian luettu ja ensimmäisen kurssitekstin tarkastelu on aloitettu. Aloitus on erittäin takkuinen, sillä olen huono lukemaan tekstejä tietokoneen näytöltä. Onneksi varsinaisen tehtävän palautukseen on aikaa, mutta yritän saada tekstin pohjalta laadittavan tehtävän mahdollisimman ripeästi valmiiksi. Normaaliin rutiiniin päästyäni tehtävä olisi samana päivänä tehty, mutta nyt alkukankeus (ja kesän aikana syntynyt saamattomuus) hidastavat. Kandityö projektina jännittää yhä enemmän, mutta pidän silti kiinni tavoitteesta saada työ valmiiksi syksyn aikana. Jos venymistä tapahtuu, se tuskin on maailmanloppua enteilevä asia. Vaikka lukeminen on kesän aikana ollut laiskaa, luulen että syyskauden aikana on hieman helpompi päästä kiinni opiskeluun, kun täydellistä taukoa ei ole ollut. Tulevat kurssit kandityötä myötä vievät historian pariin kohdistuen Suomeen ja Japaniin. Nämähän sopivat yhteen kuin paita ja peppu! Minulla on ilmeisesti historiaan aiheena jonkinlainen viha-rakkaus -suhde. Pidän historiasta, mutta en sen opettelemisesta ulkoa. Eri ajanjaksoina tapahtumien hahmottaminen on ollut minulle aina vaikeaa, mutta näin tekstejä laatien on mahdollista "luntata" tarpeen vaatiessa. Myös vuosilukujen muistaminen on vaikeaa, hyvä kun muistan oman syntymävuoteni. Joudun säännöllisesti kertaamaan aivan perusasioita. Tästä kaikesta huolimatta kiinnostus erityisesti Suomen historiaan 1800 -luvun loppupuolelta itsenäistymiseen asti (ja toki siitä myöhempään aikaan) on viime vuosien aikana alkanut kiinnostaa. Jos rehellisiä ollaan, tästä voin "syyttää" muutamia romaaneita, joista innostuin aikoinaan. Tuo Japaniin liittyvä kurssi on puolestaan uskontotieteen puolelta, aiheena uskontojen osuus toisen maailmansodan Japanissa. Aasian uskonnoissa on oma viehätyksensä ja etiikan rooli on suuri. Sodan näen todella ristiriitaisena toimintana ja ilmiönä moraalin ja etiikan rinnalla, minkä vuoksi kurssi vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Näin totean nyt, mutta tehtäviä pakertaessa mielipiteeni saattaa yllättäen muuttua.


Perjantaina pitäisi olla hyvällä tuulella ja mieli keveänä, mutta tällä kertaa en saa moisesta tunteesta kiinni. Itsehoitovirheen seurauksena jalka meni huonompaan kuntoon ja luonnollisesti pessimismi valtasi mieleni. Ajatukseni juoksevat muodossa: "Tämä on loppu kaikelle liikunnalle ja luistelulle, kiitos, oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Seuraavaksi tyydyn istumaan peffallani ja tissuttelemaan sokeroitua siideriä sekä keräämään lisäkiloja." Realistinen puoleni on hieman optimistisempi. Viikon luistelutauon aikana taidot eivät katoa, ruostuva lähinnä hetkellisesti. En luovu alkuperäisistä tavoitteista ennen kuin selviää, miten harjoittelutauko/vähennetty harjoittelu todella vaikuttaa taitotasoon. Kyllä, tämä on vain harrastus, mutta pidän siitä ja haluan oppia uusia taitoja.


Tiistaina oli ensimmäiset ohjatut harjoitukset. Jostain syystä alku hieman jännitti, mutta hiljalleen meno muuttui varmemmaksi. Hypyt olivat valitettavasti kivuliaita jo alussa. Huomasin silloin, että ongelmana on lähinnä kovan luistinkengän hakkaaminen lihasta vasten. Täytyy siis jonkin suoja kehitellä lihaksen kengän väliin. Liian kireälle luistimia ei kuitenkaan voi sitoa, sillä se vaikeuttaa jalkojen taivuttamista. Akselia emme näin ensimmäisellä kerralla päässeet harjoittelemaan, mutta ensi viikolla senkin aika kuulemma tulee. Istumapiruetin kohdalla koin pienoisen järkytyksen. Vuosikaudet olen tottunut lähtemään piruettiin "suoraan". Nyt pienenä mutta merkittävänä muutoksena tuli lähteä ensin pystyasennosta ja laskeutua vasta sen jälkeen. Hienoa, taas yksi perusliike on opeteltava uudelleen. Oheisissa pelkäsin mahdollisia juoksuharjoituksia jalan vuoksi, mutta onneksi ohjaaja olikin painottanut harjoitukset keskivartalon lihasten harjoittamiseen. Kokonaisuudessaan harjoituksista jäi hyvä mieli ja toivon kovasti saavani jalkani pian kuntoon. Keskiviikkona hyödynsin aamujäätä jo klo: 8:00. Akselit onnistuivat lähinnä vauhdittomasti. Kaksoissalchow  sen sijaan ei alastulon kannalta onnistunut lainkaan ja jalkakin kipeytyi tehokkaasti. Edes paremmin onnistuneet liu'ut eivät liioin lohduttaneet. Poistuin paikalta turhautuneena ja muistutin kolmekymppisen naisen sijaan viisivuotiasta kiukuttelijaa. Onneksi pyöräily onnistuu ja hyppiminen nurmella tai muulla pehmeällä alustalla. Odotellessa tiistaita ehtii ainakin hyvin keskittyä lihaskunnon harjoittamiseen. Lisäksi sain aikaiseksi myös tehdä pienen pyörälenkin eilen illalla. Nyt siis vain pieni pala optimistia mukaan!


Koska kaikki jäävuorot on peruttu viikonloppuna, ulkoilusäitä tulee todennäköisesti hyödynnettyä. Yritän myös saada tuon ensimmäisen koulutehtävän valmiiksi ja lukea toisenkin opiskeluun liittyvän kirjan loppuun, jotta voisin palauttaa molemmat ensi viikolla. Lisäksi Suzukin viidennen kirjan ensimmäinen kappale, Bachin gavotti on saanut hieman varmuutta, mutta kaksoisäänet vaativat hiomista. Tosin en tiedä miten pitkään viitsin niitä hioa, mutta yritetään vielä. Toisen aseman äänien löytäminen on hieman haparoivaa (tosin en voi kehua harjoitelleeni riittävästi) ja viimeinkin sain viidennen aseman harjoittelemisen työn alle. Mihin katosi neljäs asema? Tiedä häntä, varmaankin niihin kirjoihin, joita en paikallisesta kirjastosta ole löytänyt. No, asia kerrallaan ja mahdollisuuksien mukaan. Myös jousenkäyttöön liittyvissä harjoituksissa olen ollut hävettävän laiska, minkä vuoksi yritän harjoitella spiccatoa eri tavoin asteikkojen yhteydessä. Näin ilman ohjausta virheiden todennäköisyys on vain harmillisen suuri. Pianon kanssa todella otin haasteen vastaan, toisin sanoen valitsin "pelottavan" kappaleen nimeltä "Perhonen". Tähän hätään en muista säveltäjää, mutta kappale löytyy Suomalainen pianokoulu 3 -kirjasta. Pelottavan kappaleesta tekevät kaksoisääneet, hyppiminen koskettimelta toiselle sekä kolme alennettua nuottia. Tähän päälle vielä haasteellisempi, ei niin tavanomainen melodia. Pelottavaa kyllä, olen hieman saanut kappaleeseen sujuvuutta, mutta todella vähän. Nyt jokaisen nuotin hakemiseen ei kulu enää minuuttia. Kun kappaleen harjoittelu on alkutekijöissään, melodiaa on vaikea hahmottaa. Nyt pientä selkeyttä alkaa olla, kai tämä on omanlaistaan tutustumista.


Kenties tämä liialla dramatisoimisella höystetty elämä hiljalleen helpottaa, kunhan vain tekemistä on sopiva määrä. Oikein leppoisaa viikonloppua kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti