torstai 14. elokuuta 2014

Pinnallista (pakko)liikuntaa

Mainokset kesäkilojen karistamisesta ja kesällä kadonneen huippukunnon metsästyksestä ovat jälleen saapuneet. Olen ilmeisesti hieman huonosti pysynyt mukana, sillä luulin ettei ns. kesäkunnon tavoittelemisesta olisi ollut montaakaan kuukautta. Jonnekin se kesäkunto tai rantakunto katosi, sillä nyt alkaa taistelu kesäkiloja vastaan. Hieman harmistuneena sain todeta, että yliopiston liikuntakurssit ovat lähinnä keskellä päivää, toisin sanoen luentojen aikaan. Viime aikoina erilaisia liikuntaa tarjoavien palveluiden mainoksia katseltuani mieleen heräsi kysymys: onko liikunnan ulkonäkötavoitteisuus tullut ilmiönä jäädäkseen? Rehellisyyden nimissä olen surullinen erittäin suuren joukon puolesta, sillä pakkoliikunta näyttää siirtyvän koko ajan lähemmäksi ns. normaaleiden asioiden kategoriaa. Vaikka hankalimmat vuodet anoreksian kanssa ovat muuttuneet yhtenäiseksi "puuroksi" josta yksityiskohtia on vaikea muistaa, pakkoliikuntaa on vaikea unohtaa. Joka päivä oli käveltävä tietyn mittainen lenkki ja tehtävä tietty lihastreeni. Mitä enemmän vähimmäismäärän yli jaksoi mennä sillä huikealla ehkä maksimissaan n. 600 kcal:n energiamäärällä, sitä parempi. Jos liikuntaa ei jostain syystä saanut suoritettua asianmukaisesti, seurasi infernaalinen ahdistus sekä mukavat pikku oireet. 

On vaikea sanoa mikä on harmittavin osa tämän päivän "liikuntatrendeissä", kenties kärkisijan saavat ne valokuvat, joilla eri kuntoilupaikat mainostavat. Kuvissa niin mies -kuin naispuolisilla naisilla on ns. pyykkilautavatsa, hauikset ja näkyvyydestä riippuen hyvin erottuvat reisilihakset. Mutta jotain kuvasta puuttuu: se terveelle ihmiselle kuuluvat rasvakerros, mikä pitää yllä hormonitoimintaa. Pitäisi kai ajatella positiivisesti kun sairaalloinen laihuus on poissa, mutta lieneekö tuokaan vartalo sellaisesta kaukana? Toisaalta sairaalloinen laihuus saapuu kuvioihin jossain vaiheessa, sillä keho joutuu käyttämään lihasmassaa ravinnoksi. Kiitos karppauksen jatkuvan suosion, hiilihydraattien määrä taitaa edelleenkin olla tarkkaan säännösteltyä.

Vaikka sairaus alkaa olla vahvasti menneisyyden puolella, myönnän että itsellenikin on vaikea hyväksyä tuo tarvittava kehon rasvamäärä. Oman vartalon kohdalla hyväksymisprojekti on vielä kesken, mutta menossa hyvää vauhtia eteenpäin. Jos jostain olen jopa iloinen, sellaiset fitness -vartalot herättävät lähinnä kauhistusta ajatellen kuvan henkilön terveydentilaa. Ja pieni määrä pinnallisuutta: näky ei ole kaunis. 

Yksittäinen ihminen ei liikuntatrendeille liioin mahda mitään, mutta toivon todella, että jonain päivänä liikunnasta katoaisi liika tavoitteellisuus ja ulkonäkökeskeisyys. Tähän loppuun seuratkoon hieman narsistinen toteamus: kuluneen kesän aikana olen lähes hullaantunut lähellä olevan liikuntapuiston tarjontaan. Olen hölkännyt sen verran kun olen jaksanut tai on huvittanut (kävelläkin voi, kukaan ei pakota juoksemaan!) ja kuntoilupisteen laitteilla on osaksi päässyt leikkimään: puomilla olen hoipperoinut kuin mikäkin wannabe -voimistelija. Mutta ehdoton lempikohteeni ovat renkaat! Jo pikkulapsena pidin renkaissa kieppumisesta. Hetki siinä tosin meni, että voimat riittivät tekemään samanlaisia kiepautuksia, mutta nyt homma sujuu yhtä hienosti kuin...viisivuotiaana? Todennäköisesti näky on koominen, mutta väliäkö sillä, koska se on hauskaa, ja toimii sivuharjoituksena tankoilulle. 

Kritiikkitekstin päätteeksi Aliisa toivottaa itse kullekin rattoisaa pian alkavaa viikonloppua! Riippuen mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan, seuraavaan kirjoitukseen saattaa tulla hieman uutta. Jos ei, laitettakoon sitten vegaanisen suklaapiirakan ohje. Alunperin kyseessä piti olla mokkapalat, mutta kun olen hivenen perso suklaalle, kaakaojauhoja tuli lisättyä siinä määrin ettei kahvin makua enää erottanut. Tekevälle sattuu, jos tämä siis oli virhe..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti